Kulinaristin Gdansk

Puolasta on kotiuduttu jo tovi sitten, mutta mietin yhä lähes päivittäin Gdanskin herkkuja ja ravintoloita. Ilmeisesti se on aivan normaalia, sillä olen saanut saman suuntaista viestiä monilta tutuilta, joihin Gdanskin tunnelmalliset restauracjat ovat jättäneet pysyvät makumuistot. On myös minulle tavanomaista, että mietin ruokaa varmaan eniten kaikista päivän aiheista. Sisilialaista sananlaskua mukaillen: En syö elääkseni vaan elän syödäkseni. 

Tämä motto ohjaa meitä lähestulkoon aina matkakohteen valinnassa. Loma ilman hyvää ruokaa on ankea. Onneksi tällaisia kokemuksia on kertynyt aika vähän. Huonointa ruokaa olen saanut ihme kyllä Roomassa (väärät ravintolavalinnat turistialueella) ja Kanarialla brittiläisen ravunpunaisen omistajan ravintolassa. Mutta nyt kirjoitan ehkä tasalaatuisimmasta huippukokemuksesta koskaan. Neljä päivää ilman ainuttakaan pettymystä ruokaan tai edes keskinkertaista kokemusta ravintolasta! Smacznego! Proszę uważać, żeby się nie udławić! Eli hyvää ruokahalua, varokaa tukehtumasta!

Ruokamatkailija arvitsee Gdanskissa suuren vatsalaukun ja pienen kukkaron. Juomaorientoitunut ehkäpä vain sen kukkaron. Edustan itse molempia tyyppejä, mutta naurettavan halvan oluen ja vodkan sijaan metsästän aina mielenkiintoisia viinilistoja. Vaikka Puola ei ole varsinainen viinimaa (sielläkin kyllä tehdään viinejä, eikä vain kotikäyttöön), yllätyin miten monessa ravintolassa on panostettu viineihin. Odotin jotain aivan muuta aiemman kokemukseni perusteella. Silti perinteinen puolalainen ruoka, joka on usein suolaista ja etikkaista, kannattaa huuhtoa alas oluella tai vedellä. Vodkaa en kokeillut, mutta eiköhän sekin ole autenttinen valinta.  




Matkailija, joka on tottunut perinteiseen suomalaiseen kotiruokaan (jos sellaista enää on pasta-pizza-kebablandiassamme), varmasti löytää Puolasta paljon uutta kokeiltavaa.  Pierogit ovat slaavilainen erikoisuus. Ne näyttävät usein pasteijoilta, mutta ovat kuitenkin maultaan ja koostumukseltaan lähempänä italialaisia ravioleja tai tortellineja, jotka vain täytetään puolalaisin täyttein. Alla olevan kuvan pierogeissa on perinteinen lohitäyte, mannermaisesti ravuilla tuunattuna. Wikipedian suomennos pierogille on keitinpiiras. Nämä pierogit todella maistuivat vähän keitinvetisiltä, mutta silti hyviltä ja jotenkin turvallisilta. Sitruuna, pikkelöity kurkku ja suola tekivät annoksesta toimivan kokonaisuuden. Olisin ehkä rouhaissut pari kertaa pippurimyllystä, jos olisin sellaisen nähnyt jollain pöydällä. Mutta tämä on taas tätä minun ääreishienosäätöäni, joka toisinaan menee hiukan yli. 




Mieheni totesi syöneensä kalaa tällä matkalla enemmän kuin koskaan neljässä päivässä. Gdanskissa voi huoleti syödä kaloja ja äyriäisiä. Kaikki on tuoretta, puhdasta ja herkullista. Alla puolalainen kalalautanen graavatulla lohella, sillillä ja punajuurella kera smetana-vuohenjuustopyreen. Ravintolana Gvara Chlebnicka-kadulla. Hyvää perinteistä ruokaa, etenkin nämä alkuruuat. Jos kuitenkin pitäisi valita yksi heikoin ravintolalenkki tällä matkalla, se ehkä olisi tämä. Korostan, että Gvarakin oli silti ihan hyvä. Ehkä olimme jo masentuneita häämöttävästä paluusta Suomeen, niin ruokakaan ei enää maittanut yhtä hyvin.




Puolassa jos missä kannattaa maistaa keittoja. Jos mieheni söi eniten kalaa, niin minä panostin keittoon (kuten moni Suomi-turisti, ahhah!). Kaikki liemet keitetään alusta asti luista, lihasta, kasviksista ja kalasta. Keiton odotusaika venyi usein yli puoleen tuntiin. Ymmärrän sen varsin hyvin, sillä hyvää keittoa ei saa nopeasti kiehauttamalla. 

Otimme molemmat keiton pääruuaksi lounaalla mennessämme uudelleen Mon Balzac -nimiseen ravintolaan Piwna-kadulla. Olimme kuunnelleet kyseisessä ravintolassa edellisenä iltana vanhemman herran lahjakasta pianonsoittoa, joka tosin hautautui perjantai-illan hälinän alle. Olimme harmiksemme niin täynnä aiemmasta ateriasta, että katselimme vain sivusta tarjoilijan maittavan näköisiä kuljetuksia naapuripöytiin. Tyydyimme ryystämään pillillä mojitoa ja apple pie -drinkkiä, jossa oli muun muassa omenamehua, Zubrowka-vodkaa ja kanelitanko. 

Seuraavana päivänä ravintolassa oli jopa autiota lounasaikaan. Sekös ei meitä haitannut. Söimme äyriäis-kalakeittoa ja perinteistä gulassikeittoa. Talon viini (en ole varma sainko lopulta edullista Bordeaux´ta vai puolalaista punaviiniä) oli täydellinen yhdistelmä gulassin kanssa. Molemmat noin neljän euron keitot olivat tasokkaita ja täyttäviä siitä huolimatta, ettei keiton kanssa tarjoiltu leipää (yleisestikään). Se täytyy tilata erikseen tai ottaa kaksi ruokalajia, kuten yleensä Puolassakin näytti olevan tapana. Otimmekin alkuun leivät, joissa oli ilmakuivattua kinkkua ja mozzarellaa. Maku oli kuitenkin enemmän puolalainen kuin italialainen, sillä kastikkeena oli paprika-suolakurkku-smetana-pikkelssiä. Vyöryimme ulos ravintolasta ollen jälleen huolissamme, jaksammeko enää illalla syödä mitään.




No, aina sitä vähintään pienen keiton jaksaa syödä. Suuntasimme Restauracja Euroon lähinnä erään sisäpiirivitsin takia, mutta myös ruokalista ja ovella seisova tarjoilija näyttivät kutsuvilta. Tarjoilija lähinnä siinä mielessä, että hän oli maltillinen ja ystävällinen. Sisäänheittäjiä oli Gdanskissa vähän turistimäärään nähden. Oli miellyttävää lukea ruokalistoja rauhassa ravintolan ulkopuolella ilman pelkoa "lihapulla, terve terve" -fraaseista. Euron tarjoilija muisti meidät aiemmasta tutkailukerrasta ja oli selvästi positiivisesti yllättynyt, että "ehkä nähdään myöhemmin" olikin totta eikä sanahelinää. 

Euron ruuat olivat klassisia ja sijaintiin nähden edullisia. Olin jo ryystänyt osan kuvan parin euron perinteisestä punajuurikeitosta, jossa lillui muutama pierogi lihatäytteellä (siksi ei niin herkullinen kuva). Makuyhdistelmä oli taivaallinen. Puolalainen kivennäisvesi hupeni välittömästi näin mausteisen ja etikkaisen ruuan jälkimainingeissa. Euro sijaitsee vanhankaupungin ytimessä pääkadulla. Oli yllättävää huomata, että keskeinen sijainti tai turistilaumat eivät ole vaikuttaneet Gdanskissa ruuan tasoon. Hintataso on toki hieman korkeampi pääkadulla kuin lähiön maitobaarissa, mutta silti suomalaisittain halpa. 




Pääkadulta Dlugalta löytyi myös toinen erinomainen ravintola, Chleb i Vino (leipä ja viini). Sain tämän suosituksen alunperin kollegaltani, jonka kanssa melkein löimme "high fivet" lentokentällä. Chleb i Vino oli ensimmäinen ravintola Gdanskissa, jossa söimme. Nälkä oli hirmuinen lennon jälkeen ja kyseinen ravintola ilmaantui ensimmäisenä näköpiiriin vietyämme kapsäkit hotelliin. Palvelu Chleb i Vinossa oli erinomaista, kuten lähes kaikkialla Gdanskissa. Valitsimme monipuolisesta italialaishenkisestä listasta bruschetat ja kanatagliatellen kerma-tryffelikastikkeessa timjamilla ja parmesanilla höystettynä. Ravintolan viinisuositus tälle aterialle oli puolikuiva saksalainen riesling. Rohkenin kuitenkin epäillä äänettömästi sen osuvuutta annokseen huomatessani viinilistassa tasokkaan Soaven. Se toimi italialaisena pastan kanssa varmasti harmonisemmin kuin jännössokerinen riesling, joka toki seurustelujuomana on toimiva ja trendikäs. Riesling on useimmiten myös mieheni viinivalinta aterialle kuin aterialle. 

Ennen viimeistä ravintolaesittelyä mainitsen VIELÄ yhden huippukohteen. Fellini Rybny-aukiolla. Sinne kannattaa mennä lounasaikaan ja valita liitutaululta jotain viidestä-kuudesta italialaisesta vaihtoehdosta joko alku- tai pääruuaksi. Italialainen keittiö on näemmä vähintään yhtä suosittu Puolassa kuin Suomessa. Fellinissä maku oli aidon italialainen ilman pienintäkään Puola-vivahdetta. Otin alkuun pinaatti-ricotta-cannelonin, mieheni lohicarpaccion tapaisen lajitelman. Pääruuaksi valitsimme a la carte-listasta sahramisen äyriäiskeiton ja äyriäisrisoton. Molemmat olivat tai-vaal-li-si-a. Muistimme ottaa kuvia vasta, kun jäljellä oli enää likaiset haarukat ja lusikat. Täällä söimme myös matkamme parhaan jälkiruuan, tiramisun hedemillä ja marjoilla. 

Mutta sitten se viimeinen. Mariacka-katu on upean goottilaishenkinen ja tunnelmallinen etenkin terassikynttilöiden hämyssä. Kapoisen kadun varrelta löytyy hyviä kahviloita, jotka ovat auki iltamyöhään. Päivisin voi vierailla gallerioissa ja ostella meripihkakoruja. Tämän kadun päädyssä sijaitsee Literacka-niminen ravintola. Sain tähänkin suosituksen kollegaltani. Tarjoilijan mukaan valtaosa pienen ravintolan asiakkaista saapuu tarkoituksella testaamaan, pitääkö TripAdvisorin hehkutus paikkaansa. Roomassa huomasimme, että suositussivustoja ei kannata aina seurata, mutta tämä ravintola ansaitsi meiltä täyden kympin niin tunnelmaltaan, palvelultaan, ruualtaan kuin viineiltään. 






Vaikkei pitäisi vertailla liikaa ruokakokemuksia, niin melkeinpä voin sanoa, että söin Literackassa elämäni parasta ankkaa. Annoksesta löytyi ankan lisäksi kehäkukkaa, auringonkukansiemenrisottoa, kirsikkakastiketta ja selleripyreetä. Kaikki maut olivat täydellisessä tasapainossa keskenään ja samalla annoksen makumaailma oli yllättävä, hieman itämainenkin. Valitsin viiniksi israelilaisen Teperbergin Malbecin, joka toimi loistavasti annoksen kanssa (Pinot noir ja ankka ovat klassinen yhdistelmä, mutta kannattaa kokeilla rohkeasti muutakin). Suomessa israelilaisten viinien valikoima on varsin suppea, mutta jo yksin tässä ravintolassa oli neljää israelilaista viiniä tarjolla. Maistoimme Teperbergin Sauvignon-Chardonnayta, jota jäimme myös kaipaamaan. Gamlan Cabernet ei yltänyt aivan samalla tasolle Teperbergien kanssa, mutta mikään viinikokemus ei ole koskaan turha. Olisin halunnut myös maistaa Literackan uusia libanonilaisia viinejä, mutta niitä sai vain pulloittain. En halunnut hankkia itselleni seuraavan päivän katumustilaa. Tiesin, että saattaisimme saada digestiiviksi vielä kultahippuiset Goldwasserit. Harva tiukka on mielestäni hyvää, mutta Goldwasseria, Gdanskin erikoisuutta, voisin maistella kotonakin paukkupakkasten keskellä tai vaikkapa juhla-ateriaähkyn päätteeksi. 

Kun laskun aika vihdoin koitti, tarjoilija toi meille kirjan, jonka väliin sai antaa palautetta kokemuksesta. Romaania oli kiva lukea odotellessa tarjoilijan paluuta. Literackaan palaamme ehdottomasti uudestaan. Aion myös kokeilla kotona samankaltaisen kevätsipuliöljyn tekemistä, johon kastoimme leipää alussa. Niin, Literackassa leipää ei tarvinnut pyytää erikseen, vaan se toimi alku-alkuruokana kuten usein Suomessakin. Ankka oli niin hyvää, että olisin halunnut palauttaa yhden leivänpalan vatsalaukustani lautaselle ja kaapia sillä loput kastikkeet, kun ei täällä sentään kehdannut nuolla muuta kuin huuliaan aterian päätteeksi.




Moni hyvä ravintola ja kahvila jäi mainitsematta, mutta se ei haittaa, kun Gdansk on kyseessä. Voit huoleti astua sisään mihin tahansa houkuttelevan näköiseen paikkaan. Todennäköisesti et pety.  

Kannattaa myös käydä puolalaisessa ruokakaupassa ihan elämyksen takia. Valitsimme ilmeisesti jonkin proletaarimarketin asiakaskunnan ulkoisen habituksen perusteella (rakennustyömaa-asuisia duunareita ja huivipäisiä, puolihampaattomia mummoja). Olimme valtavan marketin ainoat turistit. Yläkertaan mentiin supervauhtisia rullaportaita pitkin. Markettiin ei siis kannata mennä pienessä sievässä. Ehkä rullaportaiden vauhti on vastuullinen valinta, sillä se karistaa liian humalaiset asiakkaat muualle. Yläkerrasta piti noutaa alkoholijuomat ja kuivaelintarvikkeet, eli minua ajatellen sipsit (täältä sai Lay´sin paprikasipsejä, jee!). 

Tehtyämme ostokset, oli oikea prime time ja marketissa oli tunkua. Mieheni valitsi lyhyimmän kassajonon. Olen oppinut lyhyen elämäni aikana, että se on usein väärä valinta. Harjoittelijakassapoika joutui laskemaan jonon tukkivan mummon kolikkozloteja joutuakseen pitkän rupeaman jälkeen vain toteamaan, etteivät mummon rahat riittäisi ostoksiin. Odotusaikana valikoin heräteostossuklaasortimentista houkuttelevimmat  vaihtoehdot ja laskin ne staattiselle kassahihnalle sipsien, salamin ja Lech-oluen joukkoon. 

Valehtelematta seisoimme kassajonossa noin 10-15 minuuttia. Minulla oli hyvä mahdollisuus kytätä, mitä löytyy puolalaisesta ruokakorista. Duunareilta lähinnä olutta ja kapoisia salami-snackeja. Naisväen ruokakori muistutti sisällöltään sitä, mitä muistan löytäneeni 1980-luvun lopulla omasta jääkaapistamme. Lauantai- ja Balkan-makkaraa, kaalikääryleitä, punaista maitoa ja juureksia. Juureksia löytyi lähes jokaisesta kaljattomasta ruokakorista. Se kertoo luultavasti, että puolalaiset tekevät ruokansa alusta loppuun itse. Äitien tekemä ruoka tarkoittaa varmasti Puolassa sitä, että mennään todella äidille syömään eikä suomalaisittain einestiskille tönimään toinen toisiamme.

Jos jonkin asian voisi lainata tästä marketista Suomen ruokakauppoihin, niin sen, että heti kassojen vieressä on tuoretiskit lihoineen ja kaloineen. Kylmäketjun katkeaminen jää hyvin lyhytkestoiseksi. Meillä kassapäädystä löytyy enemmän karkkeja kuin edes pakasteita. 

Voisin kirjoittaa vastaavanlaisia havaintoja ruuasta ja Puolasta loputtomiin, mutta kas kummaa, minulla on nälkä. Siirryn siis keittiön puolelle postattuani tämän ruokareportaasin Gdanskista, jonka yhtenä maamerkkinä toimii atrainta käyttävä Neptun. Näkeekö joku toinenkin tässä nälkäisen turistin, joka on juuri iskemässä haarukkansa pierogiin?  



Kommentit

  1. Hei mekin shoppailtiin tuossa ehkä hieman resuisessa, mutta sympaattisessa liukuporras-Biedronkassa! Itse tappelin yläkerrassa puolalaisen papan kanssa viimeisistä tarjousnamuista (pappa vei 6-0) ja havainnoin, että puljuun etsittiin kassatyöntekijää 3000 zlotyn kuukausipalkkaa vastaan. Asiakaspalvelu ei ainakaan selkeästi ollut painopiste näille tiuskiville ja tehokkuudeltaan etanaa muistuttaville kassaneideille. Tulipas muuten nälkä yhtäkkiä :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua... pitäisiköhän laittaa hakemus menemään, kun on noin kova palkka :D Se harjoitteleva kassapoika oli jo tarttunut tarjoukseen. Hän oli kyllä ystävällinen... vielä.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!