Upea Georgia - vastakohtien, herkkujen ja mielenrauhan maa

Olen palannut kokemusrikkaalta Georgian matkalta takaisin Suomeen ja vastassa oli odotusten mukaisesti kulttuurishokki. Siis paluussa Suomeen. Niin taivaallisesta ruoasta, viinistä, luonnosta ja vieraanvaraisuudesta saimme nauttia, että todistin itseni itkemässä muutakin kuin väsymystä kotikeittiön pöydän äärellä kahdenkymmenen tunnin matkanteon jälkeen. Tulen kaipaamaan ikuisesti takaisin Georgiaan.



Signagin muuri 1700-luvulta on rakennettu puolustusta varten. Pieni Georgia on aina haluttu valloittaa eri kansojen toimesta. 

Kaukana siintää Kaukasus. 

Ja jotta ikäväni vielä konkretisoituisi - juuri syömäni suomalainen marketista ostettu aamiaisleipä on kuin suolakide haavassa sen itse tehdyn uunileivän jälkeen, jonka söimme ehkä viiden metrin päässä tuotetun auringonkukkaöljyn, lampaanjuuston ja jogurtin kera. Koti-ikkunasta näkemäni perheenäitien ja -isien kiirehtiminen työpaikoille aamun harmaudessa on kuin masentava vastakohta sille verkkaisuudelle, jonka ympäröimänä koko georgialainen työkulttuuri ja elämänlaatu lepää.
Edes näkemissäni kassajonoissa tai viinivalmistamoiden pulloliukuhihnoilla ei hosuiltu eikä kiirehditty. Tehdastyöntekijät saattoivat vaihtaa penkillä kuulumisia samaan aikaan, kun neuvostovolyymiaikoja etäisesti muistuttava kilkatus ja pauke olisi kutsunut suomalaista tunnollista uurastajaa tehokkaaseen ja uuvuttavaan työntekoon.




Tuntuu aivan siltä, kuin georgialaisilla olisi aikaa kaikelle, aikaa kaikille. Hammasta ei purra muulloin kuin silloin, kun pukeudutaan huvin vuoksi perinneasuihin ja näytellään tikarit ojossa muinaisia sotureita. Hampaattomat mammat voivat seurata toimitusta penkeiltään.

Tämä on ehkä merkittävin asia kulinaaristen elämysten lisäksi, jonka Georgian loma iskosti tajuntaani. Vaikka kansa elää köyhyydessä yhteisasumuksissa perheidensä kanssa, kuulemma vain noin 300 larin keskipalkalla (reilusti alle 100 euroa), elämä vaikuttaa olevan henkisellä tasolla monessa mielessä rikkaampaa kuin Suomessa. Tähän varmasti vaikuttaa georgialaisten vahva yhteisöllisyys sekä uskonnollisuus, joka näkyy kaikkialla. Ortodoksikirkoissa ei kuvata hätäisesti tai sohita selfiekepeillä muita turisteja vaan sytytetään hartaudella hunajalta tuoksuva tuohuskynttilä ja suudellaan ikonin laitaa. Neuvostovalta ei onnistunut kitkemään uskontoa eikä tuhansien vuosien ikäistä korkeakulttuuria, mutta matkailijoiden mielikuviin se varmasti on vaikuttanut Georgialle epäedullisesti.





Georgia on kuitenkin kaikkea muuta kuin pääkaupunki Tbilisiä ympäröivä neuvostogettoalue, satunnaiset Ladat liikenteessä sekä uutisointi sähkökatkoista ja venäläisten miehityksestä. Georgiassa eletään jälleen sotatilassa Etelä-Ossetian ja Abbhasian miehityksen (2008->) takia. Näiden uutisointien kautta näemme Georgian, entisen Neuvostoliiton Gruusian ja unohdamme minkälainen kukoistava maa Georgia oli ennen puna-armeijan vyörymistä maahan vuonna 1921. Ehkä emme edes tienneet - muuta kuin sen, että Stalin oli syntyperältään georgialainen.

Vaikka Stalin-krääsää näkee myytävän joissain turistikojuissa, georgialaisten suhtautuminen nyky-Venäjän toimia ja varmasti Staliniakin kohtaan on kielteinen. Tämä ei kuitenkaan vaikuta suoraan suhtautumiseen venäläisiin ihmisiin.
Georgiassa jokainen vieras otetaan vastaan "vieraana Jumalalta". Sen saimme todella huomata. Nauttiessamme meille aiemmin vieraiden ihmisten kanssa "minikokoista" eli ehkä 12-ruokalajista supraa, koin olevani enemmän tervetullut kuin monen kaukaisemman oman sukulaisen juhlapöydässä. Juomapuheet ja spontaanit hulluttelut kuuluvat myös georgialaiseen tapaan viettää iltaa hyvän ruoan ja juoman äärellä. Tämä, jos mikä on omiaan keventämään tunnelmaa - viinin ja tuoreen, lämpimän, vastatislatun chachan lisäksi, jota pääsimme yllättäen maistamaan naapurin kuparipannusta johtavasta hanasta. Enpä ole ennen juonut raakana 80-volttista alkoholia! Olen yhä hengissä ja totean, että chacha, eli grappamainen, eri tavoin maustettu ja toisinaan tammitynnyrikypsytetty viinirypäletisle on kyllä kirkkaiden tisleiden aatelia. Alkoholi laimenee kypsytyksen myötä noin 40-60-volttiseksi.


Georgialaiset ilmeisesti rakastavat rakuunaa, sillä sitä käytetään niin chachan kuin limonadin maustamiseen ja värjäämiseen. Chacha maistuu hieman myös absintilta. Johtuukohan mielleyhtymä myös tuosta väristä?


Georgialaiset viinit ansaitsevat ehdottomasti oman postauksensa. Ja ruoka. Olen kuvannut järjestelmäkameralla lähes 2-tuntisen videon matkastamme Georgiaan, jonka sisällöstä ehkä puolet koostuu ruoasta ja viinistä. Ehkäpä pieni kertomus tähänkin postaukseen on sallittava itselleni: Vierailimme viidellä eri viinitilalla, joista kolme olivat varsin isoja tuottajia. Tbilvinon ja Bagrationin tuotteita saa myös Alkosta, joskin vain murto-osan kaikista niistä viineistä, joita pääsimme maistamaan. Loistavia viinejä, jotka sopivat täydellisesti erilaisten ruokien makupariksi. Minuun vaikutti suuresti vierailu Kakhetin alueella, josta valtaosa Georgian viinirypäleistä poimitaan. Valtaosa käsin, etenkin jos on kyse kvevrissä kypsytettävistä viineistä. Nämä alla olevat, muistaakseni 2000 litran saviruukut on upotettu Giuaani Wineryn kellariin.





Giuaani on aivan huikea paikka uima-altaineen ja viiniköynnöksineen. Siellä järjestetään paljon myös juhlia, enkä ihmettele. Minulla ei ole kännykässä juuri kuvia paikasta, sillä vartalooni oli kasvanut objektiivinen, yli kilon painoinen laadukkaampi lisäke, jonka jäljet tunnen yhä niskassani. Onneksi voit mennä katsomaan esimerkiksi täältä, miltä paikassa näyttää.

Toinen ehdoton huippukokemus matkalla oli tuo aiemmin mainitsemani supra, jonka nautimme 1800-luvulta peräisin olevalta biodynaamista viljelyä harjoittavalla kvevriviinitilalla. Koska georgialaiset nimet ovat aikamoisen lonkeroisia, en saa nyt päähäni tuon viinitilan nimeä! Muokkaan sen tähän sitten, kun muistan sen. Monet kvevriviineistä ovat käytännössä alkuviinejä ja usein myös luonnonmukaisia, mutta biodynaaminen viljely on Georgiassa harvinaista. Hatunnosto tälle erittäin vieraanvaraiselle ja mukavalle viininviljelijämiehelle, jonka kanssa kommunikoimme tulkkauksen ja elekielen välityksellä.

Georgiassa osataan paremmin englantia kuin odotin, mutta venäjällä toki pärjäisi parhaiten. Ystävääni luultiin joka päivä venäläiseksi niin monta kertaa, että saimme jo ilmaiseksi venäjän kielen lyhyen oppimäärän. Eräälle juutalaismammalle taas kerroimme, ettemme ole venäläisiä, mutta siitä huolimatta hän kertoi venäjäksi hyvin innostuneena jiddishinkielisestä taustastaan sekä kaikesta siitä mitä voisimme Tbilisissä kokea. Tämä mamma kuului niihin lukuisiin ihmisiin, joita olisin halunnut kuvata, mutten kehdannut.
Ilman kielitaitoa voi kuitenkin hyvin lähteä matkaan (kuten yllä oleva osoittaa), sillä avuliaita ihmisiä on kaikkialla ja sormilla voi helposti näyttää, mitä haluaa ja kuinka paljon.




Nautimme suunnattomasti siitä vieraanvararaisuudesta, rauhasta ja läsnäolosta, jonka Georgia ja georgialaiset meille tarjosivat. Täydellinen irtautuminen työstä, suorittamisesta ja arjen palapelistä.






Kesällä alkavat lennot Turusta suoraan Kutaisiin ilman välilaskuja houkuttelevat enemmän kuin synnintuskat lentämisestä. Mieheni myös haluaa ehdottomasti lisää näitä hänen mielestään parhaita sipsejä koskaan. Se on hyvä syy lähteä Georgiaan uudelleen!



Kommentit

  1. Kauniita kuvia! Tuli itsellekin matkakuume. Kiva kuulla, että Turusta pääsee kesällä suoraan Georgiaan. Ehkä pitäisi itsekin lähteä. Odotan myös innolla viini/ruokapostausta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! Kutaisista pääsee helposti juuri sille puolelle Georgiaa, jossa emme nyt vierailleet. Kuten Mustanmeren rantalomakohteeseen Batumiin sekä oppaamme mukaan Georgian kauneimpaan osaan Svanetiin tai Svanetiaan (kumpi lienee suomeksi oikea muoto?). Kumma juttu, että entiset itäblokin maat ovat sykähdyttäneet minua usein eniten. Ehkäpä se johtuu juuri mielikuvista joita näihin maihin voi liittyä, ja paikan päällä yllättyykin todella positiivisesti.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!