Esmeraldan eetos

Tänäkin vuonna lokakuun alun suunnaksi valikoitui Turun kirjamessut, mutta nyt ei lähdetty Artukaisiin vaan Logomoon. Menemättä ratapihan käsittämättömiin muutoshankkeisiin, jossa funkkisasema on jäänyt virattomaksi ja kaupunkilaisten verorahoja käytetty 25 miljoonan kuiluun, on todettava, että kirjan ystäviä se veti.  Varmasti ulkopaikkakuntalaisille kirjamessujen siirto Logomoon oli kaikin tavoin järkevää. Junalla ja julkisilla pääsee suoraan viereen, ja Logomon akustiikka mahdollisti sen, etteivät korvat soi loppuiltaa hallien kakofoniasta. Muutenkin uutta sijaintia on kehuttu tunnelmallisemmaksi, joskin myös sokkeloisemmaksi. Itse ainakin huomasin tänä vuonna sen, etten nähnyt juuri ketään tuttua. En tiedä, olivatko kaikki sitten kuuntelemassa esityksiä siinä isossa salissa, joka minulta jäi väliin.  En varsinaisesti edes tajunnut, että myös ylhäällä on luentosaleja. Jumitin vain tässä yhdessä, jossa aiheiden kiinnostavuus veti puoleensa.   Näistä kuvista tulikin...

Syksyiset lukemani kirjat edustavat jälleen suosituinta jaostoa. Tämä ei ole vitsi, oikeasti Paavo Lipposen muistelmateostakin sai jonottaa. Jotkut ahmivat dekkareita ja kauhua, minä luen poliittisia setien teoksia maailman kaatuessa niskaan. Olen aina lukenut. Muistan pappani lukeneen Kekkosen päiväkirjoja ja hänen kanssa ruodittiin muutenkin aina politiikkaa. Minua kiinnosti jo varhain päätöksenteko kulissien takana. Paavoa olen vasta selaillut ja lukenut sieltä täältä, mutta näitä kahta muuta voin suositella.  Näistä kolmesta kirjasta olen loppuun asti lukenut vasta kaksi. Haluaisin ruotia syvällisemmin erittäin tärkeää kirjaa He selvisivät sodasta , joka piirtää esiin, millaisissa oloissa valtava määrä sotaveteraaneja "vapautui" työmarkkinoille. Monella oli ainoana työkokemuksenaan pikakiväärillä ammunta ja sotatraumat. Suosittelen ehdottomasti kirjaa luettavaksi parina Ville Kiviniemen Murtuneet mielet -teoksen kanssa. Jokaisen kannattaa nämä lukea, niin ymmärrätte syvem...

Sohvakooma ja migreenit ovat ajaneet minut korkeintaan ruumiskalmistoon. En ole jaksanut lukea mitään, paitsi muutaman aukeaman ennen nukahtamista. Työmatkoilla kuuntelen loputonta Ultraprosessoitua-kirjaa, jota en ole siis vieläkään saanut finaaliin. Ihmiskeho kyllä ajaa itsensä siihen, jos syö mitä sattuu. Silti vasta nykyisin, tai viimeisen 50 vuoden ajan, me olemme erityisesti tiedostaneet mitä syömme. Ja olemme sairaampia kuin koskaan, eläen silti jopa triplasti pidempään kuin tämän kummun alle haudatut. Rikalan ruumiskalmisto, Halikko.  Kivikaudella ihmisen keski-ikä oli noin 35 vuotta, eli reilusti yliajalla tässä mennään. En tiedä, onko homma laskettu luulöytöjen perusteella, en sitten opiskellutkaan arkeologiaa edes sivuaineena, vaikka se pääaineena oli joskus tarkoitus. Nyt alkaa ote taas lipsua, koska palauttavat viikonloput kuluvat sängyn pohjalla kolmiolääkkeitä napsien. Vaikka kovasti Yrittäjän päivänä pohdin, että se tie on nähty, on yrittäjyys etenkin sairaille usei...

Minusta inhorealisti on usein vain realisti. Hän ilahtuu, jos tutuksi todettu linja pettää, ja maailmassa tapahtuu jotain hyvää. Ihmettelenkin, miten inhorealisti saattaa olla hyvinkin hyväosainen ihminen, jolle ei ole koskaan tapahtunut mitään pahaa. Tehdäänkin heti perään selväksi, että itse en kuulu heihin.  Huomaan, että inhorealismin syvyys kasvaa uusien vastoinkäymisten myötä, mutta se ei ole sama asia kuin kyynisyys. Sitä vastaan kannattaa taistella. Kyyninen elämänasenne on kuin syöpä, joka levittää etäpesäkkeen kaikkialle.  Sellaisena voi nähdä myös toisen maailmansodan joukkoteloitusten pistekartan. Natsit ehkä näkivät vastaavana juutalaisten asuinalueet Amsterdamissa, kartan, johon hollantilaiset virkamiehet laskivat kaikki juutalaiset natsien puolesta.  Tänään tulee 80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Telkkarissa näytettiin äsken loistava dokumentti , jonka olisin nimennyt toisin. Tämä ei ole dokumentti Auschwitzista, vaan ihmisyydestä. Miten se hilj...

Jo toisen kirpputorin sulkeutuminen levikkialueeltani ylittää blogin julkaisukynnyksen. Itse asiassa minun piti kirjoittaa viiniblogiani, mutta päivitys on niin hidas, että siirryin tähän helpompaan. Ei tässä kohta muita iloja olekaan kuin viini, sillä kirppistely on tehty entistä vaikeammaksi itäisen Turun seudulla. Nyt myös Laiskan kirppis on lopetettu.  Tämä ei ollut Laiskasta vaan Ruotsista, jossa ihana Kirppisrakkautta-blogin Eeva diilasi tämän minulle! Kiitos! Kävin eilen nykimässä munalukotettua ovea turhaan, sillä viimeisen kerran se oli avoinna perjantaina. Syy lakkautukselle luki T-talon ovessa: hallituksen tukitoimien leikkaukset. Koska kyseessä oli kuntouttava kirpputori, jossa työkokeilijat toimivat asiakaspalvelussa, ei rahaa toiminnan jatkamiselle enää ole. Niin harmi, sillä kyseisen kirpputorin palvelusta hyötyivät kaikki.  Kuva uusimmasta Antiikki & Design -lehdestä, jossa arvuuteltiin hieman vastaavan maljan alkuperää.  Olin menossa katsomaan, onko ...