Esmeraldan eetos

Haluaisin kirjoittaa jostain muusta kuin itsestäni, palata niihin aiheisiin, joilla blogin aikanaan aloitin. Ensimmäinen kirjoitus taisi tosin koskea itseäni. Ja kaikki muihin aiheisiin liittyvät tekstit johtivat lopulta itseeni. Lopulta kirjoittaminen on todella itsekeskeistä, ellei kyse ole taloudellisesta tekstin takomisesta. Silloinkin kyse on usein besserwisseriydestä. Ennen piuhat jäsentyivät pullapitkoksi, leteiksi jotka yhdistyvät. Nyt ne karkaavat eri suuntiin. Unohdin, jo nyt, mistä minun piti kirjoittaa. Minulla oli aivan selkeä visio, jonka tuo besserwisser aiheutti. On lankoja, jotka johtavat jonnekin, itse olen vain päässä vastaanottamassa pätkiä. Miettimässä, mitä teen näille kaikille langoille. Toivien, ettei yksikään ole musta.  Nyt muistin, mustasta langasta. Kuolema. Siitä tuli mieleen muumiturismi.  Lisenssi on juuri päättynyt, toivottavasti sen myötä todennäköisyys nähdä tämä vastenmielinen antiylistys Naantalin historiaa kohtaan.  Olen tätä aihetta käsitellyt palj

Yöaikaanhan nämä blogitekstit nykyisin syntyvät, kun ei unta saa. Välittömästi alkoi soida korvissa aikoinaan auton soittimesta kuultu Neon 2-hitti Ei yksinäinen unta saa. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka kyllähän se raha tahi sen puute myös sosiaalisesti eristää. Sokerinrannalla virtaa enää katkeransuolaista vettä.  Täysin ilmainen tapahtuma oli Tall Ships Races, ellei sitten langennut hodariin. Ihme kyllä en, maksoi vitosen kappale.  Ecuadorilainen laiva muistaakseni, kuten miehistökin. Henkilöstö, koska naisoletettujakin oli.  Kasmir & Turku Jazz Orchestra  Tiivistää metrilakukansan tapahtuman kuin tapahtuman. Käsi vispaa kuin Trumpilla.    Samoin kuin kohta tyhjennän luurini kuvista, tyhjennän pankkitilini rahasta rempan takia. Samaan syssyyn toki Biden ymmärsi viimein jättää presidenttipelit taakseen. Mietin ensimmäisenä, miten tämä vaikuttaa sijoituksiin. Uusiutuvan energian osakkeet jo sulivat siinä kohtaa, kun Trumpin voitto alkoi näyttää jumalalliselta osoitukselta

Intuitiivinen kirjoittaminen on parasta etenkin silloin, kun aikaa sille ei ole. Tällöin kokee vain tarvetta suoltaa jonkin kuvan tekstillä tai tekstin kuvalla. Ihmiskuntaa ei olisi olemassa ilman tarvetta kirjalliseen ja kuvalliseen ilmaisuun. Ihmisyys on kiinni kulttuurista, jonka teemme jollain tavoin näkyväksi.  Kuluneen kolmen kuukauden aikana olen matkustanut enemmän kuin viiteen vuoteen. Viiden vuoden aikana käytin vain kerran passiani Georgiassa. Toisella kerralla Euroopan rajalla sitä ei tarvittu kuin lentokentän automaattiin, jota onneksi kompensoi palvelu määränpäässä. Helsinki-Vantaasta on tullut sieluton tiskittömyys, joka jostain syystä on valittu maailman parhaaksi. Itse toivon, ettei minun tarvitse enää katsoa välkkyviä valoja passintarkistuksessa, johon naamatauluni ei kuitenkaan kelpaa. Lopulta tarvittiin elävä ihminen arvioimaan, että olen ihminen, ja oikea sellainen.  Yllä oleva kuva on otettu suolajärveltä Kyproksella. Sain miltei lämpöhalvauksen sinne talsiessani.

Aikoinaan ihmiset pitkästyivät tv-ohjelmien puhuvista päistä. Nykyisin niitä vaaditaan somessa. Jopa uutismediat ovat sortuneet Tiktok-vaikuttajien tielle, jolla toki saavuttaa klikkauksia. Paitsi että reelsejä ja videoita ei käsittääkseni tarvitse klikata. Riittää, kun tippahuulena tuijottaa ruutua. Ihmiset eivät jaksa enää lukea sanomalehtiä, paitsi hyvällä tuurilla sunnuntaisin. Silloin panostetaankin lukemistoon, johon arkena ei riitä aika ja keskittymiskyky. Näitä kumpaakin kyllä olisi, jos arjen priorisoisi toisin. Syyllistäminen ei kuitenkaan auta printtimedian ahdingossa. Lopulta on mentävä sille lavealle tielle, jolla kaikki huutavat kenenkään kuulematta. Kuuntelematta? Sosiaalisen median algoritmit pelittävät parhaiten, kun ruudussa on puhuva pää. Jos tämä pää kertoo vielä minämuodossa asioita, olivat ne sitten faktoja maailmasta tai kokemuksia meikkivoiteesta, kuulija on koukutettu. Mietin, kuinka paljon on meitä, jotka vaihtavat heti levyä. En kestä ainuttakaan puhuvaa p