Esmeraldan eetos

Elämän balanssi, mikäli sellaista edes on, on haastellisen saavutettavuutensa lisäksi ärsyttävän lyhytkestoinen ilmiö. Tänään on kuitenkin se hetki, jolloin tuntuu, että kaikki on letkeän maagisessa tasapainossa. Ehkä tämä tunne johtuu osittain siitä, että kirjoitan tätä tekstiä hienovaraisen, mutta ronskin samppanjan voimalla. Erinomaisen 0,375 litraisen Drappier Rose de Saigneen (anteeksi, en löydä luuristani juuri nyt oikeaoppisia heittomerkkejä) kuplivalla juhlafiiliksellä.  Tänään on todella syytä juhlaan, sillä saan viettää viikonlopun omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Saan valita kanavan, sen kuivimman historiadokumentin, syödä löytämäni suklaahipun itse ja nauttia luovasta hiljaisuudesta ympärilläni miljoonan kynttilän ympäröimänä.  Tosin naapurin teinipoika on täyttänyt 15 vuotta, joten voitte arvella ulkoa kantautuvan pärinän lähteen. Se ei kuitenkaan horjuta mielenrauhaani. Olen syönyt hyvän, jälleen turmiollisen chorizopitoisen aterian, nauttinut h...

Tiedätkö tunteen, kun ruoka onnistuu täydellisesti? Kun kaapissa ei ole mitään, mutta löydät kuitenkin kaikkea, joista teet sörsselin made in heaven? Nyt kirjoitan ohjeen ylös, kun vielä muistan sen. Ehdin jo syödä kaiken ennen ottamaani kuvaa. Miten yllättävää!  Todennäköisesti samaa lopputulosta ei synny enää toistamalla, mutta ehkä jotain sinne päin. Tässä tulee täydellinen sadonkorjuuillallinen, joka maistui erityisen hyvältä omenankeruupäivän jälkeen. Aamulla lähtee iso satsi omenia mehustamoon. Kylläpä nyt tuntuu jotenkin niin ranskalaiselta, etenkin kavutessa tikapuita pitkin puuhun (ei kuuhun tällä kertaa) ja poimiessa punastuneita omenia koreihin. Pari omenaa vein sisälle odottamaan ruokaisaa ideaa. Tässä se on: Oluessa humaltunut lehtikaali-omena-kanapaistos: -300 gr marinomatonta broileria -puoli pussia lehtikaalia (minulla oli punaista lehtikaalia) -2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä -1 valkosipulin kynsi -2 omenaa -1 rkl sriracha-kastiketta -1 rk tomaattipy...

Tämä taulu puhuttelee minua syvällä viisaudellaan. Arkinen hetki pitkästä elämästä on pysäytetty arvokkaan tapahtuman äärelle. Vanhus lusikoi keittoa mietteissään, vailla hampaita. Täysinäinen suolapikari kertoo toimeentulosta, muttei varallisuudesta, sillä tyypillisesti vauraamman väen suola-astiat korostivat hopeisina suolan arvokkuutta. Tämä vanhus on ehkä valmistanut puisen suolapikarin itse aikana, jolloin iltaisin tehtiin elämän askareissa tarpeellisia käsitöitä somettamisen ja television katsomisen sijaan. Kuohkea leipä muistuttaa perustarpeiden täyttymisestä aikana, jolloin edes kuivunut korppu ei ollut itsestäänselvyys. Vanhuksen kädet ovat vahvat, ehkä peltotöissä nuorukaisena vahvistuneet. Essumekko suojaa lialta joko työtehtävistä, joita vanhus yhä kunnioitettavassa iässä tekee, tai yksinkertaisesti keitolta, joka saattaisi sutata ehkäpä ainoan kunnollisen vaatekerran. Terve puna poskilla paljastaa hyvän verenkierron, joka on voinut tulla ulkotöistä ja niiden jälkeis...