Esmeraldan eetos

Esihistoriassa ihmisen työpäivä oli arviolta nelituntinen. Saman pituinen voi olla oppilaiden koulupäivä, joka opettajalla vasta jatkuu. Palautuminen on edessä jokaisella. Millaista se oli Olipa kerran ihminen -sarjan luolamiehellä? Näistä aiheista juttelimme oppilaiden kanssa, jotka yleisesti väsyvät yhä nuorempina. Muistan kyllä itsekin koulunkäynnin olleen väsyttävää jo lankaluuriaikana. Mitä se onkaan nyt, kun edessä välkkyy koko ajan screen ja Beelsepubin lanseeraama Wilma laulaa? Palautumismatkalle tarvitaan järeät aseet. Loistava teos mahtavalta persoonalta. Siitäkö eniten on kysymys myös opetuksessa?  Hälinä itsessään uuvuttaa. Siksi hiljaisuus on ihanaa. Olen huomannut, miten tehokkaasti se toteutuu vain oppilaille lukemalla. Voi kuunnella tarinaa tai luoda sen itse, mielikuvituksella. Lapsilla se on ilmiömäinen, mutta lukutaidon heikentyessä ja digipelien koukuttaessa, on tästä itsestäänselvyydestä pidettävä kiinni. On mukava huomata, kuinka klassikot istuvat aikaan kui...

Nyt se on tehty. Matka Arttu Tuomisen Delta-sarjan parissa, eli jo tutuiksi kehittyneiden  henkilöhahmojen ja yhteiskunnallisten aiheiden vyyhdissä Porin yössä. Aiemminkin olen osista jotain kirjoittanut, esimerkiksi Häväistyistä ,   Vapahtajasta , ja kaikenlaisia kirjamessuraportteja löytyy Turusta ja Naantalista , jossa en siis Artun esiintymistä ehtinyt näkemään, itse kirjailijan kylläkin. Toivotaan, että ylipäätään ehdin tuleviin Turun kirjamessuihin, vaikka se hälinä ja kakofonia ahdistaa jo etukäteen.  Mutta asiaan. Aloitin etsimällä kuvituskuvan, jonka onnistuin jotenkin vahingossa blurraamaan sivuilta. Mutta sehän sopii loistavasti tunnelmaan ja myös tämän heti alusta ilmaisevan viimeisen osan Lavastajan sisältöön.  Teoksessa on kolme eri teemaa, jotka ovat minulle läheiset: autiotalot ja kohtaloiden selvittäminen, teatteri ja mikäköhän se kolmas sitten oli, no tietenkin kuolema siihen kuuluvine "oheistoimintoineen". En avaa juonta tässä sen enempää, si...

Siinäpä pohtimani pulma. Ehkei ongelmasta kuitenkaan ole kyse, pikemminkin haasteesta, joka toisinaan on valinta. Työskenneltyäni pienen ikuisuuden *timanttisessa tiimissä* ja tultuani jo allergiseksi jargonille, olen nauttinut suunnattomasti työnteosta yksin. Se vapauttaa minussa energiaa, joka tietysti jossain kohtaa näivettyy aivosumuksi. Työssä tarvittava pitkäjänteisyys on toista kuin kirjan kirjoittamisessa. Ongelmana tietysti on jatkuva sillisalaatin virta, joka pitää pilkkoa ja jalostaa. Tarjoilla herkkullisena ateriana. Työpäivän välissä menin uimaan (eli syömään lounasta ja pullaa) . En voisi tehdä näin missään näin sanotusti perustyöntekijänä.  Hallitusta suomitaan milloin mistäkin, mutta yhtä hyvää asiaa se edistää. Se yrittää luoda (verotuksellista?) mallia, jossa ihminen voi olla yhtä aikaa palkansaaja ja yrittäjä. Tällainen yhdistelmä on esimerkiksi työvoimatoimistolle täyttä hepreaa, etenkin jos palettiin sekoitetaan vielä veroton apuraha. Nyt olenkin onnellinen, ku...