Esmeraldan eetos

Tuskailin reilu vuosi sitten vanhan verannan oikeiden  maalivalintojen kanssa. Maalit on nyt valittu ja puolet ikkunoista  maalattu, mutta tuskailu jatkuu edelleen. Nyt nimittäin panikoin, tuliko valittua seinään väärät sävyt! Yritimme löytää verannan alaosaan vanhan vihreän vaaleahkoa sävyä, joka istuisi vielä ajan X säilytettävän punasävyisen lattian ja yläosan kohta uusittavan vaaleanpunaisen kanssa.  Mielestäni alaosasta tuli sekä liian vaalea että väärän sävyinen. Aivan eri väri todellisuudessa kuin sävykartassa. Maali on Virtasen Paneelimaali, joka on perinteinen kolmen eri öljyn maali. Hyvä ja helppokäyttöinen maali muuten, vain sävyyn olen pettynyt. Nämä kännykän kuvan jäävät hieman todellisuutta hailakammiksi ja kellertävämmiksi. Oikeasti vihreä taittaa aavistuksen verran minttuun, vaikka sävy oli värikartassa lähempänä vanhaa pistaasia. Alemmassa kuvassa näet alkuperäistä vihreää verannan yläosassa, jonka sävy oli tavoite. Näin pieniin maalauskohteisiin kuitenka

Olen taas satojen räpsittyjen kuvien äärellä päivittelemässä, miten yhden hetken murto-osa voi vaatia kymmenen lähes samankaltaista otosta. Silti vain yksi kymmenestä on ehkä juuri sellainen, joka miellyttää.   Mietin tätä vasten viikon aiempaa kokemusta, Imogen Cunninghamin valokuvanäyttelyä Turun Taidemuseossa. Millaisella hartaudella ja keskittymiskyvyllä oli otettava kuvia vielä pari vuosikymmentä sitten, puhumattakaan viime vuosisadan alussa, jolloin Cunningham aloitti valokuvataiteellisen kohtalontiensä kulkemisen. Yksi asia on kuitenkin yhdistävä, tarvittava tekijä onnistuneen kuvan taustalla - riippumatta aikakaudesta tai siitä onko kuva räpsäisty vai harkiten visualisoitu. Valotus tai tunnelman kannalta optimaali luonnollisen valon määrä. Lisäksi hyvän kuvan on herätettävä tunne. Valikoin tähän postaukseen sattumanvaraisia kuvia kesästä, jotka puhuttelevat minua juuri nyt, aamukahvin äärellä ennen töitä. Huomaan, että minua puhuttelee vapaus. 

Liköörinystävän vuoden ainoat tehoviikot ovat alkaneet. Puutarha pukkaa satoa, jolle täytyy keksiä parempia käyttökohteita kuin roskis. Hui, tekee pahaa kirjoittaakin moisesti. Onneksi tälläkin asuinalueella näkee usein "ole hyvä" -ämpäreitä ja -koreja talojen edustoilla, joten oman sadon puuttuessa kannattaa rohkeasti tehdä kävelyretkiä kaupungin perinteisille omakotitaloalueille. Muista kuitenkin, että likööriin kannatta valita vain priimaa. Hilloon käy vähän rupisempikin hedelmä. Pullotin  viime vuonna tehdyn omenaliköörin  vasta huhti-toukokuussa, sillä olin vain unohtanut lasitölkit kellariin. Maistoin kyllä omenalikööriä purkista joskus tammikuussa, jolloin totesin sen olevan vielä lisäkypsymisen tarpeessa. Tässä ajassa onkin tapahtunut aivan uskomaton kehitys! Mausta on tullut todella karvasmantelinen! Aivan kuin omenalikööriin olisi sekoitettu Amarettoa (DiSaronnoa). Pidän tästä mausta todella paljon ja "alaan vihkiytyneet" ystäväni olivat jo valmii

Luettuani aamulla toisesta uhanalaisesta lajista eli paperisanomalehdestä uutisen lankapuhelinverkon kuoliniskusta, tarvitsen ylimääräisen kupin kahvia. Ja mielelläni välittömästi takaisin sen viininpunaisen veivattavan luuripuhelimen, johon olen jokeltanut ensimmäiset epäymmärrettävät lauseeni. Sama luuri sai 15 vuotta myöhemmin pinnalleen tyynyliinan, jotta pilapuheluun tarvittava ääneni kuulostaisi tunnistamattomalta. Nyt, kun vihdoin voisin puhua ihan normalilla äänellä lankapuhelimeen, maratonpuheluihin tarvittavaa mummolaa ei enää ole eikä liioin tuota Rolls Roycen punasävyistä telefooniaparaattia. On vain pinnaltaan särkynyt Huawei ja turvallisuusilmoitus siitä, että joku on kaapannut LinkedIn-tilini. On vain loputon ihmisten massa, joka etenee epäergonomisesti miljoonien sinivalosuorakaiteen mallisten jumalhahmojen johdattamana kohti digitaalisempaa tulevaisuutta. Turun Sanomat 11.8.2019 Kannatan kyllä kehitystä. Mutta tiedättekö, kun lankapuhelimella on kiinteä y

Olen halunnut käydä Uppsalassa siitä lähtien, kun ymmärsin sen olevan Pekka Töpöhännän kotikaupunki. Olin lapsena Pelle Svanslös -animaatioiden ja -kirjojen suurkuluttaja, joten olihan nyt jo aika päästä katsomaan piirroskuvia paikan päälle livenä. Emme kuitenkaan osallistuneet Pekka Töpöhäntä -kierrokselle, sillä olisi ehkä ollut vähän noloa liikkua ryhmässä metrin pidempänä kuin muut osallistujat. Sen sijaan keskityimme toiseen kiinnostuksen kohteeseeni: Uppsalaan yliopisto- ja museokaupunkina (sekä tietenkin ravintolatarjontaan). Yliopiston kirjasto Carolina Rediviva Yliopiston nykyinen päärakennus Uppsalasta löytyy Pohjolan vanhin yliopisto, jo vuodelta 1477. Yliopiston läsnäolon ja historian huomaa Uppsalassa kaikin tavoin: vanhoja, upeita tiedekuntarakennuksia on siellä sun täällä sekä eri osakuntien juhlapaikkoja. Jos siis ihmettelet, ovatko Värmlands Nation ja Upplands Nation joitakin rasistisia tötteröhattujärjestöjä, niin ei - ne ovat osakuntia. Luulimme en