Esmeraldan eetos

Selittämättömät mysteerit, aaveet, rikostarinat ja spekulaatiot ”edellisten elämien” aistimisesta ovat aina kiehtoneet minua. Rakastamani Google-haku löytää 110 miljoonaa sivua, jonka aiheena on kummituskokemus ja vain vajaat 14 miljoonaa tärppiä selvittämättömille rikoksille. Joku muukin kuin minä on siis saanut tämän tieteellisesti relevantin tilaston aikaiseksi. En silti tunnusta olevani Alibi-lehden kestotilaaja enkä edes irtonumero-ostaja, vaikka muinaista Poliisi-TV:tä tuli seurattua tiiviisti. Juontaja Raija Pelli ja havainnollistavat näyttelijänsuoritukset lienevät jo legendaarisessa asemassa Suomen tv-rikoshistoriassa.  Viimeiset kymmenen vuotta olen panostanut Beckien ja Wallanderien suurkuluttamiseen sekä kirjallisessa että audiovisuaalisessa muodossa. Siihen vielä kylkeen väpättävä kynttilä, Ristoranten pakastepizza ja poistokorin viini, niin täydellinen ilta voi alkaa. Nykyisin kynttilän korvaa takkatuli, eineksen toisinaan tasokkaampi mättö tai ihan vain ...

Tässä on isoisoäitini Aune. Kuva on otettu ehkä 1910-luvun alkupuolella, mahdollisesti kiertävän valokuvaajan toimesta. Taustalla on virttyneen näköinen kangas koristeellisen maisemasermin sijaan, jollaisia käytettiin kaupunkien valokuvausstudioissa. Aune poseeraa kuvassa ehkä puhtaimmat tai juhlavimmat vaatteet yllään yhtä vakavana pikkusiskonsa kanssa. Kuvasta voi aistia, että poseeraustilanne on ehkä tullut eteen yllättäen. Olot olivat vaatimattomat, kuten hyvin usein tuohon aikaan porvariskotien ja pappiloiden ulkopuolella. Aunen rikkautena olivat kuitenkin luonnon antimet, käsistään taitavat ja toivottavasti rakastavat vanhemmat, sekä heidän rakentamansa punainen pieni kotitalo kauniissa maisemissa Iijoen varrella. Sen kuohuvilta koskilta tulisi Aunen tuleva sulhokin vielä löytymään. Aunella oli vain yksi sisarus. Kaksi lasta perheessä oli vähän 1900-luvun alun keskimääräiseen lapsilukuun verrattuna. En kuitenkaan tiedä, oliko lapsia alun perin mahdollisesti e...