Esmeraldan eetos

Nyt, kun olet löytänyt anonyymin blogini nettimeren syövereistä kulinaarisilla Google-hakusanoillasi, onnittelen sinua tasokkaasta löydöstä! Samalla toivon, etten ala harrastaa itsesensuuria blogissani sen tiedon takia, että tiedän. Mutta samapa tuo. Tieto lisää tuskaa ja minä olen omalla tiedonhalullani lähes masokisti. Sinä olet ehkä enemmän vain utelias, joka minun tapaani googletat myös omaa nimeäsi. Sekä todennäköisesti jokaisen muutaman ex-poikaystäväni ja ainoan aviomieheni, josta ymmärsit heti alkumetristalkkauksen valaisemana minulle huomauttaa: ei titteli X tarkoita, että hän olisi rikas . Kiitos isä, tämä oli kullanarvoinen huomio parinvalintaa koskien! Minun alaani onkin rappioromantiikka ilman etuliitettä. Onneksi et kuitenkaan löytänyt osumia Seiskan sivulle tai rikosrekisteriin, vaikka jälkimmäinen ei taidakaan olla julkinen. Kyllä minä arvasin, että joku erittäin tuttu käy näitä kirjoituksiani lukemassa. Tuolla jollain on aikaa edetä preussilaisella systemaattisuudella

Näin joulukalkkunan ja tähtipölyn laskeuduttua on aika jälleen summata yhteen poikkeuksellisen vuoden 2020 tapahtumat ennustusteni näkökulmasta . Teen joka vuodenvaihde tarot-pöydän menneelle ja tulevalle vuodelle, mutta ihan vielä ei ole tämän session aika. Tarot-pöytä on muutenkin itselleni aina henkilökohtainen - en siis hae korteista juuri vastauksia tai selityksiä maailman tapahtumille. Tein kuitenkin viime vuoden alussa intuitiiviset kirjaukset päiväkirjaani maailman tulevista tapahtumista vuonna 2020 (ilman tarot-kortteja). Olen joskus aikoja sitten luonnostellut jonkin sortin maailmanennustuksia, mutta idea singahti uudelleen mieleeni luettuani vuosi sitten  tämän Epookki-blogin kirjoituksen . Kiitos siis Epookin kirjoittajalle inspiraatiosta! Palaan aivan kohta ennustuksiini ja toteutumiin pienen taustoituksen jälkeen.  1920-luvulta tulevaisuuteen täyhystävä nainen 1800-luvun kehyksissä.  Yleisesti vuosiennustaminen on erittäin vanha tapa niin Suomessa kuin maailmalla juuri vu

Suomalaisten hartaimmin odottama joululahja, rokote koronavirusta vastaan, saapuukin lahja-alttarille vasta joulun jälkeen. Media on jo tovin kuhissut, kuka tai mikä taho saa rokotteen ensin. Myös kansanedustajilta on jo tiedusteltu omakohtaisia rokotefiiliksiä oikein nimilistoin. Kaikki eivät rokotetta halua (noin viidesosa kansalaisista ja iso osa Perussuomalaisten kansanedustajista), kun taas osa piikkiä halajavista on tuonut tarpeensa hyvin äänekkäästi esille. Rauhoittukaa, hyvät ammatiliitot opettajineen ja kuskeineen. Vuoronne tulee kyllä heti hoitohenkilökunnan ja pahimpien riskiryhmien edustajien jälkeen hyvin todennäköisesti. Sitä odotellessa olisi toki suotavaa, että kaikki oppilaat ja bussiasiakkaat joutuisivat käyttäämään maskeja. Juuri tämä, miten määritellään riskiryhmä joko terveyden tai ammatin kannalta ja miten ne laitetaan niin sanottuun hierarkiseen järjestykseen, mietityttää monia. Myös meitä mieheni sairauksien takia, ei niinkään oman työni altistavuuden johdosta.

Joskus miellän joulun ja koko joulukuun lasipurkkiin säilötyksi unelmatehtaaksi. Purkista löytyvät kaikki elementit, joista oman tai jonkun toisen näköinen joulu rakentuu. Veikkaan, että somella on nykyisin jonkin verran tekemistä tämän(kin) asian kanssa. Lopputulos kuitenkaan on harvoin sitä, mitä lasipurkkiin kuvittelemme. Minun purkistani ei löydy itse kuivattuja neilikanpistämiä appelsiinisiivuja, mutta joulusiivottu kuusikoti kyllä. Purkissa tuoksuu sopivasti kostea kuivakakku, lämmin kynttilätali ja juuri se lumisen talven tuulahdus, joka hiipii sieraimiin verannan läpivetoon astuessa. Joulupurkkiin pääsee varsin helposti sisälle eikä kukaan, varsinkaan työnantaja, riistä joulusta nauttivaa sielua purkista ulos. Joulukuu purkissa on eloa kuvitteellisessa hyggejuhlakuplassa, kunnes elo jälleen tammikuussa jatkuu tasaisen arjen ankeuttamana. Purkki on särkynyt tai viety kellariin odottamaan seuraavaa joulua.  Joulupurkin todellinen sisältö perjantaina. Onneksi en ollut "ehtiny

On aika itsestäänselvän kirjoitusaiheen, vaikka Suomen itsenäisyys on kaukana itsestäänselvästä. Se on iskostettu kollektiiviseen tajuntaamme sinivalkoisella eetoksella ja hyvä niin - on hyvä, ettemme elä enää 1970-luvun ilmapiirissä, jolloin veteraanien uhrauksia vähäteltiin tyyliin "mitäs menitte sinne". Eipä paljon kyselty. Ei kyselty yhdeltätoista minun ja mieheni yhteenlasketulta sukulaiseltamme, jotka taistelivat rintamalla. He olisivat varmasti mieluummin hoitaneet metsää, uittaneet tukkia, soittaneet pianoa hotellin aulabaarissa tai jatkaneet torppansa rakentamista nykyisin menetetyllä maalla, jos olisivat itse saaneet valita. Yksi heistä olisi varmasti halunnut ollut läsnä lomilla taiotun tyttärensä syntymässä sen sijaan, että saapuu paikalle vainajana arkun uumenissa. Näiden tositarinoiden täyttämä maa on Suomi, jossa taistellaan nyt näkymätöntä vihollista, koronapandemiaa vastaan.  Suomalaista sinnikkyyttä Turun jokirannassa. Paljain jaloin läpi hangen kohti toivot