Esmeraldan eetos

  Varmaan yksi epäsuomalaisin suomalainen on Jorma Uotinen. Silti aina yhtä ylpeä juuristaan Porissa, jota Turussa saa luvan symboloida Varissuo. Yhtä räikeä kontrasti on elinympäristössään on ollut Jorma, jo nuoresta pitäen taiteilija. Hän ei välittänyt kiusaajista, vaan kulki omaa catwalkiaan pitkin Porista Pariisiin.  On harvinaista, että opettajat koulussakin suhtautuivat myötämielisesti Jormaan ymmärtäen tämän erityislaatuisuuden. Miten moni olisi unohtanut tyylinsä ja haaveensa, tukahduttanut ne betoninharmaaseen massaan, mutta Jorma teki toisin. Hän saavutti kaikki työelämän unelmansa ja enemmänkin, suhtautuen silti aina nöyrästi vastoinkäymisiin. Jorma on ollut minulle usein esikuva, myönnettäköön, Tanssii tähtien kanssa -ohjelman seurauksena. Vasta silloin hänestä tuli niin sanottu kansanmies, jota on helppo lähestyä. En valitettavasti ole tehnyt niin, mutta Jorman kanssa joisin kernaasti samppanjaa jossain hänen vakiokahviloissaan, mieluiten toki Pariisissa. Muista...

Transu Prismassa Ei lappua nakissa Tyhjä laari kauhovat kädet paikkaansa vaali Vaari imi munkkia suu sokerissa Äiti katsoi lastaan Missä on vitsa? Pitsa kuin pissa Siis Pizza, Pakastepizza Kuin Bond, James Bond Ei-salainen agentti ruokakorissa Salarakas hyllyvälissä Tarjouksessa mozzarellalla nakki kuin sepaluksella auki muuan entinen pappi Happi virtaa kedolla ilmaa matkalla kohti Prismaa Uudestaan aina uudelleen työntää vartija muka maksaneen Rehellisyyden äärelle Sieltä löytää itsensä keskiluokkainen nainen punnitsee hedelmiä painaa halvemman Laserkatseeni erottaa En tee mitään Luotan vartijaan En jaksa Olla aina p*ska Olla se joka huomaa Miten helppoa on rima alittaa Kasvakaa maksamaan Elämällä on hintansa Opettajilla pinnansa ja toimittajilla aiheet ei tänään vähissä Mutta aivosolut Ne on kaikilla imperfektissä Kukaan ei tiennyt kuka on Lenin Tarvitseeko tietää Voiko historian vain unohtaa Työntää kärryä Vaunua Ostetaan ja l...

Tänä(kään) vuonna en ole kierrellyt kirpputoreja niin aktiivisesti kuin olisin halunnut. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että suosikkikirppikseni Hassinen lienee jo purettu. Lopettanut se ainakin on, kuten muistokirjoituksessa kerroin. Kirppistely vaatii tiettyä energiaa, vaikka se ilman muuta myös tuo sitä. Se vaatii myös hieman rahaa, joten jos sitä on pakko säästää, on parempi pysytellä pois houkutusten ääreltä. Myydessäkin aina tulee ostettua miltei voiton verran, joten mikäköhän järki tässä koko kuviossa on? Aika päätöntä menoa toisinaan - tai sitten päällistä?  Noh, lempiasioissa harvoin on järkeä, ne perustuvat löytämisen ja elämyksen haluun. Intohimoon. Jos olisi pakko valita, luopuisin silti ennemmin kirppiksistä kuin viiniharrastuksesta. Onneksi ei ole tarvinnut valita, vaikka pahaa pelkään, että joskus migreeni vie kaikista viineistä voiton. Mutta asiaan. Koska tavaran kaseeraus muuton jäljiltä on yhä vaiheessa, olen nähnyt järkevänä kotiuttaa taas uusia tarvetavaroita k...

Joskus kirjoitin miltei päivittäin päiväkirjaa, iltaisin. Minulla on pari lihalaatikkoa täynnä niitä. Aika vegaaninen sisältö, mutta metsää on käytetty. Nyt en edes tiedä, missä päiväkirjani on. En edes tiedä, mitä lopulta kirjoittaisin. Vastoinkäymisiä toisensa perään? En jaksa analysoida maailmaa, joka on surullinen. Turun Sanomissa oli tänään kolumni uhriutumisesta. Yhteiskunnassamme kilvoitellaan lähinnä siitä, kuka kärsii eniten. Keneltä on leikattu, kuka kohdannut vääryyttä ja niin edelleen. Ihmisestä tulee sellainen, kun hän ei koskaan saa palvelua tai kohtaa ihmisiä, jotka hoitavat asiat kuten kuuluu. Riman alittaminen on helpoin valinta molemmin puolin.  En olisi silti uskonut, että minun pitää näin nopeasti turvautua ammattiliiton apuun vaihdettuani toiseen. Vaan mikäpä nyt enää minua yllättäisi.  Siinä kohtaa, kun tällainen aidosti vain ja ainoastaan muista ihmisistä ja olosuhteista johtuva "menestysputki" vain jatkuu ja jatkuu, on kyynistymistä vaikea välttää. Ole...