Esmeraldan eetos

Minulla on tarve päästä tasaisin väliajoin paikkoihin, joista näkee kauas. Luonnollisesti nämä paikat ovat yleensä kallioita, kumpareita ja vuoria. Eksyminen erinäisiin lähiseutukohteisiin tapahtuu kuin itsestään esimerkiksi juoksulenkin yhteydessä. "Mitäköhän tuon polun päässä on?" -ajatus on vienyt minut aivan uskomattoman upeille paikoille läpi elämäni, niin Suomessa kuin ulkomailla. Ilman tätä luontaista uteliaisuuttani parhaat yllättävät kokemukset olisivat jääneet kokematta. Suosittelen siis rohkeasti astumaan tuntemattomille poluille, myös vertauskuvallisesti. Muikunvuori on jopa 65 metriä korkea "vuori" Kaarinan Ravattulan Citymarketin läheisyydessä. Selvitin tarkemmat tiedot paikasta vasta jälkikäteen päädyttyäni sinne pyöräilylenkin yhteydessä. En ole uskaltanut vielä juosta oltuani niin pahasti kipeä, joten pyöräily on vallan hyvä vaihtoehto. Minun piti polkea vakiokohteeseeni Liedon Vanhalinnaan kuvaamaan yötöntä yötä, mutta arvelin siellä oleva...

Valtaosalla viettämistämme juhlapyhistä on "pakanallinen" alkuperä, niin myös juhannuksella - valon, keskikesän ja hedelmällisyyden juhlalla. Se on viettämistämme juhlapyhistä ehkä muinaissuomalaisin, vaikka emme ensimmäisenä liittäisikään 1-3 vuorokauden kännäämistä historiallisiin juhannusriitteihin. Juhannuksena on kuitenkin ollut tapana käyttää runsaasti alkoholia jo yli tuhat vuotta sitten. Kekri (sadonkorjuu) ja joulu olivat lähes yhtä kosteita nekin. Juomisella ja notkuvilla pöydän antimilla haluttiin taata tulevan kauden sadon hedelmällisyys. Juhannuksena myös ihmislihallisen hedelmällisyyden vaaliminen oli tärkeää. Edelleen harrastamme rakkausorientoituneita juhannustaikoja, joita jo muinaissuomalaiset käyttivät keinoinaan nähdä tai vaikuttaa tulevaisuuteen. Kukapa meistä ei olisi joskus kerännyt seitsemän kedon kukkaa tyynyn alle, katsonut kaivoon tai juossut saunan ympäri alasti? Jos et ole, olet silti ihan normaali. Vielä 50 vuotta sitten juhannuksena tan...

- tai pikemminkin päinvastoin: korttia ei ole juuri vingutettu. En ole käynyt museossa kuin kolme kertaa tämän vuoden aikana. Hankin museokortin tammikuussa Ateneumissa , kun huomasin, että sisäänpääsymaksu oli huikeat 17 euroa. Ajattelin olevani niin kultturelli, että 69 euron museokortti tulisi paljon halvemmaksi investoinniksi vuoden mittaan, etenkin kun voin maksaa sen työpaikan edulla eli kulttuuriseteleillä. Tiskillä huomasinkin, että kulttuurisetelit jäivät kotiin enkä kehdannut enää perua museokortin ostoa. Brava! Maksoin siis museokortin omasta kukkarostani ja kulttuurisetelitkin ovat yhä käyttämättä. Miksi näin? Jos kiinteistövälittäjät hokevat aina "sijainti, sijainti ja sijainti", minä voin hokea "aika, aika ja terveys".  Jos joskus suunnittelen vapaapäiville ohjelmaa, vaikkapa juuri museo-option, poden todennäköisesti migreeniä tai olen vain työviikon jälkeen liian väsynyt lähtemään erikseen mihinkään. Viihdyn niin hyvin kotona, että minusta on hyv...

En tiedä juuri tällä sekunnilla vaikeampaa pohdinnan aihetta kuin oman taiteen hinnoittelu. Edistysaskel on kuitenkin jo se, etten laita enää lainausmerkkejä itseeni kohdistuvaan taide- tai taiteilija -sanaan. En siis enää vähättele itseäni, mikä on monen aloittelevan tai nuoren taiteilijan tunnusmerkki. Töiden hinnat ovat usein sen mukaiset. Nuoriin taiteilijoihin kannattaakin sijoittaa, ennen kuin hinnat nousevat mahdollisen maineen myötä eksponentiaalisesti. Tähän asti olen kuitenkin sijoittanut vain tylsiin ja takuuvarmoihin rahastoihin ilman pienintäkään esteettistä palkkiota, jollaiseksi en laske loivasti nousevaa tuottokäyrää. Tosin saimme aikoinaan lahjaksi yhden tätä nykyä maineikkaan nuoren taiteilijan taulun, joka ei valitettavasti ole edes seinällämme. Tästä saisikin toisen postausaiheen: kannattaako taidetta ostaa lahjaksi, jollei ole varma vastaanottajan mieltymyksistä? Tämä Reidar Särestöniemen Ruska heijastuu järveen -teos myytiin Bukowskis-huutokaupassa hintaan 1...