Esmeraldan eetos

Joskus viime vuonna tein harvinaisen päätöksen. Lähdin kameran kanssa ulos kävelemään. Yleensä juoksen tätä reittiä, ja saatan kännykällä kuvata jonkin muka ainutlaatuisen auringonlaskun Kuuvuorelta, jotka eivät mitenkään eroa toisistaan. Nyt huomaan järkkärin säätöjen olleen aivan pielessä, mutta minua masentavat elämässä suuremmat asiat.  Mietin heitä, jotka astelevat sillalla synkemmissä vesissä.  Maailma on heidän, jotka ajavat katkoviivaa pitkin.  Rakastan liikenteen kuvaamista. En tiedä, mikä siinä on. Verenperintökö? Olen niin kaukana autoihmisestä kuin voi ja olla. Auto on minulle väline, jolla matkustetaan paikasta A paikkaan B - jos on aivan pakko. Yleensä käytän bussia, pyörää tai apostolinkyytiä.  Parempi silta kuvata on Turun rautaesirippu, joka siintää tuolla Tyksin T-sairaalan takana. Ennen sen ympärillä oli Kupittaan Saven tehdas Kallenkuljun hiekkakuopat. Nyt vain hälinää, pahoinvoivia ihmisiä ja liikennettä. Eivätpä tehtaan olot kyllä Kupittaan Save...

Harvoin, jos koskaan kehotan lukemaan jonkin tietyn kirjan. Näin olen toiminut ehkä vain Eddie Jakun kohdalla, josta tuli esikoiskirjailija 99-vuotiaana. En kuitenkaan nyt löydä tuota julkaisua, vain tämän sinne päin , jossa olen luetellut lukemiani vaikuttavimpia kirjoja.  Nyt mennään kuitenkin tämän vuoden parhaaseen tietokirjaan Kiehtova katala Venäjä Arja Paanasen silmin , joka ilmestyi viime vuoden lopulla. Uskonpa, että olen samaa mieltä kirjan parhaudesta vielä tämän vuoden lopussa. Tiesin kyllä Ilta-Sanomien toimittajan Arja Paanasen ansioista, tiesin myös, miten helppoa on leimata tietyn lehden edustajan uutiset joksikin muuksi kuin mitä ne tosiasiassa ovat. Tinkimätöntä journalismia aikaansa edellä. Kuten Paananen itsekin sanoo, jälkiviisas on helppo olla - silti luku hänen tiedostaan Venäjän todellisesta luonteesta jo paljon ennen muita on erinomaisen osuvaa. Suomettumisen perinne ja trauma on maassamme vahva, ja on käsittämätöntä, että samaan ansaan astutaan vuosi tois...