Esmeraldan eetos

Ihmisen ensiaskeleesta kuussa tuli viime viikolla kuluneeksi 50 vuotta. Tällöin toteutui ikiaikainen haave päästä konkreettisesti käsiksi taivaankappaleeseen, joka on möllöttänyt keltaisena horisontissa vuosituhannesta toiseen kuin nälkäistä houkutteleva emmentaljuusto. Vedetön Rauhallisuuden meri on se suurin "juustonkolo", jonka ihminen näkee paljain silmin maan kamaralta. Tarot-korteissa Kuu ei suinkaan symboloi rauhaa, vaan päinvastoin mielen sekasortoa, harhakuvitelmia ja aiheettomia pelkoja. Kuuhulluutta. Käänteisenä Kuu-kortti kuitenkin kehottaa tyynnyttämään mielen ja pyrkimään kohti sisäistä tasapainoa sen sijaan, että velloisi jatkuvissa haitallisissa pelkotiloissa ja alitajunnan purkauksissa. Kuva: Tieteen kuvalehti, ks. liitteet.  Kuu-kortin symbolit ovat osuvat, sillä kuu ja koko avaruus ovat pelottavallakin tavalla mystisiä (kuten alitajuntamme) ja tulevat aina olemaan, vaikka tiedemaailmassa ottettaisiin suuria edistyksellisiä harppauksia. Kuu saa a

Kaikilla meillä on todennäköisesti kokemuksia ehdottomista ihmisistä, joiden kommunikointi on provokatiivista. Keskustelu muuttuu nopeasti jääräpäiseksi väittelyksi, jos olet antanut itsesi provosoitua. Jollet ole koskaan tällaiseen tilanteeseen ajautunut, sinulla on varmasti dalailamamaisia luonteenpiirteitä. Netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa ei kuitenkaan voi välttyä verbaliikalta, josta käytetään toisinaan myös nimityksiä trollaus, vihapuhe ja someraivo. Eri osapuolet saattavat väitellä kivenkovaa jostain näennäisen turhasta asiasta. Yhteistä näille tosielämän ja nettimaailman väittelyille (vai ovatko ne sama asia?) on usein se, että kumpikaan osapuoli ei ole valmis luopumaan kannastaan. Kumpikaan ei tule toisiaan vastaan. Mieheni sanomaa mukaillen: kuin hankaisi kalliota Viledalla. "Suurmiespuisto" roomalaisella kukkulalla. Avoin keskustelu toista osapuolta kunnioittaen voi olla haastavaa, jos keskustelukumppanin näkemys on täysin päinvastain

Olen jo lopettanut laskemisen, montako kertaa olen käynyt Tukholmassa. Ja sinne olemme taas kohtapuoliin palaamassa, minä arviolta kolmattakymmenettä kertaa ja mieheni ehkä kymmenettä. Tukholma on vain niin upea kaupunki ja Ruotsi yleisestikin maanpäällinen paratiisi ongelmalähiöineen ja pepsodent-hymyisine (keino?)ruskettuneine asukkaineen. Siitä puheenollen, grattis kronprinsessan Victoria! Hän täyttää tänään 42 vuotta, ja minun olisi mahdollista seurata hänen syntymäpäiväkonsettiaan telkkarista, mutta kirjoitan mieluummin Ruotsista, Victorian tulevasta valtakunnasta.  Jos pitäisi asua jossain muussa maassa kuin Suomessa, muuttaisin Ruotsiin. Olen jopa harkinnut sitä puolileikilläni - asuuhan siellä myös sukulaisia, jotka jäivät vierailulle pysyvästi. Kuka rakkauden, ken työn tähden. Ja nyt, kun molemmista alkuperäisistä vetonauloista on "aika jättänyt", ruotsalainen yhteiskunta on tuntunut tarjoavan Suomea enemmän virikkeitä ja ystäviä eläkepäiviin sekä

Ennen oli kaikki paremmin ja valokuvat mustavalkoisia. Se onkin ainoa pieni miinus tämän kirpputorilta löytämäni upean kirjan sisällössä. Bongasin jo kaukaa tämän suomenlipun- tai neitsytmarianviitansinisen opuksen Suomalaisia koteja (WSOY 1949) loosista, jossa oli paljon kirjoja. Erityisen tästä teoksesta tekee se, että kirjassa jokainen  asukas kuvailee itse, mitä oma koti hänelle merkitsee. Meille avautuvat näin sekä eri tyylisten kotien ovet, että monien tuon ajan tunnettujen suomalaisten mielenmaisemat. On ilahduttavaa, että kirjassa esitellään yhtä lailla "tavallisten" ihmisten koteja eri yhteiskuntaluokista, joukossa jopa saamelaisperhe ja heidän askeettinen kotansa. Kirjan keskiössä on henkinen koti ihmisen statuksesta riippumatta. Kirjasta voimme löytää esimerkiksi professori Martti Haavion ja kirjailija Mika Waltarin "sivistyskodit" ja seuraavalla sivulla ihailla esteettistä rauhaa, joka huokuu nykymittapuulla lähes tyhjästä maala

Minulla on 40 minuuttia aikaa kirjoittaa, miksen kirjoita. No, kun ei ole aikaa! Kahden lauseen jälkeen en kuitenkaan kehtaa painaa julkaise-nappia (jota olen täällä Bloggerissa ollut lähellä painaa lukuisia kertoja tallenna-napin sijaan). Minulla oli yksi vapaapäivä keskiviikkona, jonka vietin ulkona. Tarkoitus oli myös kirjoittaa keskeneräinen blogiteksti loppuun, mutta se kuuluisa ajan virta muutti suunnitelmat. Salainen paheeni on monarkiafanius, vaikkei siinä ole järjen hiventäkään, kuten ei fanittamisessa useinkaan ole. Lähdin pyörällä todellisen ajan virran eli Aurajoen äärelle Turun keskustaan, kun kuulin, että  Japanin kruununperilliset ovat vierailulla kaupungissa. Osuin Tuomiokirkolle juuri sillä kellonlyömällä, kun kruununprinssi Akishino ja prinsessa Kiko vilkuttivat mustasta autosta yllättävän suurilukuiselle yleisölle jäähyväiset. En ehtinyt edes kaivaa kameraa esiin. Onneksi historiallisessa Turussa on paljon muutakin kuvattavaa. Tuomiokirkon ympäristö tyh