Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2021.

Askeleet lumessa

Kuva
Sinertävän aamulumen keskeltä erottuvat pienet askeleet. Kuusivuotias Aliisa katsoo kenkiään, niitä joilla hän on kotipihallaan tepastellut Lumiukkoa odottaen. Aliisa asettaa jalkansa yhden jäljen viereen ja huomaa, että se on erilainen kuin hänen oma kengänjälkensä. Aliisa ihmettelee, kuka kumma on kävellyt heidän pihallaan yön aikana. Äiti ja isä ovat muistuttaneet lukuisat kerrat, että pihalta ei saa poistua. Tuntematon arvoitus kutkuttaa Aliisaa liikaa varoituksiin nähden. Hän ottaa pari riemukasta askelta ja loikkii nietosten yli syviä pieniä jälkiä seuraten. Hetkeksi hän kääntyy katsomaan taakseen ja huomaa savun nousevan kotitalon piipusta. Ikkunassa hän näkee äidin puuhellan edessä hämmentämässä riisipuuroa. Vielä voisi palata takaisin, mutta Aliisan on saatava tietää, kenelle mystiset jäljet kuuluvat.   Kodin vieressä on lehtometsä, jossa asustaa kauriita ja oravia. Aliisa näkee puusta pudonneesta kävynsilpusta, että herkuteltu on. Hän kokeilee pullottavaa taskuaan ja ...

Joulu saapuu, pelataan koronaa

Kuva
Vielä ei ole aika summata kulunutta toista koronavuotta. Olisi mukava kirjoittaa ajasta, joulusta vailla k-kekkereitä, mutta kaikkea tekemäämme määrittää tämä vihulainen. Vihollisen ja tuholaisen risteytys. Harvoin sitä tekee aatonaattona itselleen pikatestiä höyryävän glögin ja kuusen tuoksussa tietääkseen, voivatko "vanhukset" saapua joulupöytään. Minulla kun näitä maskittomia kontakteja on edelleen jatkuvalla syötöllä. Tuplarokotukset, osalla jo tripana, antavat toki suojaa.  Ehkä pohtisin minäkin kynttiläpajoja, joulukranssitehtaita, maustekakun leivontaa ja mukavia lahjoja, jollei tarvitsisi olla koko ajan tekemisissä ihmisten edesvastuuttomuuden kanssa. Minä sairastun ihmisistä enemmän kuin viruksista. Enkä nyt tarkoita koronaa, vaan vaikkapa flunssaa. Se, että työpaikoilla jylläävät nyt flunssaepidemiat, kertoo, että hygieniatasosta on laiminlyöty. Se kertoo myös siitä, että nuhanenäiset alkavat jälleen saapua töihin maskin käyttöön vedoten. Toivoisin, että tämä olisi ...

Loppuvuoden kirppistelyt (osa 1)

Kuva
Vuoden aikana on tullut tehtyä kirppislöytöjä jos minkälaisia. Olen vain tuhottoman huono jakamaan niitä tänne blogiin tai edes Instagramiin. Ehkä minulla on vieläkin jotenkin kieroutunut suhtautuminen tähän keräilyyn. Mietin, että tuleeko kuvaesittelyistä sellaiset materialistiset "katsokaa mitä ostin, katsokaa mitä löysin" -vibat. Kuitenkin näillä kirppisjulkaisuilla on aina todella paljon lukijoita, jopa moninkertaisesti enemmän kuin tekstivetoisilla aiheilla (paitsi sijoitus- ja rahapuhe kiinnostaa), joten eiköhän näillä esittelyhöpinöillä ole tilauksensa. Eihän muuten aina edes tiedä, mitä kaikkea ihanaa kerättävää maailma tarjoaa! On myös aina yhtä kiva nähdä, mitä te seuraajat olette kirppiksiltä löytäneet, vaikka tämä aihe ei edes olisi tilinne tai bloginne ykkösaihe. Kirppistely on sienestyksen ohella aarrejahtia parhaimmillaan.  Tällä introlla aloitan kirppissarjan osa ykkösen, mutten pysty lupaamaan jatko-osaa. Se on sitten vain bonusta tällä loppuvuoden työtahdill...