Laihan kirppisvuoden megalöydöt

Tänä(kään) vuonna en ole kierrellyt kirpputoreja niin aktiivisesti kuin olisin halunnut. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että suosikkikirppikseni Hassinen lienee jo purettu. Lopettanut se ainakin on, kuten muistokirjoituksessa kerroin. Kirppistely vaatii tiettyä energiaa, vaikka se ilman muuta myös tuo sitä. Se vaatii myös hieman rahaa, joten jos sitä on pakko säästää, on parempi pysytellä pois houkutusten ääreltä. Myydessäkin aina tulee ostettua miltei voiton verran, joten mikäköhän järki tässä koko kuviossa on?

Aika päätöntä menoa toisinaan - tai sitten päällistä? 

Noh, lempiasioissa harvoin on järkeä, ne perustuvat löytämisen ja elämyksen haluun. Intohimoon. Jos olisi pakko valita, luopuisin silti ennemmin kirppiksistä kuin viiniharrastuksesta. Onneksi ei ole tarvinnut valita, vaikka pahaa pelkään, että joskus migreeni vie kaikista viineistä voiton.

Mutta asiaan. Koska tavaran kaseeraus muuton jäljiltä on yhä vaiheessa, olen nähnyt järkevänä kotiuttaa taas uusia tarvetavaroita kotiin. Tietyille jutuille ei vain voi sanoa ei. 

En todellakaan tarvitse uutta pataa puuhellalle. Eihän silti voinut Sarpanevan pataa ohittaa, kun siinä on puinen kahvakin jäljellä ja hintaa vain 15 euroa! Minulla on Emile Henryä ja Kokki-pataa, lisäksi muitakin emalisia kattiloita. Mutta olihan tämä ostettava, vaikka sisältä emali on hennosti krakeloitunut. Voi siinä ainakin tiskivettä keittää. Haittaako emalin vaurio merkittävästi jossain muussa ruuanlaitossa?

Mielestäni tämä vuonna 1960 suunniteltu pata on maksanut alkuperäisenä yli 150 euroa, uutena yli 300 euroa. Siihen nähden pienet pintanaarmut ovat pieni murhe 15 eurolla. Voihan tähän pistää kukankin jos haluaa. Silti en pidä tätä koko vuoden parhaana löytönä.

Kauklahden lasitehtaan tyrmistyttävän upea turkoosi vaasi on jatkumo saman sarjan kokoelmaani. Maksoi vain kaksi euroa, koska ihmiset eivät enää tunnista näin vanhoja aarteita, elleivät ne ole Arabiaa. 

Yllä olevassa kuvassa voisi kyllä olla, ja onkin, paras astia jonka olen löytänyt. Kauklahden lasin upea vaasi, joka ilahduttaa olohuoneen pöydällä jokaista päivääni. En jaksa etsiä kuvaa pääsiäisestä, jossa mukana on keltaisia kierrekynttilöitä, nekin kirppislöytöjä. Ja alla vaaleanpunainen 1970-luvun ruutuliina.

Kirjat ovat heikkouteni, eikä niille ole tilaa. Minulla oli pokkarina Urkin ja toimittajan "suhteesta" kertova Presidentti ja toimittaja, mutta en nähnyt tekstiä iltahämärässä kunnolla. Nyt ei ole parilla eurolla sitä ongelmaa, mutta kirja on sänkyyn liian painava. Ikinä ei voi voittaa, ei edes ostamalla alkuperäispaketissa Andreas Alariestoa vitosella. Kohta taas koko kansa kerää näitä Lappi-tauluja 1980-luvulta. Muistakaa, että minä olin trendikäs aina.

Seuraavaksi kuvia harkinnoista, joihin en harkinnan jälkeen langennut. Vain yhtä kadun. 

Kampelavadit ovat heikkouteni, tämä on ehdottomasti minun ja erinomaisen Kirppisrakkautta -blogin Eevan yhteinen ambitio. Kuvasta ei ehkä näy, millainen megakampela ui vastaan. Olisin todella ostanut tämän halvemmalla ja keksimällä, mihin kaappiin jemmaan hänet käytön ulkopuolella. Niinpä ainut vuoden kampelaostoni on ollut vastaava minikampela 1,5 eurolla. Kalat kuuluu lastata kampelaan. Joskin minikampelaa olen käyttänyt myös teepussin alusena. 

Hyvin aliarvostettua Suomessa ovat Anchor Hocking - astiat, joista maksetaan jenkkilässä maltaita. Ehkä Suomessa tulee näistä mieleen myrkkylasi, joita ei uskalleta ostaa ruokakäyttöön? Minulla on Fire King -sarjaa keltaisena/maitolasina superhalvalla hankittuna. Muuten ehkä olisin ostanut näitä myös oranssina. Koskaan nämä eivät maksa paljon. Kahviserviisi oli Ekotorilla, tämä taisi tulla eteen Laiskassa. 

En enää muista, paljonko vanha Trivial Pursuit maksoi, ehkä 8 euroa. Harkitsin sen ostoa oman Genus-painoksen rinnalle, joka on vanha ja OLI hyväkuntoinen. Lainattuani sen kinuamisten jälkeen sukulaistantalle päätin, etten enää koskaan lainaa kellekään mitään. Peli palautettiin niin ruokottomassa kunnossa, että mummuni kääntyi varmaan haudassaan. Sain toivomani pelin häneltä 12-vuotislahjaksi,se on harvoja asioita, joita minulla on "fyysisesti" muistoina hänestä jäljellä. Ei olisi pitänyt lainata, mutta ajattelin olevani julma, jollen lainaa köyhille eläkeläisille viihdettä. Valitettavasti se toi minulle surun ja myös katumuksen, etten ostanut tätä Trivialia, joka on yksi lempipelini nimenomaan vanhoina painoksina. 

Sota-ajan kirjoja löytää hyvin Ekotorilta aivan priimoina. Näitä skippaan myös paljon, mutta nyt lankesin. Näitäkin oli myynnissä kolme 2-3 eurolla kipale. Ostin myös taustalla näkyvän kirjan Adolf Ernroothista, Isäni oli nuori sotilas. Kummatkin hyviä teoksia. Olli Kleemolalla oli käsittämätön sota-ajan valokuva-arkisto jo hyvin nuorella iällä. 

Varmaan mietitte edelleen, mikä on se ultimatum-löytö. Pidetään vielä hetki teitä jännityksessä. 

Nyt on nimittäin jo nukkumaanmenoaika, ja lamppu on palanut tästä erittäin kitschistä ja bordellimaisesta lampusta, josta maksoin 15 euroa. Se tuntui paljolta,mutta halusin ehdottomasti kotiuttaa lampun. Tämän tein jo toissavuonna. Joten kuvan ei itse asiassa pitäisi edes liittyä tähän postaukseen, hehheh. Kirjan osalta suosittelen emmemmin Turku-versiota Raunolta. 

Huipennus on tiedossa nyt, kun tuutilullaa lähestyy!

Vuoden paras kirppislöytöni on Ratian raidallinen pitkä pyjama vitosella, joka on paksua laatua ja kotoisa myös oloasuna. Kyseessä onkin usein myös työunivormuni. Nyt puen sen ylle suoraan pyykkinarulta ja toivotan teille hyvää yötä!

Igor Voimamies kainaloon ja nauttimaan tästä alati kuluvasta pyjamasta odottaen ensimmäistä reikää (joka ei ole este käytölle). Näin voi funktio olla usein paras peruste tyydyttävälle ostopäätökselle. Tämä pyjama tuottaa minulle enemmän iloa kuin Sarpanevan pata. Rahallinen arvo on trokareita varten.