Elämäntaitoa etsimässä

Kuinka monta elämäntaito-opasta sinun kirjahyllystäsi löytyy? Toinen kysymys heti perään: löytyykö sinulta vielä sukupuuttoon kuolemaisillaan oleva kirjahylly? Vaikket omistaisi self help -opasta etkä kirjahyllyä, todennäköisesti et ole voinut välttyä tältä kirjallisuudenalalta.  Liikkuessasi kaupungilla ja kirjakaupoissa näet osta joululahjaksi -pömpelin pursuavan pureksittua tietoa siitä, miten kannattaisi elää. Katsoessasi televisiota kohtaat elämäntaito-oppaan rinnakkaismuodon - elämäntaito-ohjelman.

En ole ainoa, joka on kiinnittänyt huomionsa (jo vuosien ajan) merkilliseen ilmiöön. Emmekö osaa enää elää ilman self help- oppaita? Lueskelin aamulla Kaisa Viljasen kirjoittamaa kolumnia Helsingin Sanomien mielipidepalstalta: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005903950.html

Lyhyesti kiteytettynä elämäntaito-oppaat vetoavat vastuullisuutta kohti pyrkivään korkeasti koulutettuun keskiluokkaan, joka haluaa päästä samaan ahdistuksettomaan tilaan kuin oppaan kirjoittaja.

Mutta miksi valmiiksi pureksittu, itsestäänselvä kaura vetoaa lähtökohtaisesti ajatteluun kykenevään ihmismassaan? Ehkä kysymys on eniten hektisestä maailmastamme. Arki ei ammenna enää tyhjää tilaa olemiselle ja ajattelulle, mitä saimme muinoin päivittäin keräillessämme metsän antimia ja veistämällä soppalusikkaa savupirtin uumenissa. Nyt ruuhkavuosien keskellä elävät, urapaineista ja puolison haluttomuudesta kärsivät ekotalon rakentajat saattavat saada elämänsä ajankäyttöön ja mielenmaisemaan tarpeellisen jäsentelyhetken, kun toisessa kädessä on myyntimenestys ja toisessa lasillinen arvosteluvoittajaa. Vielä kun saisi sen aidosti hiljaisen hetken luetun tekstin omaksumiseen. Tai kyvyn olla näpräämättä älypuhelinta joka kolmannen rivin välein.

Jörkkaa ei varmaan kannattaisi poliittisen korrektiuden nimissä enää lainata, mutta veikkaan, että "lukeminen kannattaa aina"  on aika universaali lausuma, vaikka se olisikin mainostoimiston sanelema. Jos luet vain elämäntaito-oppaita, se on varmasti hedelmällisempi vapaa-ajantoimi kuin lukematta jättäminen. Paitsi, jos aiot osallistua synnytystalkoisiin vielä hedelmällisemmällä ajanvietteellä. Ehkä lukemisharrastus antaisi pysähtymishetkien kautta enemmän sijaa tällekin toiminnalle? Suomen kansa lukutalkoisiin siis!

Joskus elämäntaito-oppaat on naamioitu hyvinkin lyyrisiksi romaaneiksi. Tai toisin päin. Pidän Paulo Coelhon tuotantoa aika lailla tähän genreen kuuluvana kirjasarjana. Minulla on monia Coelhon teoksia, mutta jostain syystä en innostunut niistä yhtään niin paljon kuin esimeksiksi näyttelijä Julia Roberts, joka löysi uuden suunnan elämäänsä Paulon tuotannon avulla monien muiden julkkisten ohella. Sinänsä on aina hienoa, jos jokin kirja tai kokemus laajentaa maailmankatsomusta. Minulla tämä liittyy usein myös maailmantuskan lisääntymiseen.

Vastauksina esittämiini kysymyksiini: Jollei lasketa Paulo Coelhon kirjoja tai aiemmin tässä blogissakin esittelemääni viime vuosisadan alun Morsiamen käsikirjaa, minulta löytyy kaksi self help -opasta. Toinen on ystäväni lahjoittama, Kasvihuoneilmiöstä peräisin oleva vihkonen Kirja suutelemisesta, joka on replika vuoden 1930 suuteluoppaasta: 

Vihko sisältää havainnollistavia kuvia eri vuorokaudenaikoihin, lahjoihin ja tunteisiin liittyvistä suutelumenetelmistä. Upea vihko, josta rakkausloma-asiaa ajanut ja suuteluaikaa peräänkuuluttanut Tommy Tabermann olisi ollut hyvillään. 

Demonstraatio eri suutelumenetelmistä puolisoni kanssa on vielä hieman kesken. Alla oleva suutelo saattaa jäädä kokematta, sillä mieheni ei ole enää nuorimies, enkä minä neito vaan rouva. Hermostuneita olemme kyllä "toisinaan" kumpikin.

On sitä osattu ennenkin näiden self help -oppaiden saralla. Tämä mainos löytyy suuteluoppaan loppupäästä:

Ehkäpä entisaikaan oppaat olivat pikemminkin käyttäytymisoppaita kuin elämäntaitoon tähtääviä gururaamattuja. Mitä voimme päätellä tästä? Että käyttäytymistavat ovat nykyään hyvin hallussa? Eppäilen. Ehkä niiden hallitseminen ei ole enää korkein siviilielämän tavoite avioitumisen ja lisääntymisen ohella. Käyttäytymisen hallitseminen yhteisössä ei ole enää itseisarvo. Sen sijaan oman elämän menestyksellinen hallitseminen on individualismin kehityksen riemuvoitto. 

Miten oman elämää voi sitten hallita mahdollisimman hyvin? Mielestäni elämällä mahdollisimman pitkään terveenä, jotta voi ylipäätään ajatella omaa elämäänsä. Siispä esittelen toisen elämäntaito-oppaani, joka todella on sitä. 

Ostin kiinalais-amerikkalaisen tohtori Maoshing Nin teoksen Pitkän iän salaisuuksia - Satoja tapoja elää 100-vuotiaaksi puolisolleni vanhetumislahjaksi. Suomalainen tohtori oli myös kehottanut ennen tätä merkkipaalua häntä vaihtamaan salmiakin, suklaan ja sohvan porkkanaan, pilatekseen ja painonnostoon. Elämäntapamuutos alkoi rytinällä päätyäkseen takaisin sohvalle ja konvehtirasiaan. Puolisoni ei ole vieläkään tuota kirjaa lukenut alkurivejä pidemmälle. Minä olen sen sijaan kahlannut opuksen läpi kahteen otteeseen ja siteerannut toki ääneen lukuisia kohtia ärsyttävyyteen asti.

Mutta kirjassa ON hyviä, lääketieteellisestikin todistettuja itsestäänselvyyksiä. Tohtori Maoshing Ni on tutkinut satavuotiaita eri puolilla maailmaa ja kirjannut yhteen kaikki satavuotiaiden pitkää elinikää mahdollisesti edesauttaneet tekijät. Jokaisen tutkitun satavuotiaan taustoista löytyvät kirjan esittämät väittämät. Kaikki ovat syöneet paljon palkokasveja ja parsakaalia, omanneet positiivisen mielenlaadun ja kyenneet nauramaan itselleen. Kukaan ei ole asunut liian korkealla, yli viidennen kerroksen korkeudessa (säteilyn määrä kasvaa mitä korkeammalle mennään). Kukaan ei ole ollut yksinäinen, toisin sanoen tukiverkostot ovat olleet olemassa ja jopa aktiivisessa käytössä. Kaikki ovat harrastaneet liikuntaa, käyttäneet hunajaa ja juoneet vihreää teetä tai yrttijuomia. 

No, kaikista ohjeista voi olla monta mieltä, mutta väitän silti, että kokonaisuus, joka koostuu osittain kirjassa mainituista asioista, johtaa parempaan hyvinvointiin. Ehkä siten myös pitkään ikään. Yksi esimerkki, mikä johtuu varmasti muistakin tekijöistä kuin säteilyn vähenemisestä: Muutettuani kymmenen vuoden kerrostaloasumisen jälkeen (kaksi asuntoa, molemmat 8. kerroksessa) maan tasalle keskustan ulkopuolelle, pääsin eroon jatkuvasta päänpuristuksesta. Myös mieheni on huomannut omalla kohdallaan saman asian. Ok - liikenne, hengitysilma, melu ja elementtitalo ovat varmasti kaikki edesauttaneet päänsäryn syntymistä enemmän kuin asuinkorkeus, mutta ehkä säteilylläkin (vielä tukimastojen ympäröimänä) oli jotain tekemistä asian kanssa. Ainakin minulle tulee parempi olo juodessani iltaisin vihreää teetä, kun olen lukenut, että vihreä tee on pelastukseni pitkäikäisyyden alttarilla. Pohjoiset pitkäikäiset sukulaismummoni joivat kyllä iltaisin olutta lenkkisaunan tai peltotöiden päätteeksi. Voin siis vapaasti valita juomani!

Tästäkin teoksesta löytyy sisäkannesta julkkisten suosituksia Jim Carreystä Helen Huntiin ja Paul Reiseriin. Hei, nyt ei olla Amerikassa vaan ihmekansan Suomessa, jossa metsäpalotkin ehkäistään haravoimalla! En myönnä, että Jim Carreyn parempi elinvoima olisi vaikuttanut ostopäätökseeni. Sen taisi tehdä punainen alelappu ja tavoitteeni elää itse sukuni naisten mukaisesti ainakin lähes satavuotiaaksi terveenä. Onhan se silti kiva, että julkkis on saanut mojovat lisärahat antamalla suosituksensa kirjalle. 

Lopuksi vastaus toiseen kysymykseen. Kyllä, meillä on kirjahylly, kuten kuvien taustalta olette jo ehkä huomanneet. Kaksi kirjahyllyä on käytössä, kolmas ei ole mahtunut vielä minnekään järkevästi. Joten osa kirjoistamme löytyy pahvilaatikoista kellarissa. Tuonne maan uumeniin tulee kolmaskin hylly päätymään sitten, kun kellari on raivattu kaikesta turhasta ja siitä on tehty ihana saunanjälkeinen zen-keidas. Eli tuskin tulemme näkemään tuota päivää.

En pystyisi elämään ilman kirjoja ja kirjahyllyä. Tai no pystyisin, mutten halua. Mielestäni kirjahylly erivärisine kirjoineen näyttää kauniilta ja kertoo myös vierailla kyläillessä paljon omistajistaan. Vaikken ole yhtään järjestelmällinen ihminen, kahdesta asiasta en tingi: taulut on oltava suorassa ja linjassa, ja toisen kirjahyllyn kirjat on oltava väreittäin lajiteltuna (toinen on lähinnä mustavalkoinen sisällöltään) . Minulla on jossain määrin väri- ja kuvamuisti. Värijärjestyksestä löydän oitis haluamani kirjan. 

Tärkein kirjahyllyn funktio on kuitenkin klingemäisesti ajateltuna kulttuurisen pääoman vaaliminen. Sivistystä on tässä maailmassa huolestuttavan vähän jäljellä. En pidä yhtään ajatuksesta, että vanhat tietosanakirjat revitään tapetiksi eteiseen. Vaikka onhan se tuhat kertaa parempi ratkaisu, kuin heittää kirjat roskiin (sillä ja osto- ja myyntiliikkeetkään eivät kelpuuta järkäleitä enää myytäväksi - kukaan ei osta niitä). Kirjastossa käyminen on kyllä toimiva vaihtoehto kirjahyllylle, mutta minulta ainakin jää aina lainat palauttamatta ajoissa. Haluan myös ehkä materialistisesti omistaa hyvän kirjan. Niiden äärelle voi aina palata uudelleen. 

Ehkä elämäntaito-oppaiden opit iskostuisivat ja jalostuisivat aidoiksi elämänmuutoksiksi, jos kertaisimme tekstiä ajan kanssa, motivoituneina. Sen sijaan saatamme myydä ne joululahjoiksi hankitut tästä se alkaa -kirjat yhden lukukerran (jos senkään) jälkeen kirpputorilla ja ostamme uuden hömppäteoksen eurolla tilalle (myönnän). Mutta lukeminen kannattaa aina, vaikkei se johtaisi mihinkään konkreettiseen. Ehkäpä kirjoitan itse kirjan Elämäntapaoleminen - Kohti täydellistä tavoittelemattomuutta.