Louhisaaren kartano - kauneuden ja kummitusten kierros
Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen syksyn korvilla, jolloin upea Louhisaaren kartano (vuodelta 1655) Maskun Askaisissa oli vielä avoinna vierailijoille. Kaikki lomalla ottamani kuvat olivat tietokoneella, joka hajosi kesken erinäisten projektiemme. Vasta hiljattain saimme koneen ja sen sisältämät tiedostot käyttökelpoisiksi ja ehdin vihdoin istahtaa alas muistelemaan lämmintä loppukesää näin ensilumen keskellä.
Edellisestä vierailukerrastani Louhisaareen olikin vierähtänyt aikaa. Murjotin teini-ikäisenä kartanon sisäpihan penkillä odottaen vain poispääsyä vanhempieni valvovan silmän alta. Silti minua kiehtoi kovasti tietyt detaljit, joita kuulin tuolloisella kartanokierroksella.
Meillä on ollut aikomus tehdä uusintaretki Louhisaareen hieman vähäisemmällä angstilla jo vuosien ajan, mutta vasta nyt saimme sen toteutettua. Ajankohta oli mitä parhain loppukesän arkipäivänä (lue: vähän muita ihmisiä). Jo ajomatkan loppupää Askaisten kirkolta hiekkatietä pitkin Louhisaareen sai meidät tuntemaan elävästi (lannankatkua myöden), miten pitkä on ollut entisajan matka hevoskärryillä kaupunkiin. Kuitenkin Louhisaari on ollut "sivistyksen" keskus satojen vuosien ajan asukkaidensa ansiosta.
Louhisaari on ehkä tunnetuin siitä, että se on marsalkka ja presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkoti. Myös kartanon läheisyyteen pystytetty ritaripuisto Mannerheim-ristin ritarien kunniaksi tuo paikalle bussilasteittain sotaveteraaneja ja eläkeläisseurueita. Kahvittelu kartanon viereisessä kahvilassa kannattaa siis ajoittaa tuurilla juuri oikeaan hetkeen, jollet halua nähdä Varsinais-Suomen pisintä vessajonoa, tai vielä tuskaisempana vaihtoehtona jonottaa sen hännillä.
Mannerheim-suku asutti Louhisaarta vuodesta 1795 lähtien, jolloin Ruotsin armeijassa palvellut ja sieltä etenemismahdollisuuksien puutteessa (vältti kuitenkin mestauksen, vaikka kuului kuningasta vastustaneeseen Anjalan liittoon) Suomeen muuttanut Carl Erik Mannerheim osti kartanon sen oltua tyhjillään muutaman vuoden.
Carl Erik Mannerheim oli varsin aikaansaava talousguru ja tunnettu vahvoistakin mielipiteistään. Hän toimi muun muassa Suomen Talousseuran puheenjohtajana, jonka hieno oranssi päämajarakennus löytyy ihme kyllä edelleen Turusta purkuvimmalta säilyneenä osoitteesta Hämeenkatu 28, eli tutummin legendaarisen Olavin krouvin vierestä. Suomen Talousseuran pitäisi kyllä olla pubia legendaarisempi, sillä se on perustettu jo vuonna 1797, ollen yksi maamme vanhimmista yhä toimivista yhdistyksistä.
Lisäksi Carl Erik Mannerheim oli Porvoon valtiopäivien jäsen sekä Turun ja Porin läänin maaherra. Merkittävimpänä meriittinä voidaan kuitenkin sanoa hänen toimimistaan Suomen "ensimmäisenä pääministerinä" ja kevyesti "Suomen valtion perustajana", sillä hän toimi Suomen suuriruhtinaskunnan senaatin talousosaston varapuheenjohtajana. Nämä tehtävät vastasivat monessa suhteessa nykyisen pääministerin toimenkuvaa, vaikka valtiovierailut yli rajojen olivat tuolloin harvinaisempia.
Carl Erik Mannerheim oli myöhemmin syntyvän mahtiherran marsalkka Mannerheimin isoisän Carl Gustafin (kuuluisa hyönteistutkija, kreivi, hallintomies) isä. Eikös olekin vaikeaselkoista ja haastavaa pysytellä kärryillä, kun jokainen isä ja poika on saanut jotain merkittävää aikaan ja kaikilla on lähes sama nimi? Tosin marskalkan isä Carl Robert oli "vain" runoutta harrastava kamarijunkkari ilman tuolloin (ja ehkä tänäänkin?) arvostettua sotilasuraa. Siirrytään siis suoraan Carl Gustaf Emil Mannerheimiin, jonka äiti teki merkkiteon synnyttäessään poikansa tässä huoneessa 4.6.1867.
Mietimme tämän jossain määrin pyhättömäisen huoneen ympärillä sen kontrastia saunaan, jossa valtaosa suomalaisista tuohon aikaan syntyi. Todennäköisesti saunassa on kuitenkin ollut lämpimämpi kuin Louhisaaren huoneissa, joissa petivaatteet lämmitettiin kuuman, varrellisen hiilisäiliön avulla (huono "salaman käyttö kielletty -kuva" alla). Innostuin tuosta vempaimesta kovin, sillä kuumavesipullon täyttöön olen jo kyllästynyt ja vastaavanlaista hiilikauhaa käyttämällä voisimme saada omaankin 15-asteiseen makuuhuoneeseemme kartanoromantiikkaa enemmän kuin pukeutumalla alun perin urheilua varten ostettuihin villakerrastoihin.
Kartanon historian esittely pohjautui pitkälti tähän kolmanteen kerrokseen, joka on kartanon juhlakerros ja restauroitu 1600-luvun barokkiasuun. Louhisaari on harvinaisen alkuperäisenä säilynyt kartanomiljöö, mutta sitä on myös vuosikymmenten varrella remontoitu paljon uusien tyylien mukaisesti. Marsalkan syntymähuone haluttiin säilyttää siinä asussaan, jossa se juuri tuona ajankohtana oli, vaikka se ei edusta alkuperäistä barokkityyliä.
Vaan mikä suku rakennutti kartanon ja asui siinä ennen Mannerheimeja? Ketkäpä muut kuin Flemingit, jotka olivat Suomen ehdotonta mahti- ja aatelissukua 1400-luvulta 1600-luvulle asti. He asuttivat Louhisaarta jo vuodesta 1450 lähtien, jolloin paikalla oli toinen rakennus. Valitettavasti suvun mahti sammui noin 340 vuoden päästä, kun viimeisen rikkaan Flemingin, kamarijunkkari Herman Klaunpojan (1734-1789) perilliset joutuivat myymään Louhisaaren kartanon isänsä velkojen takia vuonna 1791.
Kartanon rakennuttaja oli "yllättäen" saman niminen kuin sen viimeinen suvun asukas. Herman Klasson (eli Klaunpoika) Fleming (1619-1673) oli valtaneuvos, amiraali ja Suomen kenraalikuvernööri, joten pätäkkää upean italialaisen palladiolaistyylisen Louhisaaren rakennuttamiseen oli kertynyt. Suomesta löytyy vain yksi suurvalta-ajan ylhäisaatelin arkkitehtuurioppien mukaisesti rakennettu kartano Louhisaaren lisäksi - hollantilaistyylinen Suur-Savilahden kartano. Louhisaari on siis täysin uniikki vierailukohde koko Suomessa englantilaisyylisine puutarhoineen ja peilikuvamaisine sivurakennuksineen. Valitettavasti kaukokuvaa en sitten älynnyt ottaa kartanosta, mutta niitä löydätte postauksen lopun linkeistä. Muutenkin kuvat ovat pikasesti räpsittyjä, sillä tavoitteena oli saada kuviin pelkkää miljöötä ilman muita vierailijoita. Parhaissa kuvissa on tietenkin joku lähikuvaan päätynyt mamma, joten en voi niitä tänne postata.
Myös Fleming-suvun ajalta saimme kuulla mielenkiintoisia kertomuksia. Odotin tietysti korvat tötteröillä kummitusjuttuja, mutta jouduin tyytymäään muutamaan lauseeseen. Louhisaaressa järjestetään nykyään opastettuja kummituskierroksia, joten nuo tarinat on luonnollisesti sisällytetty juuri näihin kierroksiin. Tuolta kesältä ja syksyltä kierrokset olivat jo loppuunmyytyjä. Louhisaaren kummittelut ovat olleet tapetilla, lehtien sivuilla ja matkailublogeissa jo pitkään, joten en odottanutkaan pääseväni mukaan kummituskierrokselle. Louhisaaren kummittelua on tutkittu jopa teknisin ja tieteellisin havaintomenetelmin Aavedatan toimesta. Tunnetuin kummitustarina sijoittuu tähän huoneeseen, jonka muistan hyvin myös teinikierrokseltani.
Dekkarimieleni syttyy ja jännittyy jo pelkästä kuvasta. Vaikken tietäisi kummituksesta mitään, mielestäni tämä luukku portaineen on pelottava. Tuonne ylös pieneen varastotilaan joutui tarinan mukaan viimeisen Flemingin, Herman nuoremman kaunis vaimo. Aviomies oli mustasukkaista sorttia ja päätti lukita vaimonsa koppiin matkansa ajaksi, kuten oli tehnyt aiemminkin. Hän kuitenkin unohti tällä kertaa mainita asiasta palvelijoille, joten vaimo nääntyi nälkään. Vaimo kummittelee linnassa yhä muistuttaen julmasta lopustaan, jonka todenperäisyyttä emme tule tietämään. Fakta kuitenkin on, että yksi viimeisen Flemingin kolmesta vaimosta kuoli asuessaan Louhisaaressa.
Myös Pirunkammarissa, joka on saanut nimensä 1700-luvun tapetin aiheesta palvelijoiden tulkitsemana, kuulemma kummittelee. Siellä on muun muassa kuulunut öisin merkillistä kolinaa, etenkin aikanaan kotiopettajattaren yöpyessä kyseisessä huoneessa. Kummitusten sijaan syynä saattoi kuitenkin olla Louhisaaressa yöaikaan jekkuilleet lapset, jotka halusivat säikäyttää opettajansa. Niin tai näin, lukuisat Louhisaaressa vierailleet ovat raportoineet nähneensä omituisia hahmoja, kuulleensa ääniä ja aistineensa kummituksen läsnäolon. Netti on pullollaan kokemuksia ihan tähän hetkeen asti. Vaikka pidän itseäni "aistimusherkkänä", en tuntenut Louhisaaressa minkäänlaista kummituksen läsnäoloa, toisin kuin kotonamme tai esimerkiksi Brinkhallin kartanossa Turun Kakskerrassa (josta löytyy myös paljon kummitusasiaa netistä).
Kaiken kaikkiaan Louhisaaren opastettu kierros oli kattava ottaen huomioon, miten lyhyessä ajassa oppaan täytyi kerrata koko kartanon historia ja kertoa mielenkiintoisia anekdootteja. Edustin varmaan harvalukuisessa ryhmässä tuota ärsyttävää tyyppiä, joka kyselee koko ajan tarkennuksia ja lisätietoa eri asioihin. En sentään besserwisseröinyt (se vasta ärsyttävää onkin), sillä sille ei olisi ollut edes tarvetta. Nuori opas tiesi hätkähdyttävän kattavasti pienimmätkin yksityiskohdat ja jopa ihailemani posliiniastiaston leiman alkuperän kääntämättä vatia. Kierros päättyi kaikkien lasten ja ehkä aikuistenkin suosikkitilaan, josta löytyy kartanon alkuperäinen "puhelin", eli ontto metalliputki, jonne huutaessa sanoma kuuluu alakertaan asti (tästäkin löytyy kuva linkeistä). Tämähän olisi hyvä ratkaisu myös riitatilanteissa. Voi mennä murjottamaan eri huoneeseen, mutta aina tulee kuitenkin koko ajan asiaa riitapukarille. Tällaisen putken ansioista vältyttäisiin jatkuvalta ramppaamiselta huoneesta toiseen.
Ainut asia, mitä ehkä hieman ihmettelin näin kansalaissodan 100-vuotismuisteloiden keskellä on se, etten ainakaan huomannut tai kuullut missään mainittavan Louhisaaren kartanon tuhoista kansalaissodan aikana. Nuoret punakaartilaiset tunkeutuivat kartanoon ja ryöstivät sieltä mittavat määrät omaisuutta. Näistä tapahtumista olisin halunnut tietää lisää.
Ostettuani ihanan gobeliinimaisen sohvatyynyn alakerran museokaupasta teimme vielä pienen kävelyretken Louhisaaren puutarhaan. Viehättävät kylpylä- ja huvimajat ovat peräisin Mannerheimien ajalta. Vaaleanpunainen peppipitkätossumainen pikkuhuvila on ollut marsalkka Mannerheimin leikkimökki. Aikoinaan merenpinta on ylettynyt keltaisen rakennuksen ulottuville asti ja Louhisaaresta on ollut suora meriyhteys Tukholmaan.
Kuten kuvista näkyy, ilma oli samaan aikaan pilvinen, häikäisevä ja utuinen. Näkymää sakeutti vielä entisestään pöllyävä hiekkatie, jonka jätimme taaksemme syödessäni maahan pudonnutta herkullista omenaa Louhisaaren omenatarhasta. Mielestäni en tehnyt syntiä maistaessani muuten mädäntyvää herkkulajiketta, joka on ties kuinka vanhaa alkuperää. Pari vuotta sitten Louhisaareen siirrettiin myös Pehr Kalmin valistusaikainen hyötypuutarha, joka on hyvä ja rikastuttava lisä kartanomiljööseen. Olivathan kartanoiden maat aikoinaan yleisesti merkittäviä uusien lajien ja viljelyjen kokeilu- ja kehityskenttiä.
Louhisaari aukeaa seuraavan kerran yleisölle 15.5.2019. Suosittelen vahvasti vierailemaan ja maistamaan samalla kuuluisaa Louhisaaren juomaa kahvilassa (ja ehkä tekemään sitä itsekin). Jospa seuraavana kesänä kummituskierroksella olisi tilaa... Vaihtoehtoisesti pystytän teltan kartanon maille.
Louhisaaren kartanon historiaa ja hyödyllisiä/mielenkiintoisia linkkejä:
https://www.kansallismuseo.fi/fi/louhisaari/etusivu
http://www.louhisaarenkartano.fi/
http://antiikkidesign.fi/blogit/lapset-louhisaaren-linnassa
https://www.visitnaantali.com/fi/blogi/louhisaari-kartanofanin-kesan-huippukohde
https://turunseutusanomat.fi/2016/05/ylhaisten-pariskunta-kunnioittaa-kotinsa-historiaa-louhisaaressa/
http://www.mannerheiminperinnesaatio.fi/saatio/saation_historiaa/louhisaari
https://www.apu.fi/artikkelit/marskin-molemmat-tyttaret-valitsivat-rinnalleen-naispuoliset-elamankumppanit
Finnan historiallisia kuvia Louhisaaresta
Kommentit
Lähetä kommentti
Arvostan kommenttiasi!