Ostaisinko palan ikimetsää ja luopuisin metwurstista?

Ilmasto- ja terveysahdistus on vallannut jo joka toisen pallontallaajan mielen, tai sitten vaan toiveharhoissani kuvittelen niin. Vaikka kasvisruokakin on nyt trendikästä ja tipattoman lisäksi vietetään vegaanista tammikuuta, totuus THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan on se, että vain murto-osalla väestöstä muutos näkyy lautasella. Edelleen lihansyönti kasvaa koko ajan. Suomalaisille maistuvat etenkin prosessoidut lihatuotteet, kuten nakit ja leikkeleet. Viikonloppu on mässäilyn aikaa sekä miehillä että naisilla.

Samalla valtakunnan ykkösmediat ja paikallislehdet käsittelevät ilmastonmuutosta ja kannustavat kirjoituksillaan kansalaisia tekemään hyviä tekoja ilmaston hyväksi. Totuus lienee kuitenkin se, että vain vihreimmät kaupunkilaiset ottavat aidosti tavoitteekseen pienentää hiilijalanjälkeään entisestään.

Haluan kuulua siihen murto-osaan. Koska olen muutenkin syyllisyydentuntoinen ihminen, pyrin aina ruoskimaan itseäni jollain osa-alueella. Tein mielenkiintoisen Sitoumus 2050 -testin elintottumuksistani. Hiilijalanjälkeni vuodessa on 3300 kg/CO2e, kun se keskivertosuomalaisella on 7400. Olenko siis tuntenut aivan turhaan huonoa omatuntoa? Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä esimerkiksi siitä, että voisin syödä metwurstia päivittäin... ja joka toisena varmasti syönkin. Tämä ei kuitenkaan ollut odotuksistani poiketen kovin merkittävä synti laskurissa. Suurin alhaisen kokonaislukeman tekijä on se, että kuljen päivittäisen yhteensä 14 kilometrin työmatkan pyörällä. Jos taas teen "oikean työmatkan" kauemmas, käytän junaa.

Edes puutaloasuminen ei vastoin odotuksistani noussut syntilistan kärkeen. Vaikka pääasiallinen lämmitysmuotomme on puilla lämpeävät kaakeliuunit (patterit säädämme talvella korkeintaan 17 asteen tukilämmitykselle), pidämme huonelämpötilan maksimissaan 18,5 asteessa. Ei se korkeammalle ylläkään, vaikka kuinka lämmittäisi!

Uunittomassa makuuhuoneessa taas uinumme virkistävässä 15 asteen lämpötilassa. Patteri on säädetty sielläkin 17 asteeseen, mutta vanhojen ikkunoiden ja hirsiseinän haihtuma estää lämpötilan nousun tälle luksusmaiselle tasolle.

Vanhat ikkunat on moni tälläkin asuinalueella vaihtanut uusiin, mutta tällöin merkittävä arkkitehtoninen piirre talojen ulkoasussa menetetään peruuttamattomasti. Vanhoissa taloissa vanhat ikkunat ovat myös talon hengittämisen kannalta tärkeät. Ikkunabisnesmiehet toki nauravat tälle väittämälle. Meidän ratkaisumme veto-ongelmaan talvisin on pellavarive. Mieletön, vanha keksintö! Ison säkin saa muutamalla kympillä perinnerakentamisen verkkokaupoista. Tilkitsemällä pellavarivettä ikkunaväleihin olemme säästäneet mielettömiä summia sähkölaskussa. Esim. kylmä tammikuu ilman rivettä oli 150 euroa. Riveen kanssa vastaavan lämpötilan joulukuu 2018 oli 95 euroa! Hengittävää pellavarivettä voi toki käyttää uudemmissakin rakennuksissa tehokkaana eristeenä.

Merkittävimmät teot ilmastonmuutoksen hyväksi itselläni ovat siis alhaisen huonelämmön pitäminen, vähäinen vedenkulutus (suihkussa etenkään ei lotrata), saunominen vain noin kerran-kaksi kuussa (näin siitä nauttii myös huomattavasti enemmän), sekä lihasvoimalla kulkeminen töihin. Eivätkö nämä ole ainakin jälkimmäistä lukuunottamatta suhteellisen helppoja toteuttaa?

Päätimme kuitenkin mieheni kanssa tehdä jotain enemmän (tai jättää tekemättä). Voimme ainakin lisätä ilmasto- ja terveyshyötyä vähentämällä lihansyöntiä. Loogisesti ostimme lähikauppamme tasokkaan näköiseltä lihatiskiltä pippuripihvit heti vuoden alkuun. Nooh, syömäni pihvi oli kyllä niin murea ja täydellinen, että ehkä sen avulla tulevat viikot kulkevat kevyesti ilman lihaa. Mieluummin laadukasta vähän kuin prosessoitua paljon. Metwursti pysyköön syntilistalla, mutta ilokseni voin todeta selvinneeni nyt jo viisi päivää ilman kyseistä makkaraa.

Ensi syksynä ostan vielä enemmän ekologisinta ja herkullisinta kotimaista riistaa pakkaseen, mikäli vain mahdollista. Jos syömämme liharuoka koostuisi vain metsästetystä lihasta, emme tukisi teuraseläintuotantoa. Vaikka vapaana kulkevan peuran kaato tuntuu tottakai pahalta, mielestäni vielä hirveämpää on ajatella suunniteltua ja jalostettua eläimen syntymistä pelkästään ihmisen tarpeisiin. Eläimellä ei ole muuta arvoa kuin tulla tapetuksi liukuhihnalla ja päätyä suikaleiksi paketteihin, jotta meidän ei tarvitsisi ajatella ikävää tuotannon alkupäätä.

En silti moralisoi lihansyöntiä. Ihminen on sekaravinnon syöjä. En usko, että tulen koskaan luopumaan täysin lihasta, mutta vähemmälläkin pärjää hyvin. Olisi ihanteellista, jos voisimme palata siihen malliin, joka lihaan liitettiin vielä 1950-luvulla. Leikkeleitä ja paistia syötiin viikonloppuna, jos oli siihen varaa. Mikäli lihan hintaa korotettaisiin samoihin suhteisiin, joissa se oli palkkatasoon nähden vielä 1970-luvulla, moniko vähentäisi lihansyöntiä? Tulisiko siitä jälleen rikkaiden ruokaa? Lihantuottajille hinnankorotus olisi tietenkin takaisku, mikäli tämä johtaisi lihansyönnin vähenemiseen. Uskon kuitenkin, että lihalla on samankaltainen asema tottumuksissamme kuin alkoholilla. Vaikka aina puhutaan, että pitäisi vähentää, todellisuudessa mikään ei muutu. Ei edes tohtorisedän ukaasin avulla.

Toinen ilmastoteko, jonka aion tehdä tänä vuonna, on aarniometsäpalan ostaminen. Luonnonperintösäätiö tuo tavallisen kansalaisen ulottuville mahdollisuuden ostaa ikimetsää, millä voi vaikuttaa merkittävällä tavalla hiilipäästöjen vähentämiseen. Minut yllätti Pentti Linkola -perustajanimen lisäksi tieto, että vain 100 neliötä hakkuilta turvassa elävää aarniometsää riittää kompensoimaan lähes koko vuoden yhden ihmisen hiilidioksidipäästöaiheutuman. Sata neliötä metsää maksaa 50 euroa. Mielestäni se on aika vähän suhteessa siihen, mitä haittoja tavallisella elintoiminnallamme aiheutamme. Lisäksi harvinaiset metsälinnut saavat jatkossakin elää turvapaikoissaan pienten investointiemme ansiosta.

Samalla toki mietin, ovatko ilmastokompensaatiot ja suojelumetsänostot nykyajan anekauppaa. Ostamme itsellemme poispääsyn huonosta omatunnosta ja jatkamme kulutusta entiseen malliin. Olinko huono ihminen, kun ohitin suojele sademetsää -napin cdon.comin leffatilauksessa? Kahdella eurolla olisin lisännyt maailman tärkeimmän hiilidioksidinielun Amazonin sademetsän suojelua hakkuilta. Ehkä kahta euroa tärkeämpää on olla ostamatta mitään tuotteita, jotka sisältävät palmuöljyä. Palmun viljelyn takia tuhotaan jatkuvasti sademetsää. Samalla tuhannet eliöt ja eläinlajit menettävät elinpiiriään - alkuperäiskansoihin lukeutuvat ihmiset (jotka toimivat metsien hyväksi) mukaan lukien. Jos haluat oikeasti vaikuttaa, voit käydä myös allekirjoittamassa kansalaisaloitteen, jolla halutaan kieltää palmuöljyn käyttö suomalaisessa elintarviketuotannossa. Sademetsien hyväksi voit myös lopettaa tupakoinnin (jo oman terveyden tähden, mutta sademetsäasia painoi ainakin minulla aikoinaan vaakakupissa) ja ostaa vain vastuullisesti viljeltyä teetä, kaakaota ja kahvia. Viinimaista suosin jo maun puolesta Saksaa, Unkaria, Itävaltaa, Ranskaa ja Italiaa, jotka ovat maantieteellisesti lähellä Suomea ja joissa myöskään ihmisoikeusrikkomukset eivät ole vaikkapa Etelä-Afrikan tasolla.

Mietin myös, voisimmeko keskittyä aidosti enemmän lähiruokaan - suomalaiseen ruokaan? Monen jääkaapin vakiosisältöön kuuluu nykyään pestoa, parmesania ja kimchiä. Sellaisia tuotteita, joita Uuno Turhapuro tuskin söisi. Eihän hän edes tiedä, mitä kyseiset sanat tarkoittavat. Suomalainen perusruoka on ottanut jo ehkä surullisen paljon vaikutteita ensin amerikkalaisesta ruokavaliosta ja nykyään kaikkialta maailmasta. Kulinaristin unelma on ekologin painajainen.

Myönnän kuitenkin itsekin pettyneeni, kun sain fine dine -ravintolassa yllätysmenun alkuruuaksi piimämarinoitua silakkaa ja pääruuaksi possunposkea sekä veripalttua. Ruoka oli ihan ok, mutta maksoimme halvoista raaka-aineista saman hinnan kuin aiemmin vaikkapa siiasta, mädistä ja fileestä. Lisäksi ruoka maistui ehkä jonkun mielestä hyvällä tavalla kotikutoiselta. En kuitenkaan itse ymmärrä, miksi keittiökokin filosofian pitäisi olla tärkempi asia kuin sen, mitä asiakas haluaa lautaselleen tullessaan ravintolaan syömään. Ravintolakokemuksia tärkeämpää onkin mielestäni panostaa edullisiin lähituotteisiin omassa arkikeittiössään. Arvostan, jos joku jaksaa vääntää possunposkea tai veripalttua (vaikka ne liharuokia ovatkin). Itse olen jaksanut tehdä kaalikääryleitä tasan kaksi kertaa, mutta onneksi kaalipata on paaaljon nopeampi herkku, jonka voi yhtä hyvin tehdä lihattomana kuin lihallisenakin.

Ilmastokeskustelu on polaarista ja jopa mustavalkoista kuten saastejäämät lumipeitteen päällä. Joko olet hysteerinen vouhottaja tai vastuuton kuluttaja. Tietty armollisuus puuttuu liian usein tavoistamme keskustella vaikeista aiheista. On lohdullista ajatella, että jokainen voi tehdä edes jonkin pienen teon ympäristön hyväksi. Usein tuosta pienestä teosta hyötyy myös oma terveytesi sekä kukkarosi. Jos alat vaikkapa kierrättää muovia ja teet viikottain kävelylenkin kilometrin päähän keräyspistelle ja takaisin, saat myös virikkeetöntä aivojen lepoaikaa kunnon lisäksi. Jos muutkin taloyhtiössä innostuvat viemään muovia keräykseen, joku huomaa kohta, että jätteidenkuljetuskuskin ei tarvitse tyhjentää sekajäteastiaa niin usein. Käyntiä voi harventaa ja taloyhtiön kassa kiittää. Ja mikä parasta mukavuudenhaluiselle ihmiselle: on ihanaa, kun roskapussia ei tarvitse kiikuttaa ulos päivittäin.

Mikä on sinun ilmastotekosi tälle vuodelle?

Kuvat:
Otettu Savojärven kierrokselta Kurjenrahkan kansallispuistossa, jonka parkkipaikka täyttyy viikonloppuisin yksityisautoista. Onneksi alueelle pääsee nykyään myös bussilla!

Lisäksi ribs-kuva etnisessä ravintolassa sekä avokadopitoinen taukoeväs töissä.