Kotipositiivisuus - trendi josta minäkin innostun

Positiivisella ajattelulla on tieteellisinkin tutkimuksin todistettuna ihmeitä tekevä voima. Kodin sotkut, tavarakeot ja ikuisuusselvitysprojektit ovat kuitenkin asioita, joihin aniharva kykenee suhtautumaan positiivisesti tai edes armollisesti. Näemme jatkuvasti ympärillämme stailattuja ultrapuhtaita koteja, joissa jokainen harva tavara (anteeksi, design-esine) on sijainniltaan tarkoin harkittu. Pidämme itse yllä tätä illuusiota, että kodeissamme pitäisi olla aina tyylikästä ja siistiä, jotta sen voi esitellä muille.

Toinen vaihtoehto on jättää kutsumatta ihmisiä omaan kotiin akuutin (tai kroonisen) sekasorron takia. Tällöin annamme vallan häpeälle, itseruoskinnalle ja mahdolliselle erakoitumiselle. Miksi hauskanpito ja kahvittelu ystävien tai sukulaisten kanssa on muka mahdollista vain siistissä kodissa? Miksi naisen mitta on yhä 2010-luvulla se, kuinka hyvin hän pystyy pitämään kodin siistinä, tekemään herkullisia leipomuksia ja sommittelemaan havukransseja oviin ja ikkunoihin?

Näitä ajatuksia tulvi mieleeni taas kertaalleen luettuani Turun Sanomien Asuminen-teemaliitteestä (5.2.2019) Ilana Aallon haastattelun kotipositiivisuudesta. Aalto on paitsi ammattijärjestäjä, myös kulttuurihistorioitsija, joten hän pohtii haastattelussa siivoamista, likaa ja asenteita aika lailla samoista näkökulmista kuin minä. Aallon mukaan vastakkain ovat 1800-luvun asenteet ja hektinen nykyelämä. Puhtauskampanjat (joilla ehkä aikanaan haluttiin myös ennaltaehkäistä kulkutautien leviämistä?) johtivat omalta osaltaan siihen, että lika alettiin mieltää asiaksi, josta täytyy erottautua. Puhtaudesta tuli hyvän symboli. Kaikille ilmiöille ja trendeille löytyy yleensä juurensa kaukaa menneisyydestä. Mielikuvamme ja arvostuksemme sisällöt ovat todella riippuvaisia siitä, mitä esimerkiksi isoäitimme arvosti ja miten asioihin on suhtauduttu lapsuudenkodissamme.

Modernin naisen "tehtävä" on sekä luoda uraa, perustaa perhe, että huolehtia vielä kaiken päälle perinteisen naisen roolin mukaisesti kodista ja ruuanlaitosta. Vaikka sukupuoliroolit ovat sekoittuneet ja jopa joissain kodeissa kääntyneet päinvastaisiksi etenkin kaupunkialueilla, yhä tänään on yleisintä, että nainen kantaa päävastuun kodin ruokahuollosta, kotitöistä ja sisustamisesta. Jälkimmäiseen miehelle ei välttämättä edes anneta mahdollisuutta tai oikeutta, sillä miehen makua saatetaan pitää vähäpätöisempänä kuin naisen, joka on kuitenkin "kodin hengettär".

Tämä kodin hengetär -lähtökohta kulttuurissamme on suuri ristiriitojen aiheuttaja niin parisuhteessa kuin muussa sosiaalisessa elämässämme. Oma isäni on sanont minulle kerran: olet sika naiseksi. Hänelle heitto oli huumoria, mutta kommentti on jäänyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Oma isäni ei siis ilmeisesti katsoisi naista, jolta jää jälkeen tiskivuoria, vaatekekoja ja petaamaton sänky. Onneksi hänellä onkin toisen ääripään edustaja kumppaninaan. Onneksi taas minulla on kumppani, joka on vielä boheemimpi kuin minä itse. Lopputuloksena on kuitenkin se, että emme voisi pyytää juuri koskaan kotiimme vieraita, jos vierailun ehtona on "nuoltu koti". Tosiasiassa useimmat vieraat tulevat meille pyytämättä, joten todellisuus on heille jo sangen tuttu näky.

Juuri tästä kotipositiivisuudessa on kysymys - se on vastaisku kotihäpeälle. Kotiin voi ja pitääkin tulla vieraita, kun siellä on sen näköistä kuin normaalistikin. Tällainen muutos tavoissa olisi varmasti pitkällä tähtäimellä todella vapauttava sekä kodin asukkaille että vierailijoille.

Okei, kyllä minua silti välillä hävettää omat sekasikiövaatekasat, kun joku tulee yllättäen kylään, mutta sotku ei ole este sosiaaliselle kontaktille, joka kuitenkin on huomattavasti materiaalista ympäristöä tärkeämpi ihmisen hyvinvoinnille. Jos isompi määrä ihmisiä tulee kylään vaikkapa tupaantuliaisiin tai synttäreille, toki tällöin on ihan vieraitakin kunnioittavaa putsata paikat ojennukseen. 

Silti minun on vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi tuttava ei voi näyttää ottamiaan sisäkuvia uudesta hehkuttamastaan kodistaan ennen kuin siellä on tarkoin harkitut omat sisutuselementit paikoillaan. Koti on toki oman persoonan yksi valottaja, mutta kyllä normaali ihminen (jollainen toivottavasti olen) ymmärtää, että vanhalla asukkaalla on ollut eri maku. Pohjalla saattaakin olla naiseuteen valitettavasti kuuluva taipumus kateudelle ja kilpavarustelulle. Kun koti on vaatimattomamman näköinen "väärillä sistustusratkaisuilla" kuin stailattuna, kodin uusi asukas ei ehkä näitä vanhoja kuvia näyttämällä saisi yhtä paljon wau-kommentteja. Tähän perustuu myös tarpeemme hinkata paikkoja jopa neuroottisuuteen asti. Haluamme, että kotimme vieraat ihastelevat joka nurkkaa, eivätkä katso kaappeihin, jonne olemme hyvällä tuurilla ehtineet piilottaa kaiken ylimääräisen.

Toki on olemassa paljon miehiä ja naisia, jotka nauttivat siivoamisesta ja järjestelystä. Sanotaan myös, että paras sisustusratkaisu on siivoaminen. Se on myös ylivoimaisesti halvin tapa tehdä elinympäristöstä kotoisa. Mutta hetkonen - voihan kotona olla kotoisaa, vaikka siellä olisi sekaistakin, eikö? Ainakin meillä on (sekä kotoisaa että sekaista), meidän mielestämme. Usein juuri puunatut avarat tilat kirkkailla valaisimilla syövät hieman kodikkuutta, minun mielestäni. Tärkeintä on, että asukas itse viihtyy kodissaan ja voi kutsua sinne vieraita tuntematta häpeää.

Mediahuomion saavat kuitenkin usein ihmiset, jotka panostavat siivoamiseen ja sisustamiseen, sekä kodit, joissa on siistiä ja usein minimalistista/skandinaavista (vähän tavaraa). Toki retrobuumi on tuonut tähän vastapainoa, mutta sisustuslehtien retrokodeissakin on aina siistiä. Siisteydelle annetaan eniten arvoa, koska lika mielletään synniksi. On kuitenkin varsin lyhyt aika siitä, jolloin peseydyttiin korkeintaan kerran viikossa ja imureita ei ollut keksittykään. Keskiajan talonpoika taas kävi lammessa muutaman kuukauden välein ja käytti aina samoja vaatteita, jotka varmasti haisivat "vaatteelle". Onneksi Lempivaatteni-kampanja herätteli Turussa ajattelemaan tätäkin asiaa - voisimmeko oikeasti nauttia niistä lempivaatteistamme tuntematta häpeää siitä, että puemme ne päällemme yhä uudelleen? Nykyihminen yleensä myös pesee vaatteensa useammin kuin hänen keskiajan kaimansa, joten edes hajuriskiä ei tarvitse pelätä.

Siivouksessa voisi myös riittää paljon vähempi. Olen vieraillut suuressa, vanhassa maalaistalossa, jonka nuori emäntä kertoi siivoavansa ja imuroivansa korkeintaan kerran kuussa. "Pöly menee lattialautojen rakoihin sopivasti piiloon". Miten viehättävä asenne! Talossa oli todella hyvä hengitysilma eikä vieras olisi kiinnittänyt siivousasioihin lainkaan huomiota ilman erillistä keskustelunavausta. Toinen ystäväni, joka imuroi päivittäin ainakin keittiön, oli järkyttynyt moisesta siivoustahdista. Käsi sydämelle: haluatko heittäytyä raskaan työpäivän jälkeen mieluummin sohvalle vai alkaa imuroida? Meitä ohjaavat meihin iskostetut piilovaatimukset - ei ole ok, ei kunnollista eikä naisellista, jos laiminlyöt siivouksen. Jokaisessa kodissa on kuitenkin aika ajoin stressiä, sairautta, kiirettä ja yksinkertaisesti vain laiskuutta, jonka olemassaolo pitäisi jo vihdoin sallia. Olisimme paljon onnellisempia, jos saisimme enemmän vain olla - etenkin jos sallimme sen itsellemme.

Nyt, kun blogeissakin on selvästi edetty kotipositiivisuuden suuntaan näyttämällä todellisuuskuvia sekä ennen/jälkeen-kuvia omasta kodista, pyydän tällä kuvalla meille vapaaehtoista tiskaria.

Tässä on Elvis elää -kakun tiskit ja parin muun päivän jätökset (maitopurkit "kätevästi" kuivumassa kierrätystä varten). Ei kannata leipoa tai ylipäätään tehdä mitään ruokaa itse, jos haluaa välttää tiskin tiskikoneettomassa taloudessa. Herkuttelun jälkeen on usein niin mukava olo, ettei sitä halua pilata kotitöillä. Töiden jälkeen taas on liian loppu. Vapaapäivien sisällöksi toivoisi muutakin kuin siivoamista. Olen ehdottanut meille siivoojaa edes kerran kuussa saapuvaksi ilmestykseksi, mutta meitä molempia kuitenkin ahdistaisi, jos joku vieras tulisi tänne jynssäämään ja järjestelemään. Koti on kuitenkin niin yksityinen tila. En ole silti huolissani siivoustilanteestamme. On ihan ok, että tiskit jäävät välillä pitkäksikin aikaa tiskaamatta. Jotain tapahtuu yleensä viimeistään silloin, kun banaanikärpäset valtaavat keittiön tai astiaan ilmestyy jokin kasvusto, josta ei tiedä käveleekö se ulos vai räjäyttääkö se koko talon.

Tervetuloa!



Lisää kotipositiivuudesta:

Ilana Aalto Helsingin Sanomissa (edellyttää tunnuksia)

5 vinkkiä kohti kotipositiivisuutta (Me Naiset-lehti)

Lisää positiviisuudesta:

Lifted -työhyvinvointifirman artikkeli positiivisuudesta (suosittelen hyvinvoinnin etäohjelmaa etenkin heille, jotka pitävät tietokoneen käytöstä myös vapaa-ajallaan)

Jännä sivusto Sharewood kertoo vain hyviä uutisia