Nokkospesto ja nokkospasta, sesongin makunautinnot!

Villiyrtit ja lähiruoka ovat nyt trendikkäitä. Niinpä laitoin kumihanskat käteen ja kävin nyppimässä kukkapenkkiimme pyrkivät vauvanokkoset ruuanlaittoon. Juuri nyt on paras aika kerätä nokkosia, kun lehdet ovat vielä pienehköjä ja niiden maussa ei ole lainkaan karvautta. 

On hauskaa, että kotoperäiset yrtit ja kasvit ovat yhtäkkiä kuuminta hottia, vaikka niitä on käytetty aina Suomi-neitojen keittiöissä. Suomi-uroot taas ovat ehkä tienneet, mikä yrtti parantaa minkäkin vaivan. Olemme melkein unohtaneet, että on olemassa parempia, terveellisempiä ja suomalaisempia herkkuja kuin valmispesto, kebab tai tikka masala. Onneksi villiyritit on helppo oppia ja löytää jopa ihan kaupunkimiljööstä. Tietenkään ei kannata poimia mitään vilkkaiden teiden varsilta ja itse en ainakaan poimisi nokkosia sen rakastaman kasvupaikan huussin takaa...

En ole kyllä luokitellut nokkosta villiyrtiksi, vaikka sehän se on. Nokkonen on niin tunnistettava ja kuulunut lapsuudenkodissakin kesäiseen kokkaukseen, joten sen käytössä ruuanlaittoon ei ole minulle mitään ihmeellistä. Ehkä askel villimpään suuntaan olisi voikukkiin siirtyminen. Siinäpä ruokahaaste tulevalle kesälle! Miksi ostaa rucolaa, kun voi laittaa voikukanlehtiä ruuan koristeeksi? Ja voihan voikukasta tehdä siirappia, simaa ja vaikka mitä. Ohjeita löytyy nykään helposti, kuten myös villiyrttienkeruukursseja.  

Olen tehnyt "aina" nokkoslettuja, jotka ovat made in heaven -kamaa savusiian ja smetanan kanssa. Siihen päälle rapsakka pils, niin taivasmatka voi alkaa. Nyt en kuitenkaan jaksanut nähdä vaivaa nokkoslettujen tekemiseen, sillä olin skrapannut verantaa koko päivän ja nälkä yllätti jälleen tekijän - aivan kuten talvi yllättää aina autoilijat. Mietin, mitä voisin tehdä äkkiä nokkosista. No tietenkin nokkospastaa nokkospestolla höystettynä!

Olen kyllä hyvin ylpeä tästä kaapin antimet -pestosta, jota voisin syödä loputtomiin. Voit tehdä hyvin pelkän nokkospeston esimerkiksi levitteeksi leivälle tai vaikkapa lohen lisukkeeksi. Tässä tulee ohje pastaan yhdistettynä. Resepti on myös vegaaninen, vaikka se ei ollut mitenkään erikseen tarkoitus.

Vegaaninen nokkospesto:

- kipollinen tuoreita, pieniä nokkosia (noin litra)
- 1-2 valkosipulinkynttä maun mukaan
- 1/3 sitruunaa puristettuna
- 2/3 auringonkukansiemeniä
- 1/3 kurpitsansiemeniä
- 1 dl hyvää oliiviöljyä
- reilusti mustapippuria
- 2 rkl sormisuolaa (+1rkl nokkosten keitinveteen)
- ripaus sokeria

Huuhtele nokkosenlehdet ja laita ne kattilaan, jossa on ruokalusikallinen sormisuolaa. Kaada päälle kiehuvaa vettä niin, että nokkoset peittyvät. Kiehauta nokkosia kattilassa 4-5 minuuttia.

Kaada vesi pois ja nokkoset blenderiin tai muuhun astiaan, jossa voit käyttää sauvasekoitinta. Lisää astiaan viipaloidut valkosipulinkynnet (laitoin nyt vain yhden, ettei nokkosen aromi peity), öljy, siemenet, mausteet ja sitruunamehu. Soseuta sauvasekoittimella ja tarkista maku. Lisää suolaa tai öljyä toiveiden mukaisesti. 

Nokkospasta:

Laita ryöppäyskattilaan vettä kiehumaan ja dippaa juuri pestoon käyttämääsi sauvasekoitinta vedessä - näin herkulliset aromit imeytyvät myös pastaan. Voit lisätä myös pastaveteen hieman suolaa. Keitä pastan ohjeen mukaisesti. Käytin itse Rummon Fusillia (vajaa paketillisen, n. 400grammaa), jonka poimuihin pesto imeytyy ihanasti. 

Kun pasta on al dente, kaada keitinvesi pois ja lisää pesto pastan joukkoon. Lisää tässä kohtaa vielä joukkoon hieman oliiviöljyä, jos koostumus kaipaa sitä. Ja muutenkin, eihän öljyä koskaan voi olla liikaa. Tarjoile pasta heti ja lisää päälle halutessasi parmesania ja/tai parmankinkkua. Minulta ei nyt löytynyt näitä kumpaakaan, eikä pasta niitä edes kaivannut. Jos kuitenkin kaipaat lisää suolaisuutta parmesanin uupuessa, ripottele sormisuolaa pinnalle. Ja rucolan puuttuessa niitä voikukanlehtiä! 

Nauti pastan kanssa vaaleaa leipää ja viiniä. Pane e vino. Minulla oli turkulaisen leipomon Grynin herkullista viikuna-pähkinäleipää sekä Etnan rinteiltä peräisin oleva sisilialaisviini Cantine Russo Contrada Crasa 2014. Avasin sen jo muutama päivä aiemmin tehdessäni ankankoipia uunissa. Täytyy sanoa, että klassiselle ranskalaisaterialle (ekana päivänä lisukkeena ankanrasvassa paistetut meiramiperunat) olisi ehkä kannattanut valita ranskalainen pinot noir. Kuitenkin toisen päivän lisukkeen harissariisin kanssa tämä etnalainen punaviini oli loistava. Harissa on Lähi-idän ja Marokon mauste, ja Sisilia oli aikanaan arabien hallitsema. Niinpä ei ole ihme, että tämä "kenkämaan kiven" marjaisa, mutta kehittynyt viini sopi upeasti sekä mausteiselle riisille että elegantille nokkospestolla ryyditetylle italopastalle. Viinin aromit aukesivat selkeästi vasta seuraavana päivänä. Voi siis olla, että vulkaaninen maaperä aiheutti erityisen tuuletustarpeen eikä viini ollut siksi parhaimmillaan vielä kahden tunnin aukiolon jälkeen. 

Sen voin kuitenkin sanoa, että minä olen parhaimmillani kahden tunnin nokkospastalla syöpöttelyn jälkeen.

Sisilialainen sananlasku: 

En syö elääkseni vaan elän syödäkseni. 

Esmeraldan suomalainen sananlasku: 

Joka kuuseen kurkottaa, se kuusenkerkkää saa. Joka katajaan kapsahtaa, se ginikilpailussa

 voittaa.