Heja Sverige! Med kokt korv!

Olen jo lopettanut laskemisen, montako kertaa olen käynyt Tukholmassa. Ja sinne olemme taas kohtapuoliin palaamassa, minä arviolta kolmattakymmenettä kertaa ja mieheni ehkä kymmenettä. Tukholma on vain niin upea kaupunki ja Ruotsi yleisestikin maanpäällinen paratiisi ongelmalähiöineen ja pepsodent-hymyisine (keino?)ruskettuneine asukkaineen. Siitä puheenollen, grattis kronprinsessan Victoria! Hän täyttää tänään 42 vuotta, ja minun olisi mahdollista seurata hänen syntymäpäiväkonsettiaan telkkarista, mutta kirjoitan mieluummin Ruotsista, Victorian tulevasta valtakunnasta. 

Jos pitäisi asua jossain muussa maassa kuin Suomessa, muuttaisin Ruotsiin. Olen jopa harkinnut sitä puolileikilläni - asuuhan siellä myös sukulaisia, jotka jäivät vierailulle pysyvästi. Kuka rakkauden, ken työn tähden. Ja nyt, kun molemmista alkuperäisistä vetonauloista on "aika jättänyt", ruotsalainen yhteiskunta on tuntunut tarjoavan Suomea enemmän virikkeitä ja ystäviä eläkepäiviin sekä ilmapiirin, jossa voi aistia välittävää läsnäoloa tuntemattomienkin välillä. Samaan aikaan ruotsalaisia on kuitenkin moitittu jenkkimäisestä pinnallisuudesta small talk -kulttuureineen. Tiedä sitten, mutta minulle ainakin iskee joka kerta hirveä masennus ja kulttuurishokki, kun palaan Ruotsista Suomeen, jossa harmaat liikenteenjakajat sädehtivät kilpaa bussikatoksen alla sadetta pitävien ihmisten kanssa.

Esimerkki ruotsalaisesta myönteisestä viestinnästä, jossa koirakin hymyilee!
Vertaa sanomaa suomalaisiin koirankieltomerkkeihin.

Mikä on Ruotsin ja ruotsalaisten vetovoiman salaisuus? Jos mietimme asiaa vakavasti, näen kansankodin iloisten ihmisten ilon lähteenä sen, ettei Ruotsissa ole sodittu kahteensataan vuoteen. Kansakunnan muistista ei löydy jälkeäkään viinanhuuruisista sotatraumaatikoista, jotka ajavat perheensä joka joulu pakkaseen. Köyhyyttä ja pula-aikaa ei ole koettu murto-osaisestikaan kuten Suomessa - ei 1860-luvun nälkävuosien, 1920-luvun lopun pörssiromahduksen saati toisen maailmansodan aikana. Onko mitään yhtä traumatisoivaa kuin sota, köyhyys ja juurettomuus? Ehkä juuri siksi, kun nämä kokemukset ovat ruotsalaisten muistoissa niin kaukaiset (eli kärjistetysti olemattomat), tuossa lintukodossa on kehitetty varsin toimiva ennaltaehkäisevä mielenterveystyö, jossa puututaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa pienempiinkin elämän ongelmiin ja riskitekijöihin (unohdetaanpa nyt Rosengård ja muut 22 Ruotsin ongelmalähiötä). Eikä vasta sitten, kun ihminen on juonut luottotietonsa ja ilmestyy sairaalaan asunnottomana sekä yhteiskunnan hylkäämänä. Tämä kärjistetty mielipiteeni pohjautuu kyllä vain siihen, mitä olen kuullut sukulaiseni Ruotsissa saamasta avusta vaikeassa elämätilanteessa. Pakko sen on silti olla esimerkki jostain laajemmasta, jostain sellaisesta, jota suomalaisenkin hyvinvointivaltion asukkaan on vaikea käsittää.

Taideteokset kuvataan aina matkoilla,
muttei yleensä kotikaupungissa (se edellyttäisi niiden huomaamista). 

Piknik puun juurella on Tukholmassakin hyvä idea. 

Paras vierailuaika Tukholman vanhassa kaupungissa on illalla,
kun kujilla saa kävellä rauhassa.

Myönnän tähyileväni länteen ruusunpunaisin silmälasein. Ehkä näihin silmälaseihin on iän myötä tullut pientä rosoa, kuten pihamme ruusuihinkin tänä kesänä tuholaisia. Onnistuin nitistämään ne vanhalla kunnon mäntysuopaliuoksella. Omiin näkökantoihin ja haluun ajatella tietyistä asioista tietyllä tavalla ei mitkään saippuat yhtä helposti tehoa. On helpompi hyökätä puolustuskyvytöntä vastaan kuin muuttaa omaa ajatteluaan. Silti en kyennyt antaa tuholaisten elää lajityypillistä elämäänsä ruusupuskassamme, enkä liioin kykene näkemään Ruotsia muuna kuin ikuisena prinsessatorttujen maana. Ainoan henkilökohtaisen kriisin Ruotsi on minulle aiheuttanut siten, että tuttu nakkikioskimyyjä vaihtui tuntemattomaan ja sitä myötä universumin parhaat hodarit näivettyivät perusjauhopullamätöksi. Ennen hodarit myös maksoivat vain 10 kruunua, nakit olivat punaiset, pitkät ja ah, niin napsuvat. Oli ostettava monta hodaria kerralla. Itse asiassa hodarit olivat minulle ja siskolleni merkittävä syy matkustaa Tukholmaan, kun olimme lapsia. En voi kieltää, etteikö hodarigurmeella olisi motivoiva vaikutuksensa edelleen, mutta...!

Nykyään kioskien nakit ovat usein vaaleita ja einesmäisiä, jopa joissain kojuissa pahoja. Ja hinta voi silti olla tuplat enemmän kuin kultaisina männävuosina. Jos vielä naurat kertomustani, voin kertoa, että tein viime reissulla laajan vertailevan tutkimuksen Tukholman hot dog -kojuista. Tämä ei ole rasismia, mutta kotoperäiset ruotsalaiset eivät enää myy hodareita. Lähes kaikki myyjät ovat ulkomaalaisia, kuten meillä Suomessakin monissa pikaruokapaikoissa. Ainoa kioski, jossa oli ruotsalainen myyjä, oli Östermalms korvspecialist, joka on Östermalmin hienostoalueella sijaitseva legendaarinen nakkikoju vuodelta 1967, muistaakseni. Sinne on yleensä aina jonoa, ja siitähän hyvän nakkikioskin tunnistaa. Tuntuu pahalta sanoa, että se oli ylivoimaisesti Tukholman paras hodariasiointi, koska en halua, että asiaan liittyisi mitenkään kenenkään mielessä myyjän tai firman omistajan tausta. Silti mietin, miksi nakkien taso muissa testaamissani paikoissa oli laskenut. Eikö nakkien ainutlaatuinen napsahdus ole niin pyhä asia ulkomaalaistaustaisille myyjille? Vai onko vain käynyt niin, kuten turistikohteissa liian usein käy: myydään halpaa shittiä kalliilla hinnalla, koska tyhmä, nälkäinen turisti kuitenkin maksaa? 

Älä huoli, en jatka enää nakkivuodatustani. Sen sijaan kerron, että aion tulevalla matkalla keskittyä vallan muihin asioihin kuin hot dogeihin, vaikka "makkaraspesialistilla" on käytävä ehkä jo ensimmäisenä iltana (hotellimme sijaitsee aivan sattumalta hyvin lähellä spesialistia). Olimme aikeissa vierailla tällä kertaa Abba-museossa, sillä etenkin mieheni on kovan luokan Abba-fani (ja kyllä, hän on hetero). Meinasimme kuitenkin pyörtyä nähdessämme sisäänpääsyhinnan: 250 kruunua!? Eli vajaat 25 euroa. Onko Abba-museo tämän hinnan väärti? Saman summan voisi käyttää spesialistin vastaanottoon tai vaikka yhtä legendaariseen Svensk Tenniin ostamalla sieltä tulitikut. Jälkimmäiseen toki on mentävä visiitille, vaikkei mitään ostaisikaan. On aina yhtä ylevää kävellä Grand Hotellin edessä rantakadulla ja tehdä näyteikkunaostoksia. Grand Hotellin edestä lähtee myös saaristo- ja kanavaristeilyalukset. Kannattaa olla hoksottimet päässä, kun astuu paattiin, jottei käy kuten meidän perheelle 20 vuotta sitten: menimme vahingossa väärään sightseen-laivaan eli siihen, jossa oli italiankielinen opastus. En muista siitä matkasta juuri muuta kuin välkehtivät meren ja kaiteeseen nojaavan nuoren italialaisnaisen, jolla oli tiukka toppi ja häkellyttävän tuuheat kainalokarvat. Tästä syystä odotan innolla mahdollista seuraavaa risteilyä, sillä maisemat ovat todennäköisesti tällä kerralla paremmat. Olen toki aiemminkin reissannut paatilla Skansseniin ja muihin laitureihin, mutten ole ollut varsinaisella kiertoajelulla tuon kainalokarva-ajelun jälkeen. 

Koska elämme syödäksemme, on Tukholmassa toki myös vierailtava lukuisissa upeissa ravintoloissa, kuten Östermalmin kauppahallin ihanassa kalaravintolassa. Viimeksi emme mahtuneet sisään ilman pöytävarausta. Lähellä kauppahallia on myös kauppakatu, jonka varrelta löysin edelliskerralla upeat Hobbsin korkokengät 75 prosentin alennuksella. Eli maksoin niistä silti jotain 50 euroa, ja sain mahtavaa ruotsalaispalvelua täysin meikittömänä ja rähjäisenä laivayön jälkeisenä aamuna rikkinäiset tennarit jaloissa. Odotin, että ennemmin en pääsisi sisään ko. liikkeeseen kuin että saisin viiden tähden palvelua. Richeen (brasserie-yökerho), joka on (oli?) myös prinsessa Madeleinen suosima bilepaikka, meitä suomalaisjuntteja ei laskettu sisään. Seurueemme eräs puolijuopunut sankari alkoi puhua savolaismurretta Richen jonossa kovaan ääneen, joten portsari teki parhaansa pitääkseen meidät loitolla luksusyökerhosta. Ja minulla oli vielä Hobbsit jalassa!

Kieltämättä nämä näyttäisivät vielä paremmilta
keinoruskettuneissa jaloissa.

Tukholmassa on kiva katsella ja kuunnella rikkaiden ihmisten elämää (sillä Ruotsissa se ei - tietenkään - ole ärsyttävää kuten Suomessa) ja kaivaa korvatulpat korviin hotelliyötä viettäessä. Stureplan voi olla aika meluisa paikka kesäöisin, joten herkkäunisten kannattaa ehdottomasti pyytää huone sisäpihalta, mikäli siis yöpyminen tapahtuu jossain Östermalmin hotellissa. Sijainti on mitä parhain, mutta vieläkin mukavampaa on nukkua yönsä hyvin. 

Naapurin parveke (tietenkin), majapaikkana Kung Carl ****.
Taustalla Stureplan.

Nyt pakenemmekin viikonlopuksi Uppsalaan, jossa olen aina halunnut vierailla. Jos olisin jatkanut graduani väitöskirjaan, olisi seuraava kahluukohteeni ollut Uppsalassa sijaitseva arkisto. Olisin siis voinut jopa asua Uppsalassa ainakin hetken, jos olisin valinnut toisin. Rakastan jossittelua. Noh, tähän Euroopan vanhimpaan yliopistokaupunkiin matkustamme nyt kuitenkin - luojan kiitos - vapaa-ajan merkeissä. Minulla soi jo päässä tunnetuimman uppsalalaisen eli Pekka Töpöhännän tunnari. Ehkä tuo korvamato unohtuu uljaassa Uppsalan tuomiokirkossa, joka on vanhimpia kristillisiä kirkkoja Euroopassa. Vanhan Uppsalan viikinkihaudat toki on myös nähtävä sekä mukavana bonuksena vierailtava Uppsalan kirpputoreilla (Tukhomassa ei enää tee niin hyviä löytöjä). Vielä, kun ehtisi vierailla jossakin Uppsalan lähellä sijaitsevassa linnassa ja tehtyä hyviä viinilöytöjä Systembolagetissa ja laivan Tax Freessa, niin matkastamme voi tulla täydellinen. Toki edellyttäen, että matkaseuralaisen ja minun välillä kukkii rakkaus eikä vihanhallinta-akne. Vaikka aina sanotaan, että lomilla ihmiset eroavat eniten, kyllä minä olen sitä mieltä, että loma on aina parisuhteen ja ihmisen parasta aikaa. Ja Ruotsi on tällä hetkellä paras paikka viettää tuo aika oman kodin lisäksi! 

Aiotko sinä matkustaa kesällä Ruotsiin?
Parhaat vinkit otetaan vastaan kera "hej men snälla" -hymyn, absolut!


Tärkeä tiedote: 

Tukholman parhaat nakkikioskit på svenska