Ajan virta (kera kuninkaallisten)

Minulla on 40 minuuttia aikaa kirjoittaa, miksen kirjoita. No, kun ei ole aikaa! Kahden lauseen jälkeen en kuitenkaan kehtaa painaa julkaise-nappia (jota olen täällä Bloggerissa ollut lähellä painaa lukuisia kertoja tallenna-napin sijaan). Minulla oli yksi vapaapäivä keskiviikkona, jonka vietin ulkona. Tarkoitus oli myös kirjoittaa keskeneräinen blogiteksti loppuun, mutta se kuuluisa ajan virta muutti suunnitelmat.

Salainen paheeni on monarkiafanius, vaikkei siinä ole järjen hiventäkään, kuten ei fanittamisessa useinkaan ole. Lähdin pyörällä todellisen ajan virran eli Aurajoen äärelle Turun keskustaan, kun kuulin, että Japanin kruununperilliset ovat vierailulla kaupungissa. Osuin Tuomiokirkolle juuri sillä kellonlyömällä, kun kruununprinssi Akishino ja prinsessa Kiko vilkuttivat mustasta autosta yllättävän suurilukuiselle yleisölle jäähyväiset. En ehtinyt edes kaivaa kameraa esiin.

Onneksi historiallisessa Turussa on paljon muutakin kuvattavaa. Tuomiokirkon ympäristö tyhjeni nopeasti, joten sain kivoja kuvia miljoona kertaa kuvatuista kohteista. Veikkaan kuitenkin, että tämä teologisen tiedekunnan kirjastossa lymyilevä kipsinen herra on jäänyt useammin kuvauskatveeseen kuin vieressä uljasteleva Tuomiokirkko.

Yksi lempikahvilani Turussa on mattijateppomaisesti kahvila Paawo, joka luontevasti sijaitsee Paavo Nurmen patsaan vieressä Mantun grillin alapuolella. Paikkakuntalaisille nämä ovat selvät koordinaatit, mutta ulkopaikkakuntalaisille sanottakoon, että sympaattinen Turun linnaksi lavastettu ulkokahvila sijaitsee Auransillan kupeessa. Paawossa istuskellessa on mukava stalkkailla ohi kiitäviä ihmisiä ja miettiä maailman menoa ajan virran äärellä.

Vakioannokseni on voisilmäpulla (Turun paras) ja espressopohjainen Kaffe Paawo. Vasta nyt huomasin, että lautanen näyttää aivan Japanin lipulta. Se on kuin kunnianosoitus päivän teemalle. Koska Japanissa protokolla on todella tärkeää, aloin miettiä, onko Kikolle tullut sovitusti nälkä ja hänelle on haettu lihis Turun turkulaisimmasta kahvilasta, jossa on vaihdettu äkkiä tiskiin nouseva aurinko -lautasia.

Kotimatkalla sain seurakseni aviomieheni, joka joutuu nykyään talsimaan jalan joka paikkaan, sillä ikivanha automme ei mennyt katsastuksesta läpi. Minua tämä ei haittaa yhtään, kuten voitte arvata. Toivon, että nyt alkaa autoton, loistelias elämä! Kävelimme siis vanhan kasarmialueen kautta kotiin. Kun ajalle antaa myöden ja jää verkkaisesti tallustelemaan ja havainnoimaan ympäristöään, huomaa uusia asioita. En ole koskaan nähnyt tällaisia kukkia vanhan luentosalirakennukseni edessä.

Aivan upea ilmestys! Kukat ovat kuin itämaisia lyhtyjä, nekin teemaan sopivia. Tietääkö joku, mikä kasvi tämä on? Lieneekö liljan sukulainen? Tuoksu oli aivan huumaavaa, jopa liiallinen hetken kuvattuani. 

Ajan virta ehtyy, tuomiokellot soivat. Työvelvollisuudet kutsuvat, vaikka vasta saavuin kymmeneltä illalla kotiin töistä. Tällä lyhyellä postauksella pahoittelen jo etukäteen mahdollista tulevaakin kirjoitusviivettä ja toivotan sinulle nautinnollista kesää!

Post Scriptum:
Ajan virta on myös Kain Tapperin kiistelty taideteos Vanhalla Suurtorilla. Kuvasta poiketen ränni on nyt ruostunut, joten se sointuu tyylikkäämmin miljööseen.