Veri joka meissä virtaa

Maailman konfliktit ja sukujen sisäiset ikuisuuskiistat liittyvät usein vahvasti geeniperimään tai siihen liittyviin epäselvyyksiin. Verta vuodatetaan veren itsensä takia. Uskonnollinen suvaitsemattomuus on toinen konfliktien aiheuttaja. Ristiretket ja panislamistiset pyrkimykset eivät kuitenkaan olleet tai ole suoraan yhteydessä verenperimään, toisin kuin esimerkiksi holokausti (joka kohdistui kyllä myös muihin kuin juutalaisiin). Spekulaatiot Hitlerin omasta juutalaistaustasta (1/8-juutalainen, lisää tietoa esimerkiksi täällä ja täällä, muistaen lähdekritiikin) tekevät juutalaisten kansanmurhasta vielä järkyttävämmän. Veri, joka meissä virtaa, on hyväksyttävä. Emme pääse sitä pakoon edes äärimmäisin keinoin.

Karttakuva "rotujenvälisistä sodista" ensimmäisen maailmansodan ajoilta.
Naiset ovat ilmeisesti olleet hyvin sopuisia, kun heitä ei kartalta löydy. 

Onneksi perimä näyttäyttyy nykyisin yhä enemmän positiivisessa valossa. Oman sukuhistorian tutkiminen on ehkä suositumpaa kuin koskaan, sillä se on digitalisaation myötä myös helpompaa kuin aiemmin. Olet varmasti kuullut DNA-sukuselvitystesteistä, jollaisia saa nykyään esimerkiksi rapakon takaa jopa 60 eurolla. Sylkitesti suuhun, näyte postiin ja kohta saat tietoa kaukaisista sukujuuristasi. Sekä lukuisia kontaktipyyntöjä eri mannerten DNA-yhteyksiltäsi. Toki sukututkimus on mahdollista ilman testejäkin ja myös ilman arkistojen penkomista (vaikka nykyisin kirkonkirjoja löytyy digitoitunakin ja netti on täynnä erilaisia hyviä sukututkijan hakukoneita - ks. liitteet). MyHeritage ja Geni ovat suosituimmat portaalit, joihin esimerkiksi oma isäni on aivan hurahtanut. Itsekin kokeilin hetken Geniä, kunnes neuroottisena googlasin itseni ja huomasin, ettei yksityisyysasetuksiin voinut ainakaan silloin luottaa.

Omasta menneisyydestään kiinnostuneita yhdistää usein se, että odotamme löytävämme jonkin erikoisen detaljin suvun vaiheista. Me suomalaiset kaipaamme usein eksotiikkaa - olisiko esi-isä kotoisin Italiasta, kun minulla on näin vahva temperamentti? Jos sukuhaara on kuitenkin vain kalastanut ja viljellyt maata Tornionjokilaaksossa 1600-luvulta lähtien perhe toisensa jälkeen, kiinnostus selvityspuuhiin voi lopahtaa nopeammin kuin Amerikkaan muuttaneen sukuhaaran kohdalla.

Titanicin lähtö Southamptonista. Tiede/Wikimedia Commons.

Muistan kuulleeni isomummultani tarinan, jonka mukaan hänen äitinsä ystävätär oli lähdössä Titanicilla Amerikkaan, mutta joutui (onnekseen) perumaan viime hetkillä lähtönsä. Tiedä sitten, oliko tarina totta vai ei, mutta tällaiset kertomukset ovat omiaan nostattamaan kiinnostusta sukututkimusta kohtaan. Ja sitten käykin ehkä ilmi, että vain maata viljeltiin ja elettiin kuten aina.

Minulla on ollut "onni" sen suhteen, että olen maantieteellisesti ja geneettisesti hyvin erilaisten sukutarinoiden yhdistelmä. Minussa virtaa saamelais-, saaristolais- ja saksalaisveri (jonka tarkkaa geneettistä taustaa en ole vielä selvittänyt, sehän voi olla mitä hyvänsä!). Silti tutkittuani mieheni sukuhaaroja, omani näyttävät niiden rinnalla varsin tavallisilta. Ehkä tämä "tilastoharha" johtuu osittain siitä, että miehen suvussa on jossain määrin säilynyt kertomatraditio. Suvun kirjallisiin vaiheisiin on myös merkitty esimerkiksi ihmisen luonteenpiirteitä ja tapahtumia. Mieheni juutalaisesta suvusta löytyy muun muassa nimenvaihtoa (kahden vuoden asepalveluksen välttäminen Venäjällä), järjestettyjä avioliittoja (Suomessa ei oikein ollut juutalaisnaisia, piti tuoda muutama näytille Puolasta - sinne jäivät sen hetkiset heilat ja ainakin yhden naisen sisuksiin särkynyt sydän loppuun asti),  urheilusaavutuksia ja ainakin yksi teiniraskaus. Alkoholista johtuvia kuolemia löytyy siinä missä suomalaisistakin suvuista.

Olen aina ihmetellyt, miksi jotkut lopettavat suvun tutkimisen siihen paikkaan, kun vastaan tulee ensimmäinen murhamies, aviorikos tai jotain muuta ei niin mairittelevaa. Minusta kaikki tieto menneisyydestä on äärimmäisen kiinnostavaa! Me kaikki olemme vain ihmisiä, joten on turha pyrkiä kiillotettuun kuvaan, joka heijastuu kuvitteellisista tai todellisista olohuoneen aateliskilvistä.

Olin riemuissani, kun löysin Sukututkijan loppuvuosi -blogista tiedon mieheni ei-juutalaisesta sukuhaarasta, jossa sittenkin virtaa juutalaisveri! Zachris Topeliuksen esi-isä oli juutalainen. Tämä oli minulle aivan uutta tietoa. Mieheni rintamalla kuollut isoisä oli sukua Topeliukselle. Luulisi, että olisimme nämä kuviot selvittäneet tarkemmin jo ajat sitten, mutta tietoa isoisästä on saatavilla todella vähän.  Toki nimellä ja syntymäpaikalla sekä -ajankohdalla pääsee alkuun. Anoppini ei tiedä isästään juuri mitään, koska ei ehtinyt koskaan nähdä isäänsä elossa. Anopin äiti taas piti paljon asioita sisällään. Tämä anopin isä on kuitenkin tulevaisuuden projekti, toki ihan muista syistä kuin Topelius-kontaktista.

Minun sukujuuristani taas suurin mysteeri on linkki Saksaan. Tiedän, että isoisoisäni äidin perhe on tullut Saksasta Ruotsin kautta Suomeen, juuri tuonne Kokkolan ja myöhemmin Oulun seudulle, jossa Topeliuksen juutalainen esi-isä vaikutti. Yhden minun esi-isäni nimi oli Israel. Nykyisin tuo nimi on tavallinen ainoastaan juutalaisten keskuudessa, mutta voi toki olla, että 1700- ja 1800-luvulla tilanne oli toinen. Kyllä minua houkuttaisi kovasti kokeilla itsekin DNA-testiä, jollaisen teimme juuri mieheni isälle.

Keskeneräinen ikoni profeetta Eliasta Siinain autiomaassa.
Kananmuna oli liian rasvainen, siksi osa väristä irtosi aika taiteellisesti. 

Jokin minussa sanoo silti, etten halua luovuttaa itsestäni ja geeniperimästäni tietoja suuryritykselle. Veri, joka meissä virtaa, ei saa joutua vääriin käsiin (kuten mainostajien). Tässä verilättyjen maassakin uskotaan, että sielu on veressä. Etenkin Jehovan todistajille verikysymys on niin suuri, että he eivät suostu verensiirtoon tai -luovutukseen. Yritin löytää Raamatun jakeita vereen liittyen ja niitä löysinkin, mutta lähes kaikki nettilinkit johtavat uskonnollisille, varsin kärjekästä tekstiä sisältäville sivustoille. Täällä Kysy papilta -palstalla on kuitenkin varsin hyvin ja kattavasti vastattu kysymykseen kristityn "verisuhteesta". Verilätyt ovat siis uskonnollisessa mielessä nykyään aivan ok, vaikka itse en enää niitä syö lapsuuden yliannostuksen jälkeen. Silti monen tekee pahaa syödä veriruokia, vaikka liha itsessään maistuisikin ilman huonoja mielikuvia. Kosher- ja halal-teurastuksessa veri taas valutetaan eläimestä pois, onneksi Suomessa yhdistettynä tainnutukseen.

Veriletut - kuva Kotiliedestä, mutta resepti Marttojen pettämättömiltä kotisivuilta.

Veressä on voima, joka synnyttää sodat ja rakkauden. Ainakin veren kihinän tuntee vihastuessaan ja veri kohisee hykerryttävällä tavalla rakastuneen suonissa. Aivoistahan tämä kaikki lähtee, mutta tunne kulminoituu vereen. Veri sisältää punasolujen lisäksi myös aimo annoksen tabuja. Tietyissä kulttuureissa nainen on saastainen kuukautisten aikana - hän saattaa joutua tuolloin esimerkiksi syömään eri tilassa. Juutalaiseen perinteeseen taas kuuluu mikve - puhdistautuminen kylvyssä kuukautisten jälkeen. Minusta se kuulostaa ihan käytännön syistä hyvältä idealta, mutta mikvessä on toki kysymys rituaalisesta puhdistautumisesta eikä hygieenisestä (kuten kristityillä kaste, eihän vauvan hiuksia pestä kastealtaassa).

Omasta suhteestani vereen tulee ensimmäisenä mieleen se, että pyörryn aina verikokeissa. Se tunne, kun verta imetään pois kehosta, on minulle raju fyysinen kokemus suonessa. Vaikka kuinka katsoisin kattoon liimattuja kukkia tai juttelisin hoitajan kanssa mukavia, kohta alkaa hämärtää. Puhe hidastuu, sammaltaa ja kohta katoaa. Ehkä sieluni menee hetkeksi lepotilaan, heh. Muistan ikuisesti, kun mukava ja komea mieshoitajaharjoittelija piti jalkojani ylhäällä ja tarjosi minulle lasten pillimehun virotessani Mehiläisen lattialta. Minua katsottiin odotushuoneessa kuin sirkusfriikkiä. Vaapuin lähikahvilaan syömään croissantin ja lukemaan kirjaa kansalaissodasta, jossa verta vuodatettiin pahemmalla tavalla. Jos DNA-testin tulokset saisi vain verikokeen kautta, valinta olisi minulle selvä. Nyt kuitenkin mietin, olisiko testi hyvä aineeton joululahja itselleni.

Onko sinulla kokemusta DNA-testistä? Suositteletko?


Linkkejä: 

Suomen Kuvalehden viihdyttävä artikkeli DNA-testeistä

Karvalakkimallinen Hiski on sukututkijalle tärkeä hakuportaali

Sodassa menehtyneitä voi hakea täältä

Täältä löytyy aika moni Suomen juutalainen