Byrnen enkelit ja Törhösen demonit - näkökulmia avioliittoon

Joku voi miettiä, mitä tekemistä näillä on keskenään. Lukukokemukseni jälkeen voin sanoa, että paljonkin! En lähtökohtaisesti olisi uskonut, että luen Lorna Byrnen enkelikokemuksiin tai elokuvaohjaaja Lauri Törhösen avioeroon liittyvät kirjat. Molemmat kuitenkin mahtuvat samaan lukuviikkooni. Ja mikäli Byrnen Enkeleitä hiuksissani -teosta on objektiivisesti uskominen, meidän kaikkien - myös Lauri Törhösen - ympärillä leijuvat omat suojelusenkelit, jotka vain harvat ja valitut näkevät. Irlantilaisella bestseller-kirjailija Lorna Byrnellä on tämä kyky, mutta palataan siihen hetken kuluttua. Mennään ensin raadollisempaan teemaan avioeroon, joka koskettaa lähes puolta vihkivalan vannonutta suomalaista ennemmin tai myöhemmin (koska lasini on kuitenkin yleensä puoliksi täynnä, on lohdullista, että puolet sentään jäävät yhteen).

Kuva peräisin uskonnolliselta sivustolta.
Minusta Vartiotornien ym. uskonnollisten lehtien avioliittokuvasto liittää osuvasti yhteen kahden lukemani kirjan ihannekäsitykset avioliitosta. Todellisuus on harvoin tätä, mitä meille markkinoidaan. 

Lauri Törhösen avioeron prosessointiteos Elämäni banaanin kuorena on otsikoltaan mainio - juuri siksi se tarttui käteeni Rauman pitsiviikoilla kirjakaupan alelaarista. Otsikkoon tuo mainiousaspekti enimmältä osin sitten jääkin. Maksoin kirjasta viisi euroa, mutta mieheni mielestä sekin oli liikaa. Hänellä on nimittäin on omakohtainen, ei niin miellyttävä kokemus Törhösestä (kuten huhujen ja lehtijuttujen mukaan monella näyttelijällä tai taideteolliseen hakeneella, mutta se on toinen tarina). Vaikka mieheni ei olisi missään nimessä halunnut kirjahyllyymme Törhösen opusta, hän luki sen ensimmäisenä. Todeten kuitenkin, että ikävät mielikuvat vain vahvistuivat tämän lukukokemuksen myötä. Tällä ennakkomarkkinoinnilla ryhdyin itse lukutoimitukseen.

Avioero ei tarjoa sympatiapisteitä kellekään, vaikka se on usein eroavien pyrkimys. Mielestäni Törhösen kirjasta huokuu hyvin avioliiton ja avioeron molempien osapuolten luonteiden kehityskohteet (ulkopuoliselle lukijalle). Teksti on sujuvaa, paikoin oivaltavaakin ja terapiaistuntomaista lähinnä siten, että esitetään kysymyksiä, muttei kuulla vastauksia syytösten alta.

On paikoin häkellyttävää huomata, ettei kirjan miespäähenkilö tunnu näkevän virheitä omassa käytöksessään (ei esimerkiksi kyseenalaista oikeutusta pettämistaipumukselleen). Etenkin elokuvassa voi olla suuri dramaturginen ongelma, jos katsoja ei kykene millään tavalla samaistumaan päähenkilöön. Toisaalta, jos päähenkilöstä tulee mieleen vaikkapa oma ex-kumppani, on jonkinasteinen samaistumiskokemus tarjottu.

Törhösen teoksen mieskärsijän (Minä) näkökulmasta vaimo (Sinä) tekee virheen, kun ei suostu jäämään pyhään avioliittoon, jossa toisen osapuolen on rikkonut toisen normaali taipumus. Miesosapuolelle avioliitto on pyhä, vaikka siihen kuuluisikin uskottomuus. Noh, tällaisia avioliittojahan on maailma täynnä, etenkin katolisessa kulttuurissa.

Suomessa kuitenkin merkittävä edesauttaja avioliiton kestämiselle on molempien osapuolten uskollisuus (ellei muusta sovita erikseen). Jos toinen odottaa uskollisuutta ja toinen ei taas hyväksy sitä, että oma pettäminen satuttaa toista osapuolta, ässät kädessä ovat aika vähäiset. Kaikenlaisia sopimuksia voidaan sopia, mutta lähes aina uskottomuus (etenkin toistuvana) repii suhteen kuin suhteen hajalle. Kun Törhösen luoman mieshahmon kyvyistä uupuu kyky tarkastella kriittisesti omaa käytöstään sen sijaan, että etsisi koko ajan syyllistä toisesta osapuolesta, avioliiton analyysistä jää vaillinainen kuva. Toisaalta subjektiivista kokemusta avioerosta teoksen on tarkoituskin kuvata.

Jäin odottamaan jonkinlaista valaistumisosiota, joka voi seurata vaikka vuosi avioeron jälkeen. Mutta tämä kirja tuntuu olevan (omaelämäkohtainen?) pahan olon purkuprosessesi, päiväkirjanomainen tykitys niiden kulissien murenemisesta, joita toinen on pitänyt pyhänä rakkautena ja toinen ehkä vain enää narsismin linnakkeena.

Olen aina ollut allerginen selityksille, joissa oikeuttaan oma toiminta siten, että "satun nyt vain olemaan sellainen". Ja muiden tulee sopeutua tähän. Ehkäpä astuin nyt Törhösen mieshahmon provosoimaan ansaan. Ehkä minäkin kuulun naisten toisiaan puolustavaan liittoon, johon heidän avioeroterapeuttinsakin luettiin mukaan. 

Ennen lukukokemusta ajattelin, että Törhösen mieshahmon banaaninkuorikokemus tarkoittaa sitä, että naiset käyttävät häntä hyväkseen, saavat mitä haluavat (esim. seksisuhteen tai isän lapsilleen) ja syötyään itse banaanin (tämäkin on ah, niin vertauskuvallista lukukokemuksen jälkeen...), kuoret heitetään pois. Eli se mitä Miehestä on jäljellä. Lukiessa kirjaa eteenpäin aloin yhä enemmän pohtia asiaa itsensä vahingoittamisen kannalta. Kukaan ei astu tahallaan maassa lojuvan, ehkä jo mädäntyneen banaaninkuoren päälle, vaan se on vahinko. Kaatumisesta voi seurata ikuinen kärsimys elämään, jos lyö päänsä pahoin. Olisiko Törhönen kuitenkin otsikollaan tuonut ilmi myös sen, että hänen mieshahmonsa on omalla toiminnallaan ollut vahingoksi naisille? Onko kirja kuitenkin jonkinlainen anteeksipyyntö?

Niin tai näin, Elämäni banaanin kuorena herätti minussa paljon negatiivisia tunteita pintaan. Se herätti surun kaikkien niiden avioerolasten puolesta, jotka joutuvat vanhempiensa välienselvittelyjen keskelle. Se herätti turhautumisen ihmisten välisten skismojen selvittämisen vaikeutta kohtaan alleviivaten vain sitä, että linnakkeista käsin ei voi voittaa. Ansioksi voidaan kuitenkin laskea se, että Törhösen kirja pakottaa epäsuorasti tarkastalemaan omia käytösmalleja esim. riitatilanteessa. Oikeutus, johon itsekin välillä syyllistyn, tuntuu pienen ihmisen lapselliselta kiukuttelulta. Todellista suuruutta on omien virheidensä myöntäminen ja elämänvalintojen seurauksien miettiminen toisen osapuolen näkökulmasta.


Enkeleitä, onko heitä?

Ymmärrän nyt paremmin, miksi siirryin heti banaaninkuoresta enkeleihin. Tarvitsin vastapainoa teokselle, josta uhkui paikoin demonien vallassa olevien ihmisten maailmantaistelu. Kukaan ei käsittääkseni voi olla enkeli parisuhteessa, mutta Lorna Byrnen kokemuksissa enkelit vaikuttavat  koko elämän ohella parisuhteeseen fatalistisella tavalla.

En tiennyt mitään muuta tästä irlantilaisesta bestseller-teoksesta Enkeleitä hiuksissani kuin sen, että kirkosta eronnut äitini oli sen lukenut ja kärrännyt minulle kaiken muun konmarittamansa tavaran lisäksi. Kirjat otan kyllä aina mielelläni vastaan ja tämä  teos herätti oitis kysymyksen: miksi äitini on halunnut lukea sen? Hän ei yleensä halua puhua uskonnoista tai uskosta. Aihe on tabu, tai se ei juurikaan kiinnosta äitiäni, johtuen ehkä kaukaisista sukumme herätysliikekytköksistä. Taas näemme, että ihmiseen mahtuu monta ulottuvuutta. Muistan, että mummoni uskoi enkeleihin. Ehkä jopa oman aistikokemuksensa kautta. En voi valitettavasti enää kysyä asiasta lisää. Näillä eväin tartuin enkelipölyiseen teokseen.

Enkeleitä hiuksissani on omaelämäkerrallinen tositarina Lornasta, joka on aina nähnyt enkeleitä ihmisten ympärillä. Varhaislapsuudessa Lorna leimattiin vähä-älyiseksi, koska hän on niin uppoutunut siihen maailmaan, jota "perusihminen" ei näe. Enkelit keskustelivat hänen kanssaan ammentaen valtavan yleissivistyksen elämän ilmiöiden ymmärtämiseen. Enkelit myös ohjasivat häntä tekemään oikeat valinnat ja varoittivat pienistä ja suurista vaaroista. Suurimpana esimerksiksi Dublinin pommi-isku, jossa aikuisikään ehtinyt Lorna olisi voinut kuolla ilman enkelin kehotusta pysyä tavaratalon sisätiloissa. Enkelit myös kertoivat Lornan elämänkulun etukäteen. Lorna tiesi, kuka on hänen tuleva puolisonsa ja mitä heille tapahtuisi. Jotkut laittavat aikamoiset rahat ennustuksiin, mutta Lorna ei sellaisia tarvinnut. Toisinaan enkelien läsnäolo oli myös ahdistavaa, sillä Lorna saattoi nähdä, kuka kuolee kohta sekä tuntea kivun toisen puolesta.

Teos on kirjoitettu kuin muisteltuna tajunnanvirtana ja siitä huokuu monilta osin vielä tuolloinen kokemattomuus kirjailijana. Toisaalta yksityiskohtainen "nuolaisin valuvaa jäätelöä keskustorilla ja mietin samalla mitä ostaisin kaupasta, ehkäpä tomaattia, sipulia...."-teksti on ajoittaisen puuduttavuuden lisäksi myös herttaista luettavaa. Kirjasta puuttuu kaikenlainen yritys olla jotenkin vakuuttava, taiteellinen tai tuleva menestystarina. Lorna Byrnen elämä enkelikokemuksineen vaikuttaa siksi, että se on Byrnelle totta ilman minkäänlaisia yrityksiä. Juuri omaelämäkohtaisuus on tämän kirjan rikkaus.

Byrnen elämä on ollut lapsuudessa sekä aikuisuudessa ennen kirjamenestystä äärimmäisen köyhää. Irlannissa köyhyys oli yleinen ongelma ennen 2000-lukua. Ja mitä saikaan aikaan 1800-luvun perunarutto. Massiivisen kuolonmeren sekä siirtolaisuusaallon Yhdysvaltoihin. Suoranainen nälähätä on määrittänyt paljon irlantilaisten historiankulkua. Tämä säilyy mielessä lukiessa myös kohtauksia, joihin liittyvät poliittiset leirit sekä vanhempien kehotukset lapsilleen vältellä "vääräuskoisten" lasten seuraa.

Myös Byrnen lapsuuden että aikuisuuden perhe on joutunut kärsimään nälästä, mutta kuin ihmeen kaupalla jostain on aina ilmestynyt apu. Jouluna oven takaa löytyy mystinen kirjekuori rahasisällöllä, jolla koko perhe saa juhlaruokaa syödäkseen. Olivatko asialla enkelit, jotka saivat kaukaiset naapurit tuomaan kuoren sitä tarvitseville? Byrnen viesti lukijalle on luottaa elämässä aina siihen, että niin tapahtuu kuin on tarkoitettu. Ja uskoa enkeleihin, rukoilla heitä ilmestymään hyvien tapahtumien kautta. Luottaa enkeleiden apuun ja uskaltaa pyytää heitä auttamaan. Kuoleman enkeliäkään ei tarvitse pelätä, sillä hän on hyvä. Jos vaikka lapsi kuolee, se on ollut Byrnen mukaan enkelien tiedossa jo ennen lapsen syntymää. Kirjassa Byrne kuvaa, kuinka hän on saanut yhteyden tulevaisuudessa kuolevaan lapseen enkelien kautta, kaikkien muiden yhteyksien lisäksi. Byrne kuvaa niin yksityiskohtaisesti kokemuksensa, että ne ovat ilman muuta totta ainakin hänelle. Se saa myös miettimään, mikä ympäröivässä todellisuudessamme on näkyvää, mikä taas näkymätöntä mutta ehkä silti totta.

Jotain tavanomaista syvemmältä kouraisevaa kirjan lukeminen herätti myös minussa, vaikken ensi alkuun olisi uskonut. Kirja nosti paljon muistoja pintaan mummustani sekä sai aikaan puolihysteerisen itkun mummuni surullisesta kuolemasta (jo nuorella iällä). Aloin miettiä asiaa Byrnen tekstin kautta ja toivoin, ettei mummoni tuntenut olevansa yksin kuolinhetkellään, vaikka hän fyysisesti yksin tuolloin olikin. Enkelit voivat tuoda paljon lohtua surujen täyttämälle ihmiselle sekä toivoa tulevaisuuteen. Ehkä se on olennaisempaa kuin se, ovatko enkelit oikeasti totta vai ei. Kuitenkin on aika kiinnostavaa, että eri ihmisten enkelikokemuksissa on samankaltaisia elementtejä. Kuten kyvyttömyys tunnistaa enkelin ääntä kumpaankaan sukupuoleen liittyväksi tai mahdottomuus muutenkaan arvioida enkelin sukupuolta. Silti enkelit kuvataan taiteessa lähes aina naishahmoisina ja jumala taas on se vanha parrakas mies.


Enkelit ja demonit avioliitossa

Byrnen ja Törhösen kuvaukset avioliitosta ovat kärjistetysti kuin ihanne ja raadollinen todellisuus. Lorna Byrne löysi jo nuorena kertaheitolla "sen oikean", vaikkei kannatakaan henkilökohtaisesti liiallista heittäytymistä siihen ajatukseen, että jokaiselle on olemassa se yksi oikea. Lornan aviomies ei alkuun ymmärtänyt lainkaan henkisyyttä, joka Lornan elämään vahvasti vaikuttaa. Lornan mies oli myös niin pahasti sairas, ettei avioliitosta voinut nauttia samalla tavalla kuin terveen puolison kanssa. Kuitenkin Lorna painottaa läpi teoksensa rakkauden ja perheen kaikkivoipaisuutta ja selvästi suhtautuu avioliittoon äärimmäisen epäitsekkäästi. Lornan avioliitto vaikuttaakin ulkopuolisen silmin luettuna onnelliselta ja rakkauden täyttämältä selviytymistarinalta, jonka voimaksi ei tarvita muuta kuin usko parempaan huomiseen (ja enkeleihin).

Törhösen kuvauksessa taas avioliitosta on tullut katkerien egojen taistelukenttä, joka sisältää tahallista pukeutumista halut tappavaan marimekkoon sekä tarkoituksellisia sivalluksia, jotka hakevat loukkaavuudessaan vertaistaan. Törhösen teoksessa toki muistellaan myös onnellisia aikoja, joita väritti vahva lihallisuus. Avioliitto ei kuitenkaan vaikuta siltä, että siinä tehtäisiin pyyteettömästi asioita toisen eteen. Hyvilläkin teoilla on taka-ajatuksensa. Tämä on vain minun tulkintani, millaisena teksti näyttäytyi itselleni. Avioliitto on Törhösen mieskertojalle kuitenkin pyhä, joten jumalallinen aspekti tästäkin avioliitosta löytyy. Vaan mitä pyhää on jäljellä niissä lukuisissa italialaisissa avioliitoissa, jossa pyykkejä ripustava rouva katsoo masentuneena telenovelaa samaan aikaan kun mies vierailee rakastajattariensa luona?

Uskonto tarjoaa meille pyhyyden alttarit, jotka täytämme hirveyksillä arvokkaiden asioiden sijaan. Usein jopa pahimpia tekoja maailmassa tehdään niissä piireissä, joita määrittelevät vahvat uskonnolliset dogmit. Siksi onkin ilahduttavaa lukea vahvasti uskovaisen Byrnen teoksesta, että hänen mukaansa enkelit ovat kaikkialla ja kaikille samat uskonnoista ja uskon asteesta riippumatta. Ihmisten pitäisi vain luopua uskontojen luomista vastakkainasetteluista ja suhtautua avoimesti henkisyyteen. On heitä, jotka näkevät enkelit, heitä jotka pitävät enkelien olemassaoloa mahdollisena sekä heitä, jotka eivät usko asiaan ja usein pitävät enkeleihin uskovia höyrähtäneinä. Byrnen mukaan valtaosa ihmisistä kuuluu jälkimmäiseen ryhmään ja suree tätä. Elämä voisi olla paljon vähemmän raskasta, kun uskaltaisi luottaa tuntemattomaan ja sallia sen mahdollinen olemassaolo. Maailmassa, jossa voi omin silmin nähdä langattoman verkkoyhteyden tuottaman voiman, ei kuitenkaan uskota enää näkymättömiin (jumalallisiin) ihmeisiin.

Linkit:

Kerroin joskus, kuinka kaikki tiet vievät Rooman sijaan vauva.fi:n Aihe vapaa-sivustolle. Lue sieltä kirjan innoittama juupas-eipäs-enkelikeskustelu, jos haluat viihdyttää itseäsi ja lukea myös suomalaisten enkelikokemuksia.

Banaanikirja-arvio Keskisuomalaisessa

Enkeleitä hiuksissani -kirja-arvioita löytyy niin paljon, että kannattaa googlettaa. Lisäväriä hakusanalla Angels in my Hair.