Georgialaisia ruokaelämyksiä Tbilisissä ja kotiliedellä

Georgia-pläjäykseni saa vihdoin jatko-osan! Olen tässä välissä keskittynyt Georgiasta kotiin raahamieni herkkujen systemaattiseen "imurointiin" sekä analysointiin. Mistä aloittaisin? Mikä runsaudenpula onkaan edessä, kun aiheena on georgialainen ruoka! Vaikka Georgiastakin on varmasti löytynyt valikoimaltaan suppeita neuvostomarketeja vielä 30 vuotta sitten, nykymatkailija voi hämmästyä, että pieneen tbilisiläiseen Spar-katukauppaan mahtuu valtava määrä uniikkeja herkkuja niin ruoka- kuin viinirintamallakin. Keskitytään nyt tässä postauksessa kuitenkin ruokaan. 

Georgiaan kannattaa ehdottomasti matkustaa puolityhjällä matkalaukulla, sillä yhtä laadukkaita ja samaan aikaan puoli-ilmaisia ruokatuliaisia on saanut ainakin muista vierailemistani maista hakemalla etsiä. Etenkin kevyitä mausteita on helppoa ja kannattavaa tuoda pienenkin matkalaukun kyydissä Suomeen - etenkin, jos on jo käyttänyt lähes kaiken sallitun painon viinipulloihin. Minulle tuli yllätyksenä, että Georgiasta voi ostaa lähes minkä tahansa mausteen lähituotteena - eli aivan tajuttoman maukkaana. Georgiassa viljellään myös laadukasta teetä, jonka toivon olevan eettisempää kuin vaikkapa Intiassa tai Kiinassa. Jollet osta Georgiasta mitään muuta, niin osta ainakin mausteita ja teetä.

Huippumausteseos Svanetian salt sisältää toki suolaa, mutta myös Georgiassa todella suosittua ja terveellistä, myös rohdoskasvina tunnettua sarviapilaa (fenugreek lukee usein sarviapilallisissa pusseissa). Muita seoksen osia en muista saati ymmärrä pakkauksesta. Valitsin tämän pussin sympaattisuuden takia - oikea valinta!

Todella tujua adjikaa kätevissä pusseissa etualalla. Taaempana muun muassa kuivattuja persimoneja sekä vesimeloneja. Vasemmalla viinirypäleestä tehtyyn viinikumiin haudattuja pähkinöitä eli tataraa tai patukkana churchkhelaa. Iso pussi maailman kalleinta maustetta sahramia maksoi Georgiassa euron. Ostin lisäksi laakerinlehtiä, yrttejä, lähes mitä vain mitä en ennen kuvitellut Georgiassa kasvavan.

Sarviapilaa puhtaana (Utskho suneli) ja sahramilla sekä korianterilla sekoitettuna (Khmeli suneli). Jälkimmäinen on tärkeä mausteseos perinteisessä georgialaisessa keittiössä. Sarviapilaa kasvaa myös Suomessa, mutta kuinka monta kertaa olet kuullut jonkun käyttävän sitä? Maku on huikean umaminen, se on kuin luonnon natriumglutamaattia. Se tekee ruoasta ruoan makuista. Olen käyttänyt sarviapilaa kaikkeen Suomi-ruokaan kotona, viimeksi tänään hirvikeittoon. Kymppi plus!

Jatkan gruusialaisherkkujen postausta  säilykkeistä (mennään vasta sitten ravintolatarjontaan), joita on myös säilyvyyden takia hyvä kuskata omaan kotikeittiöön. Tbilisiläisessä marketissa säilykkeetkin ovat pikaisen empiirisen tutkimuksen mukaan tuoreita. Siis säilykkeet!? Niissä ei lue parasta ennen -päivää vaan valmistuspäivä. Puhtaista, lisäaineettomista raaka-aineista valmistetut tomaattipyreet, adjika-tomaattimaustekastikkeet, hunajat ja mausteseokset, jotka raahasin Suomeen 26-kiloisessa matkalaukussani, ovat kaikki valmistettu tai purkitettu maksimissaan 1-2 kuukautta ennen ostopäivää. Hunaja oli pantu pulloon vain 2 vuorokautta ennen asioimistani supetmarketissa, joka vastaisi tyyliltään ehkäpä Stockmann Herkkua.

Etenkin viinien esillepanoihin on (syystäkin) panostettu - ne ovat heti sisääntulossa ja vasta sen jälkeen löytää "heviosaston" eli hedelmä-vihannes-tiskit.

Kun säilykkeet ja marketista ostettu tavara on tätä tasoa, kuten tämä jumalainen Forward -chilisalami, georgialainen puhdas lähiruoka näyttäytyy minulle todellakin edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä.

Itse asiassa Georgiassa ei olla monessakaan asiassa sorruttu tai haluttu siirtyä nykyaikaan, jos vanha tapa on todettu hyväksi. Heti Tbilisin ulkopuolella bongasimme lehmipaimenia ja arolla vapaana juoksevia lehmiä. Viinejäkin tehdään yhä tauotta 8000 vuotta vanhalla kvevrimenetelmällä, joten miksi ruoanvalmistustakaan pitäisi liiaksi teollistaa? Ehkä makujen salaisuudessa on kuitenkin eniten kyse raaka-aineen läheisyydestä ja laadusta. Ei tarvita prosessointia peittämään heikkoa laatua.

Näitä churchkhela-pötköjä on kyllä hiukan värjätty ehkä turistien iloksi.

Oma pötköni au naturel... anteeksi, minulle tulee tästä kaksi ei-painokelpoista mielleyhtymää! Leuan tästä saa mukavasti jumiin ja makukin on ihan ok, muttei pakkosaatava. 

Georgiassa voi nauttia puhtaista mauista lähes paikassa kuin paikassa ja nauttia hartaudella valmistetuttua lähiruokaa. En ole koskaan maistanut elämässäni niin hyviä tomaatteja, kananmunia, kanaa tai porkkanaraastetta kuin Georgiassa. Toisin sanoen - mikä Suomessa tarjoillaan valmiiksi raastettuna, pilkottuna tai suolavedellä mehevämmäksi pumpattuna, Georgiassa ei ymmärretä edes moisen vaihtoehdon olemassaoloa.

Jokaisella hotelliaamiaisella oli tarjolla erilaisia herkullisia tahnoja, salaatteja ja juustoja. Kerran myös eteemme kannettiin uunituoreita juustosarvia.

Oma suosikkini leivän täytteenä: tuore tomaatti, mustapippuri ja fetamainen lampaanjuusto.

Tilaan omaankin kotiin tällaisen aamiaisterassin ja maiseman. 

Okei, saatan nyt sortua jälleen kerran pieneen matkaglorian nostalgisointiin. Mutta kyllä nämä jälkifiilikset ovat totisinta totta. Varmasti aamiaismunat ja tomaatit maistuivat vielä tavanomaista paremmalta hotellin aamiaisterassilla, jonka yli näimme koko aurinkoisen Tbilisin.

Aamu avautui näin upeana myös oman hotellihuoneemme parvekkeelta. Hotel Flower, lämpimät suositukset!

Olen ostanut Georgiasta ainakin vuoden mausteiden, tomaattisoosien ja teen lisäksi jo loppuneet Caucasus-sipsit sekä säälittävän pienen rakuunalimonadipullon. Maku oli todella mielenkiintoinen - kuin sulatettua englanninlakritsin sinistä nonparellikarkkia! Hieman aniksinen makea porejuoma oli loistava yhdistelmä laadukkassa auringonkukkaöljyssä kieriteltyjen perunalastujen kanssa. Jos tätä Tarragon- eli rakuunalimsaa saisi Suomesta, se voittaisi usein toisen lempparini sokerillisen kokiksen.

Ei tämä ole yhtään niin ruohonvihreää Suomen kaamoksessa. Mutta maku on kaikkea muuta kuin ankea!

Ehkä yksi rentouttavimmista ruokakokemuksistamme Georgiassa tuli eteemme pienessä kylässä jossain Tbilisin esikaupunkialueen ulkopuolella, jossa oli maksimissaan 700 asukasta. Tämän asukasmäärän kertoi matkan ensimmäistä reikävessaa vartioinut mies, joka ei ollut hätistänyt kärpäsiä pois maksullisesta vessaelämyksestä. Hätähän siinä tuli, kun oli ensin juonut oranssin sävyistä pöytäviiniä ehkäpä Rkatsiteli-rypäleestä keskellä päivää autotien varrella suoraan muovimukista. Kyytipoikana toimi vasta hiilloksella kypsytetty uunileipä, jonka saimme tehdä itse. Meinasin polttaa näppini ja ehkä hiuksenikin hiilloksessa, mutta leivän taivaallinen maku oli sen läheltä piti -kokemuksen väärti.

Istuimme tienvarsipenkillä ja dippasimme leipää auringonkukkaöljyyn. Päälle suolaista lampaanmaitojuustoa. Niin yksinkertaista ja hyvää! Samaan aikaan lammas karkasi pihakarsinasta maantielle, jonka reunalla mamma ja tyttö joko liftasivat tai odottivat maaseudun minibussia. Kulkukoirat patikoivat tienvierustaa verkkaisella apostolinkyydillä kuin vanhat kamelit autiomaassa. Aurinko paistoi 18 asteen lämmöllään muovista pitsiliinaa vasten satunnaisten Mersujen ja Ladojen poiketessa samaan tienvierustaan asioille ja asioinnille leipomoon, juustolaan tai reikävessaan. Tämä kokemus voitti neljän tähden ravintolaillallisen Suomessa mennen tullen!

Mukaan tarttui sekä lähes kokonainen leipomani leipä, josta osan syötin miehelleni kotona, sekä iso pussi tuoreita saksanpähkinöitä. Ai niin, myös leipä, öljy ja saksanpähkinät ovat ehkä parhaita koskaan maistamiani. Ellei lasketa uunituoretta saaristolaislimppua leipärintamalla. Juustot olivat todella suolaisia, mutta herkullisia. Etenkin savustettu juusto jäi erikoisemmista juustoista mieleeni, mutten millään kehdannut raahata sellaista hajupommia matkatavaroissani Suomeen. Toisaalta, ei tuo salamikaan kärähtänyt. Juustorintamalla pisimmän korren taitaa kuitenkin vetää Ranska, sillä pääsin siellä sellaisten juusto-orgioiden makuun, että oksat ja hajuaisti pois! 

Entäs sitten ne ravintolat?

Georgian ravintoloista meillä on kokemus vain Tbilisissä, sillä Kakhetin kierroksella söimme paikallisen viininviljelijän omassa kodissa "minisupran", josta hieman kerroin jo aiemmassa postauksessani. Palaan tähän viinitilaan taas tulevassa viinipostauksessani. 

Tbilisissä kävimme muun muassa venäläis-ukrainalaisessa ravintolassa nimeltä Kalina, jossa söimme alkupaloina sen kuuluisan hehkuttanani, hieman sinappisen ja ehkä sarviapilalla maustetun porkkanasalaatin sekä todellisen valkosipulipommin: sillä itsellään täytetyt herkulliset paahdetut munakoisot granaattiomenahöysteellä.

Kuivahko roséviini sopii hyvin georgialaisen tai venäläisen ruoan kanssa, mutta näille mauille olisi ollut parasta tilata vodkaa, olutta tai kiltisti vettä.

Käy hieman sääliksi niitä viinikauppiaita, jotka joutuivat palvelemaan meitä syötyämme nämä valkosipulirullat!

Nämä ruoat olivat paastomenusta, jota ensin hieman ihmettelimme. Mutta ortodoksimaissa vietetään yhä kurinalaisesti 40 päivän pääsiäispaastoa, jolloin ei syödä lainkaan lihatuotteita. Kala sen sijaan on sallittu. Tekisi varmasti hyvää itsellekin tuollainen paasto esimerkiksi heti joulun jälkeen!

Kalinan maalaisromanttista sisustusta pianoineen päivineen.

Badagoni Homen interiööriä.

Badagoni Homessa (viinitilan ravintola Tbilisissä) tilasimme alkuun yhä ikävöimiäni friteerattuja umamipommeja eli herkullisia sieniä, joiden laji jäi epäselväksi, mutta maku ei! Ravintola oli erittäin tyylikäs ja ruoka viineineen herkullista, mutta kunnon turisteina emme ymmärtäneet tilata pääruoalle lisukkeita. Saimme siis eteemme kaksi porisevaa kanapataa granaattiomena- ja maustekastikkeessa. Emme muuta! Leivätkin tarjoilija ehti jo viedä pois, eikä kuulemma ollut mahdollista enää tilata perään riisiä tai salaattia. Jos palvelu tässä ravintolassa olisi ollut paremmalla tasolla, tämä olisi varmuudella mukana seuraavankin vierailukerran syöpöttelylistalla. Kana oli aivan järjettömän hyvää ja rapeaa. Tällaista ei saa koskaan Suomessa.

Tarjoilijan suosittelema kanapata mausteisessa kastikkeessa, jonka nimeä en enää muista. Tätä sellaisenaan, päivän proteiinit!

Mikä Badagoni Homessa sitten tökki? Tai mikä meissä tökki tarjoilijaa? Ehkä olimme hänen mielestään liian tyhmiä turisteja ja taas kerran liian venäläisiä, kun meille tuotiin ensin venäläinen menu, sitten vielä uudelleen venäläinen menu siitä huolimatta, että pyysimme englantilaista. Minua huvittaa tämä vieläkin. Saimme lopulta pienen poukkoilun jälkeen tilattua mitä halusimme. Jälkiruokaa meille ei edes ehdotettu (muistaakseni?), sillä keittiö oli jo sulkeutumassa. Suosittelen silti tätä ravintolaa uuden mahdollisuuden verran.

Fuusiokeittiö Schuchmannissa olimme paikan peräti ainoat asiakkaat ja saimme jälleen elää todeksi yhden matkamme monista surrealistisista kokemuksista. Turisteja ei tosiaan koko Tbilisissä näkynyt mailla eikä halmeilla, ellei venäläisiä lasketa mukaan. Heistä ei kuitenkaan aina voi tietää, asuvatko he Georgiassa vai ovatko he vain käymässä. Ravintoloissa ja kaikkialla sai siis todella istuskella marraskuisessa rauhassa.

Schuchmannin ruoat olivat kuin taideteoksia. Tässä alkuruoka georgialainen salaatti juustosorbetilla ja limehyytelöllä. 

Minun on vaikea laittaa ravintoloita paremmuusjärjestykseen, sillä fiilis ja kokonaisuus ratkaisevat. Kaikista saimme kuitenkin erittäin hyvää ruokaa juomineen päivineen. Schuchmannilla saimme kalliit kvevriviinit ilmaiseksi, kaupan päälle!? Ehkä se johtui nuoren tarjoilijapojan pudottamasta haarukasta tai siitä, että olimme ainoat asiakkaat ja nuoria naisia. Tai ainakin toinen meistä! Heti lähtömme jälkeen keittiöväki ampaisi riemuissaan ulos ravintolasta. Kokemus oli - sanoisinko hämmentävä.

Ravintolaa oli hyvin vaikea löytää museon sisäkatoksen alta, joten ilman TripAdvisorin hehkutusta siellä ei ehkä olisi ainuttakaan asiakasta - ei myöskään meitä. Vaikka tämä ravintola oli trendikäs ja kiinnostava, sanoisin kuitenkin, että ruokaelämyksenä se oli ehkä itselleni matkamme heikoin lenkki. Ehkä se johtui liian korkeista odotuksista.

Hyvä ketjukahvila,
jonka voit yrittää löytää vaikkapa nimen perusteella... 

Hieno yllätys taas oli, miten tasokkaalta maistui "georgialaisen coffee housen" valmiskanasalaatti. Freesiä, kunnon hyvin tehty majoneesi, aito kananöyhtä eikä mitään broileria. Krutongit paahdettuja jämäleipäsattumia. Minulla on yhä ikävä tätä kanasalaattia. Äitini keittämä kana joskus 80-luvulla ennen broilerien esiinmarssia maistui vähän samalta.

Hyvä Wolt, tilaan tämän lounassalaatiksi Suomeen. 

Kala -nimisessä ravintolassa saimme kuulla live-jazzia ja nauttia "pienestä" dippitarjottimesta eri vihanneksilla ja sörsseleillä. Kanasaslik oli järjettömän hyvää ja marjaisa mukuzani -viini täydensi kivasti sen mausteisuutta. Ravintola itsesään oli todella tunnelmallinen, hieman ottomaanihenkinen. Eipä nyt tullut kännykällä interiööriä kuvattua näitä kahta kuvaa enempää.

Kuvasin jazz-bändiä videolle, mutta lopetin kuvaamisen, kun rumpalille tuli suorituspaineita. Tai sitten hän hämmentyi siitä, että joku oikeasti kuuntelee heitä - #baarimuusikonarkea.

Ilmeisesti hieman kokemattomampi naissolisti hallitsi kuitenkin jo varsin suvereenisti haasteellisen scat-laulannan taidon. 

Juttelimme Kalassa brittiläisen diplomaatin tai muun konsulaatissa työskentelevän virkamiehen kanssa, joka vaikutti olevan hyvin seurallinen. Häneltä saimme myös suosituksen seuraavan päivän ruokakohteeseemme Kafe Leilaan, josta sai erinomaista georgialaista ja thaihenkistä kasvisruokaa.

Hatsapuria eli perinteistä georgialaista juustoleipää, salaattia ja friteerattua kukkakaalia saksanpähkinäkastikkeessa. 

Kafe Leilassa luulin saaneeni lasiini jotain mielettömän tasokasta Rkatsitelia vain neljällä larilla eli reilulla eurolla.

Myöhemmin paljastui, että Georgiassa bulkkiviinikin voi olla todellista herkkua!

Olisin kovasti halunnut ostaa tällaisen söpön muovikvevrin eli georgialaisen BIBin kotiin, kun sisältökin oli niin hyvää! 

Kirjoitan viinipainotteisen postauksen tosiaan vielä myöhemmin, sillä en saa millään mahdutettua sitäkin osa-aluetta tähän kulinaariseen megapostaukseen. Alle laitan vielä muutaman kuvan Tbilisin ruokakokemuksista. Sen jälkeen täytyykin tyytyä lidliläiseen valmispastaan. Onneksi on sarviapilaa!

Kannattaa lukea myös ystäväni kirjoittama hauska postaus matkastamme. Sieltä löytyy myös kuvia esim. tuosta leivänpaisto- ja maisto-operaatiosta, itse kun keskityin liikaa muun muassa jauhojen paniikkipoistoon järkkärin linssistä :)

Lettukojussa työskenteli ilmeisesti äiti, isä ja tytär. Kissa oli toiminnan vankkumaton kannattaja.

Missä tilaukseni viipyy?

Karamellitäytteinen, hieman kuivattua appelsiinia sisältävä lettu sekä take away-kahvi, jonka ystäväni haki minulle ilman pyyntöä viereisestä kahvilasta! Sillä lettukojusta sai vain toooodella vahvaa turkkilaista kahvia, jota en lopulta pystynyt juomaan loppuun. 

Tbilisiläisleivokset ovat muhkeita ja jotkut jopa näin hauskoja. Sisällä oli rahkamaista kreemiä ja kinuskia.

Tuoreita marjoja oli saatavilla monessa kojussa kuten myös granaattiomenasta puristettua mehua, jota ei valitettavasti tullut maistettua. 

Onneksi sentään ehdin maistaa khinkalin lentokentällä, kun sellaista ei aiemmin tullut vastaan! Täytteenä jauhelihaa, keitetään lihaliemessä. Tämä oli kuin georgialaista makaronilaatikkoa nyytin muodossa. Kokki valmisti sen 20 minuutissa minua varten ja ihmetteli, että haluan vain yhden. En osannut kuvitellakaan, että myös Tbilisin lentokentällä ruoka valmistetaan tilauksesta! Olen äärimmäisen vaikuttunut ja olihan tämä hyvää.

Voisin jatkaa tätä kuvien latailua loputtomiin, mutta pakko lopettaa ennen kuin silmämunat plopsahtavat ulos kuopistaan. Toivottavasti sinäkin innostuit georgialaisista herkuista, vaikka tämä postaukseni sisälsi vain murto-osan niitä ja vain muutaman vierailemamme tasokkaan ravintolan. Georgia on ruokamatkailijan paratiisi! Reissaan Georgiaan ehdottomasti vielä uudelleen entistä isommalla matkalaukulla. 

lltateevalikoimani. Miten upeita ovat jo pelkät purkit!