Vuosi vaihtuu, mieli ei (eli vuoden 2019 konkluusio)

Pitäisipä otsikko paikkaansa myös pilkun jälkeen. Tai no, oikeastaan vuosi 2019 oli lopulta aika staattinen jopa mielitekojen suhteen. Mielialanikin on pysynyt positiivisen turtuneena päivittäisen työnteon lomassa - edellisvuonna olin enemmän negatiivisella tavalla turtunut. Positiivista kehitystä on siis tapahtunut! Olen ehkä oppinut tänä vuonna tyytymään  ja suhtautumaan maltillisemmin elämänkulkuun. En voi saada kaikkia toivomiani asioita juuri silloin, kun itse haluaisin. Sen olen jo oppinut aikoja sitten, mutta asian hyväksymistä täytyy vielä harjoitella.

Vuoden 2019 uutisotsikot olivat pääsääntöisesti aika masentavia. Hyviinkin ilmiöihin, kuten Greta Thurnbergin näkyvyyteen tärkeiden ilmastoasioiden puolesta, liitettiin hirveästi vihapuhetta. Niin ikään Sanna Marinin nousu pääministeriksi kohautti maailmaa, mutta myös joidenkin sovinistien pääkoppaa. Uuden-Seelannin isku moskeijaan taas nosti jälleen keskiöön uskonnolliset ja kulttuuriset kiistat. Ja niin edelleen.

Joskus tuntuu jopa siltä, että ihmiset odottavat shokkiuutisia mistä tahansa aiheesta päästäkseen aukomaan päätään eri kanavilla. Seuraan yhä vähemmän uutisointia somesta, koska en jaksa lukea ihmisten kommentteja - vaikka ne toisinaan kieltämättä viihdyttäviä ovatkin.

Kyllä vuoteen 2019 mahtuu paljon positiivisiakin tapahtumia ja itse asiassa monia pyrkimyksiä, jos mietitään henkilökohtaista elämää. Olen hakenut tuloksetta apurahoja, pyrkinyt sisään yhteen oppilaitokseen sinne kuitenkaan pääsemättä ja pistänyt itseni likoon parin työhakemuksen äärellä. "Kiitos, mutta ei kiitos" näistäkin paikoista, vaikka toiseen minulla olisi ollut täsmällisesti vaadittava koulutus ja asiantuntemus. On vain niin paljon hyviä hakijoita, etenkin kolmen korkeakoulun kaupungissa. Ymmärrän häviöni ihmiselle, joka on jo julkaissut tietokirjoja ja toiminut kulttuurilaitoksen esimiehenä!

Mutta olen minäkin kirjoittanut - tämän blogin lisäksi myös paljon muuta. Parhaillaan työstämme dekkarikäsikirjoitusta mieheni kanssa, johon sain idean noin vuosi sitten. Olemme yhdessä suunnitelleet tarinan mielestämme varsin "vedenpitäväksi". Olemme todella innoissamme tästä erilaisesta ja yhteiskunnallisestikin puhuttelevasta projektista. Nyt se on saanut hyvin siivet alleen ja olemme onnistuneet jo löytämään yhteisen työtavan ilman kinastelua. Kahden yksilösuorittajan pyrkimys yhteistyöhön saa mukavia lisähaasteita, kun taustalla vaikuttaa myös parisuhde.

Silti yhdessä työskenteleviä pareja on paljon. Yksi heistä voitti juuri palkinnon nimenomaan dekkarikäsikirjoituksella. Me emme hakeneet tähän Rikos 2019 -kilpailuun, sillä se meni yksinkertaisesti meiltä ohi! Lohdutimme itseämme sillä, että miestäni muutenkin ahdistaa kilpaileminen ja mielestämme pääpalkinto 10 000 euroa on aika vähän mahdollisesta tulevaisuuden menestyssarjasta. Käsikirjoituksista voidaan maksaa kevyesti 30 000-60 000 euroa tai voi tehdä myös riskisopimuksen esimerkiksi tulevaisuuden lipputuloihin suhteutettuna. Suurin pelko meille tällaisiin kilpailuihin ym. osallistumisessa on kuitenkin riski tarinan "varastamiselle" pienillä muutoksilla. Tätä oikeasti tapahtuu, eikä vain harvoin. Siksi haluamme tarjota tuotantoyhtiöille valmiin käsikirjoituksen, jota on vaikea kopioida.

Suomen rajojen ei toki tarvitse kahlita meitä, mutta pitkän käsikirjoituksen kääntäminen englanniksi vie sitten oman aikansa. Olemme varautuneet, että tähän projektiin voi mennä vuosia, mutta sen loppuunsaattaminen on varma tavoite.

Samaan aikaan olen saanut pikkirikkisesti jalkaa oven väliin koskien perinteistä sanomalehtitaloa. Tämä on jo itselleni suuri saavutus, sillä olen hakenut töitä sieltä aiemminkin saamatta minkäänlaista vastausta. Nykyajassa pitääkin keskittyä enemmän freelanceriuteen ja avustajana kirjoittamiseen, sillä vanhan ajan täysituntisia toimittajan paikkoja ei ole enää jaossa kuten männävuosina.

Taideprojektit ovat hetkeksi jääneet tauolle muiden kuin ikonien suhteen, mutta uskon niillekin taas löytyvän aikansa ja valonsa kevään ensi päivinä. Tasapainoilen aina sen kysymyksen kanssa, kannattaako taidetta tehdä intohimosta harrastuksena vai pyrkiä ammattilaiseksi. Ehkäpä se tunne, mikä minulle tulee jo parin tilaustyön tekemisestä (ahdistus) kertoo, mihin kannattaa tyytyä tässä kohtaa. Kun joutuu miettimään vastaanottajan mieltymyksiä, taiteen tekemisestä häviää jotain merkittävää. Ainakaan tilaustyöt eivät ole minun juttuni. Se on sitten eri, jos joku haluaa joskus ostaa valmiin työn jostain hypoteettisesta tulevaisuuden näyttelystä. Toisin sanoen: tällä taidemuodolla en tule elämään!

Tehdessäni alkuvuonna perinteisen tämän ja viime vuoden tarot-pöydän, voin taas jälkiviisaana todeta korttien pitäneen paikkaansa. Korttien tuoma valintapuntarointinäkymä on liittynyt sekä uraani että mahdolliseen vaipparallipyrkimykseen. Minusta ei siis tullut äitiä tänä vuonna (johon kortit saattoivat viitata), sillä emme onnistuneet päättämään, mitä teemme asian suhteen. Asia oli kuitenkin konkreettisesti ajatuksissa ja puheenaiheissa. Samanaikaisesti on mukava lukea jatkuvaa uutisointia naisen parasta ennen -päivämääristä ja usein varsin yksioikoisia käsityksiä siitä, miksi ihmiset eivät halua lapsia. Lähipiiri ei onneksi enää utele mitään, sillä kaikki ovat jo luovuttaneet. Uusi haloo nouseekin varmasti sitten, jos annamme vielä tietoon "pullauutisia".

Toivoisin yleisesti, että kaikki maailman ihmiset ja tänne uusia asukkaita toivovat ymmärtäisitte olla hiljaa näin henkilökohtaisen asian äärellä. Älkää udelko ja luoko paineita kanssaihmisille, älkää tuomitko ja ihmetelkö lapsilukua ääneen. Ette voi koskaan tietää, vaikka lapseton pari olisikin matkustellut "seikkailunjanoisina" koko aikuisuutensa osittain siksi, etteivät ole onnistuneet saamaan lasta. Ette ehkä voi myöskään ymmärtää sitä todellisuutta, mitä esimerkiksi vakavasta sairaudesta toipuminen vaatii ja millainen rasite sairaus ylipäätään voi olla lapsiperhearjessa. Ja tästä eteenpäin voi luetella lukuisia muita syitä, jotka voivat lykätä päätöstä tai koko asian miettimistä. Talouskysymykset ovat niistä syistä lopulta pienimmät, vaikka aina ne nostetaan mediassa keskiöön. Mutta voin kertoa, että kyllä nämä asiat ovat mielessä päivittäin, kun aika loppuu kohta kesken. Älkää siis tulko hedelmällisyyskarttojen kanssa tuskastuttamaan valinnantekoa entisestään. Minua lohduttaa sentään se, että sukuni naiset ovat saaneet vielä vanhallakin iällä terveitä lapsia - vaikka me kaikki olemmekin yksilöitä.

Amarylliskin puhkeaa kukkaan aina vasta parasta ennen -päivän eli jouluaaton jälkeen.

Ehkä tässä tuli lueteltua vuoden 2019 merkittävimmät asianhaarat. Onneksi osaamme myös nauttia elämän pienistä hetkistä, kuten parhaillaan itse siitä, että saan jäähtyneen kahvini jälleen mikrossa kuumaksi. On myös ihanaa syödä konvehteja ja vihreitä kuulia lahjakirjojen äärellä. On myös toisaalta ihanaa joutua sairauslomalle töissä pritkahtaneen tukirangan takia, sillä pääni on kuitenkin moneen asiaan kykenevä! Nyt vain sormet ristissä toivon, että selkä paranee odotusten mukaisesti. Siispä ulos kävelylle ja odottamaan innolla vuotta 2020!

Hyvää loppuvuotta ja loisteliasta uutta vuotta toivotan myös sinulle, mitä ikinä se pitääkään sisällään!