Lisääkö korona-aika riitelyä ja painajaisia?

Ylen jokin aika sitten julkaisema uutisartikkeli käsitteli, miten korona on vaikuttanut läheisiin ihmissuhteisiin. On täysin relevanttia kysyä, ovatko nuo suhteet enää läheisiä - tai ovatko olleetkaan. Tiedän jo muutamia henkilöitä, joilla välit lähisukulaisiin tai ystäviin ovat viilentyneet vastakohtaisten koronasuhtautumistapojen ja -toimien vuoksi. Toivotaan kuitenkin, että tulehtuneet välit ovat vain väliaikaisesti punottavat. On surullista, jos poikkeusaika repii rikki sen sijaan, että se liimaisi yhteen  - toistaiseksi henkisesti, ei fyysisesti, vaikka liian monissa perheissä rikki repiminen tapahtuu myös fyysisesti.

On selvää, että ensi viikolla höllentyvät koronarajoitukset tarkoittavat suurelle kansanosalle lähes täydellistä kesävapautta toisten jatkaessa kotiin linnoittautumista. Sentään hallitus on nyt kehottanut "ikäihmisiäkin" (kaikillahan on ikä, minusta termi on aina ollut hassu) ulkoilemaan ja tapaamaan läheisiä etäältä, joten täydelliseen itsensä bunkkerointiin ei välttämättä ole tarve, mikäli oma mielenrauha kestää "terveet" asioinnit ja kontaktit. Myös me olemme kuluneen viikon aikana tavanneet riskiryhmään kuuluvia läheisiä ulkona, mikä tuntuu ihanalta ja tärkeältä jokaisen terveyden kannalta.

Ensimmäiset kedon kukkaset maljakossa. Tämä ei ole sovintokimppu, mutta uskon kukkien lisäävän seesteisyyttä kotona. 

Ihmiselle on luontaista suhtautua edessä vaanivaan uhkaan voimakkaasti. Koronapandemia on nostanut esiin sisäiset primitiiviviettimme. Pakenemisen ja "terveen, järkeistävän pelon" lisäksi myös asian kieltäminen tai täydellinen toimimattomuus kuuluvat selviytymiskeinojen joukkoon. Edelleen yritämme tiettyjen petoeläinten uhatessa esittää kuollutta tai vähintään jähmetymme paikoilleemme, jotta selviäisimme akuutista kriisitilanteesta.

Lisäksi meillä kaikilla on omat, luonteenomaiset ja jopa itsemmekin yllättävät keinomme käsitellä vaikeuksia. On selvää, että kuuliaisella auktoriteettia (sairautta/valtiota) kunnioittavalla selviytyjällä ja itsemääräämisoikeutta korostavalla maton alle lakaisijalla voi olla vaikeuksia kulkea yhteistä sovun tietä. Usein nämä kaksi ääripäätä ärsyyntyvät toisistaan - koski ongelma mitä hyvänsä. Suhtautumistavat ovat niin erilaiset. Mikä neuvoksi? Ehkei asiaan tule ratkaisuja ennen kuin koronakriisi on ohi. Pysyviä muutoksia tulee ilman muuta jäämään niin yhteiskuntaamme kuin ihmisssuhteisiin. Toivottavasti nuo muutokset ovat pitkällä tähtäimellä rakentavia.

Itse yritän säilyttää ns. terveen järjen, sillä juuri muuta tervettä minussa ei lähiaikoina ole ollutkaan! Huomaan silti, että minun on vaikeaa palauttaa kunnioitusta niihin sukulaisiin, jotka eivät ole välittäneet soittaa koko koronakeväänä suvun vanhimmille, eristyksissä oleville sairaille läheisille. Tosin, eivät nuo sukulaiset olleet ennenkään kovin kiinnostuneita juuri muusta kuin rahalahjoituksista. Korona-aika osoittaakin hyvin, keistä kumpuaa aito lähimmäisenrakkaus tai pyyteettömyys, jonka voiman huomaa ilahduttavasti esimerkiksi vapaaehtoistyön lisääntymisessä.

Tähän asti olen kirjoittanut koronasta ja siihen suhtautumisesta realistisessa valvemaailmassa. Mutta miten suhtaudumme kriisiaikaan öisin ja mitä se kertoo meistä?

Olen pohtinut omaa suhtautumistani koronaan unimaailman kautta. Aikoinaan olin "koekaniinina" unitutkija Antti Revonsuon tutkimuksessa, joka käsitteli uhkasimulaatioteoriaa. Emme tienneet tutkimuksen tarkoitusta vielä niiden viikkojen tai muistaakseni jopa kuukausien aikana, jolloin kirjasimme uniamme ylös tutkimustarkoituksiin. Tuolloin olin oikea ehtymätön lähde, sillä muistin kaikki uneni todella tarkasti. Olisi mielenkiintoista lukea omat unet nyt uudelleen, mutta ne ovat jossain yliopiston naftaliinissa, tallessa kuitenkin.

Uhkasimulaatioteorian mukaan ihminen valmistautuu unissaan kohtaamaan uhat, joita hän valveilla ollessaan kokee hieman eri muodossa. Painajaisunet ovat teorian mukaan mahdollinen selviytymisjäänne esihistorialliselta aikakaudelta, jolloin uhat saattoivat olla hyvinkin fyysisiä, kuten juokseminen pakoon jotain villieläintä.

Edelleen juoksemme hyvin usein unissamme pakoon jotain asiaa, eivätkä jalat tietenkään koskaan toimi tarpeeksi tehokkaasti. Suosikkipakokeinoni onkin ollut istua unipihan keskellä värjöttävälle Artekin tuolille, joka nouseekin ilmaan vipua vääntämällä. Kunnon Suomi-Bond-meininkiä! Harmi kyllä tällaista pakopeliä ei ole löytynyt todellisen maailman uhkatilanteista eikä edes unistani toista kertaa.

Vakavasti ottaen, olen aina nähnyt unia aika rajuista aiheista, kuten nälänhädistä, (siksi ehkä syön saman verran kuin mieheni), sodista (etenkin toisesta maailmansodasta), auringon polttamista aavikoista ja viime aikoina ihmiskaupasta. Kevyttä! Olen nykyisin päässyt tasapainoon unimaailmani kanssa, mutta joskus olin siitä todella ahdistunut. Muistan, että yhdellä meistä koekaniineista oli tulkittu olevan selkeästi apokalyptisia unia. Mietin aina, oliko tuo yksi minä. Apocalypse Now.

Tämä ei enää kuulu tieteelliseen maailmaan, mutta mietin, heijastavatko unet kaikuja aiemmin eletyistä elämistä vai kumpuavatko ne osittain kollektiivisesta alitajunnasta. Näin jo lapsena sen tason unia, etten voinut mitenkään tietää niiden teemojen todellisesta olemassaolosta.

Nyt olen nähnyt eniten unia ihmiskaupasta, johtuen varmasti katsomistani dokumenteista ja siitä, että kirjoitin juuri yhden novellin aiheesta (liittyen joskus valmistuvaan novellikokoelmaani). Hiljattain näkemässäni unessa on aivan selvä yhteys koronatilanteeseen.

Unessa löysin itseni tukholmalaisen ostoskeskuksen aulasta verisenä. Muistini oli katkolla, mutta olin paennut jostain, missä minulle oli tehty jokin leikkaus (elinkauppaa?). Menemättä sen tarkemmin  yksityiskohtiin, tunsin olevani täysin hylätty ja yksin maailmassa. Pelkäsin kuolevani verenhukkaan (näin tämän unen muuten vain päivää ennen kuin jouduin liikenneonnettomuuteen).

Heräsin kauhuissani hetkeksi ja nukahdin uudelleen, jolloin matkani jatkui kohti Tukholman vanhaakaupunkia. Nyt minulla oli ehjät vaatteet ylläni. Yritin päästä sisälle johonkin ravintolaan, sillä minulla oli hirveä nälkä. Yritin vältellä liian lähelle tulevia ihmisiä kapeilla kujilla, sillä unessakin Tukholman koronatilanne oli paha. Ravintolat olivat kuitenkin auki. Ilmassa leijui jotain, jonka tulkitsin sairaudeksi. Mentyäni sisälle yhteen ravintolaan, heillä ei ollut tarjota kuin kanasalaattia, valmiiksi pakattua sushia ja suklaakakkua. Eli kaikkia näitä, joista olen viime aikoina valveilla haaveillut! Ja eilen sain jopa jälkimmäistä maistaa. Unessa ne tuntuivat kuitenkin huonoilta vaihtoehdoilta, sillä kaikessa herkullisuudessaan ne olivat vaarallisia. Lähdin ravintolasta pois tyhjin käsin ja vatsoin.

Koronakammo sekä Ruotsi-ikäväni näkyy unessa monin tavoin. Aiemmassa postauksessa vielä toin ilmi haaveeni päästä Ruotsiin. Minä verisenä ostoskeskuksessa on kuin neuvoton ihminen odottamassa kohtaloaan, johon ei aina eikä useinkaan voi itse vaikuttaa. Joku muu on aikaansaanut tilani, unessa tuntematon uhka. Emme voi tietää, miten meidän käy, tässä koronatilanteessa tai koko elämässä. Ostoskeskuksen tarjoamat palvelut ja tuotteet ovat vähäpätöiset tämän kysymyksen rinnalla.

Elän muutenkin nyt jonkinlaisessa murrosvaiheessa, joten uneni kumpuaa varmasti myös siitä. Valveilla ollessa en ole ns. alistujatyyppi, mutta toisaalta olen joutunut alistumaan monien elämän vastoinkäymisten edessä. Ehkä koenkin jossain määrin käteni olevan sidotut. Siksi käsittelen tätä uhkaa, todellista tai epätodellista, öisessä unimaailmassani.

Vaikka painajaiset ovat kamalia, unet itsessään ovat kuitenkin äärimmäisen kiehtovia. Ne ovat myös ehtymätön luovuuden lähde. Lähes kaikki tarinat, joita olen kirjoittanut ja sävelet, joita olen soittanut, ovat jollain tavalla peräisin unistani. En tiedä, kuuntelevatko ja muistelevatko nykyihmiset enää uniaan, mutta ehkä se kannattaisi - etenkin nyt poikkeuksellisena maailmanaikana.

Unien kirjaaminen voi olla myös monella tavalla terveellistä - se parantaa jatkuvasti unimuistia, ehkä muistia muutenkin? Muistan, että unia kirjaamalla moni näennäisesti ratkaisematon ongelma alkoi pikkuhiljaa ratketa tai sitten vain tuo ongelma hävisi elämästä. Suosittelenkin unien muistelua tai unipäiväkirjan pitämistä kaikille ilmaisena terapiakeinona. Se on myös näin korona-aikaan taatusti turvallinen!

Miten mielenkiintoista onkaan joskus lukea päiväkirjamuistiinpanoja ja unia tästä ajasta. Siksi ajattelin ryhtyä taas kirjoittamaan myös uniani ylös, ellen kokeilisi ensi viikolla työntekoa aamuvuoroissa. En taida alkaa heräämään vielä aiemmin uniraportointia varten. Valitettava fakta on, että unet on kirjattava välittömästi ylös herättyään, muuten ne katoavat tai vähintään niiden yksityiskohdat. Unitutkimuksessa meidän piti kirjoittaa unet myös keskellä yötä ylös, jos satuimme heräämään.

Oletko sinä huomannut muutoksia unissasi tänä keväänä? Minä huomaan samaan aikaan, etten muista uniani yhtä hyvin kuin ennen. Ehkä se johtuu myös kuormituksesta tai jonkinlaisesta mielen suojauskeinosta. Toivon kuitenkin, että näen jo kohtapuoliin unia kepeämmistä aiheista. Ainakin ulkoilma näyttää nyt kaikki kepeät puolensa ja todistaa elämän jatkuvan.

Mieheni ottama kuva voikukkien poimijasta, joka unohti keräämänsä sadon pussiin. Hillohaaveet siirtyvät ensi viikolle!