Verantapäivitys (lomasukellus hiontapölyyn)

Valmistuuko se ikinä? Verantaprojekti, selkokielellä verannan pintojen perusteellinen skrapaus ja maalaus, on kestänyt kohta kolme vuotta. Mutta kyllä hiljaa hyvä tulee - nimenomaan ilman koneellista avitusta ja kaikkia muita minulle pihapiirissä tarjottuja oikoteitä lyhytkestoiseen onneen. Hidas eteneminen antaa myös pientä hölläystä jumiutuneille säikeille ja osoittaa pitkällä aikavälillä, mitä olen tiedostamattani aiemmin mokannut. Puutaloa ei kannata isommassakaan mittakaavassa koskaan remontoida äkkiä mahdollisimman paljon, vaan odottaa ja tutkailla, katsoa kuinka pinnat elävät ja vuodenajat vaihtuvat. Ja tälle tielle jäimme...

Takana neljä vastaavankokoista ikkunaa, edessä viides. Aloitin skrapauksen maaliskuussa, mutta se päättyi nopeasti päiväkahvitteluun verannan ensimmäisessä kevätlämmössä.

Minusta on aina ihanaa saada kimalainen kahviseuraksi. Otin tästä kevään ensikimalaisesta monta videota (ehkä meni vähän yli). Meillä ei tarvita hyönteishotelleja, sillä verantamme on sellainen. 

Ikkunoiden loppuinferno taitaa jäädä heinäkuun lomalle, ellei ole liian kuuma. Veranta on kuin sauna, jos lämpötila ulkona kohoaa 25-30 asteeseen.

On ilahduttavaa huomata, miten maalausjälki ja tietynlainen tarkkuus kehittyvät jokaisen uuden ikkunan kohdalla. Jaksoin teipata vain ensimmäisen ikkunan. Siihen meni niin valtavasti aikaa, hermoja ja teippiä, etten jaksanut enää teipata seuraavia ikkunoita, vaan maalasin riskillä eli vapaalla kädellä. Lisäksi teipit tarttuivat liian herkästi ikkunaan, johtuen ehkä helteestä? 60-prosenttinen Koskenkorva on tällä hetkellä muutenkin kovaa valuuttaa (vaikkei se käsidesiä korvaakaan), mutta ainakin ikkunateippien jämät lähtevät vahvalla kossulla yhtä nopeasti kuin minä töistä lomalle. 

Opin myös, että koristepaneeleja ei kannata skrapata - niihin tulee liian helposti naarmuja, jotka näkyvät ikävästi myös uuden maalin alta. Pelkäsin skrapaamattomuuden olevan ongelma, sillä verantamme on pilattu 1960-1980-luvuilla väärillä (muovipitoisilla?) maaleilla. Kaikki vanha maali aivan alkuperäisiä pellavaöljymaaleja lukuunottamatta varisee pois kuin hilse. Uutta maalia ei voi tällaisen maalipinnan päälle laittaa, vaan vähintäänkin kaikki irtoileva maali on saatava pois, mielellään kaikki. Jätin alla olevaan paneeliin vanhat maalit alle, sillä paneeleissa maali on pysynyt aika hyvin. Hiomisen jälkeen pesin pinnan Biocombin maalipesulla. Tämä ikkuna on maalattu vuosi sitten, eikä uusi maali (Uulan ovi-ja ikkunamaali) ole irronnut ainakaan tässä ajassa - onneksi. 

  

Oikealla roikkuva alkuperäinen ovikello on varsin mukava seinää skrapatessa. Kun seinä tärisee (ovi aukeaa tai seinää skrapaa), kello soi. Toivottavasti naapurusto ei luule, että meillä lappaa näin korona-aikaan alituiseen vieraita, jopa yksi sekunnissa. Ulkopuolella oleva kellon naru on katkennut, eikä sitä onneksi pysty soittamaan ulkopuolelta. Olenkin monta kertaa nähnyt, miten jehovantodistajat kääntyvät pettyneinä oveltamme... 

Harmi kyllä, samaisesta ikkunasta on kuitenkin irronnut maalia puupuhtaalta pinnalta! En ymmärrä tätä! Skrapasin ikkunaristikon aivan puupuhtaaksi ja pesun jälkeen maalasin sen Uulan Into pohjamaalilla. Sen jälkeen kaksi kertaa Ovi- ja Ikkunamaalilla. Osaako joku konkari sanoa, mistä moinen irtoaminen voi johtua? Vai onko ikkuna vain liian laho? Ei ihan siltä tuntunut, mutta lähelle alkaapi mennä sadassa vuodessa. 

Yli mennyt maali ei todellakaan ole minun näpeistäni peräisin, vaan se "koristaa" ulkopuolta. Talon ulkopintojen maalaus ulkoistettiin karmivin seurauksin. Vaikka ehkä pari firman omistavaa maalaria oli taitavia, tuona kesänä käytettiin harjoittelijoita juuri meidän talon kohdalla - ja hirveässä kiireessä. Joskus, kun saan aikaiseksi, menen ulkopuolelle tikkailla kaapimaan lastalla kuivuneet maalit ikkunoista pois. 

Toinen ikävä yllätys on ensimmäisen maalatun seinän maalin lohkeilu paikasta, jossa skrapattu puupaneeli oli tummempaa kuin muualla verannalla. Kuulin, että 1920-luvulla käytettiin puussa jotain kyllästysainetta, johon ei tartu sitten mikään. Tämän takia pesin oikein erityisen huolella tämän tummemman puukohdan, mutta se ei auttanut asiaa. Muualla Virtasen paneelimaali on pysynyt oikein hyvin. Se ei ole kuitenkaan riittänyt peittämään oksakohtia, jotka olisi mitä ilmeisimmin pitänyt käsitellä oksalakalla. Tiedän tämän nyt sitten seuraavien seinien kohdalla. Oksakohdat olivat siis vuosi sitten täysin maalin peitossa, mutta yhden vuoden aikana ruskea pihka (vai mitä aine liekään) tunkee maalista läpi. Osaako konkari neuvoa, mitä tälle kannattaisi tehdä? Oksalakkaa päälle ja uusi maalikerros, vai täytyykö skrapata taas?

Vaikka harmittelin viime vuonna valmitsemiemme maalien liian teollisia sävyjä, nyt olemme sittenkin tyytyväiset etenkin tähän seinän pionin sävyyn. Talvivalossa se taittuu hieman laventeliin, kesän auringossa taas enemmän vaaleanpunaiseen. Se on juuri täydellinen tumman puun ja keräilemieni sinivalkoisten saviesineiden (pääosin Kupittaan saven kirppislöytöjen) kanssa. 

Kun eristyslomani alkoi (kutsun aikaani vihdoin ja viimein ilman ihmiskontakteja siksi), jatkoin maaliskuun kahvihetkestä ja sain viidennen ikkunan lähes puupuhtaaksi kolmessa päivässä. En todellakaan skrapannut aamusta iltaan, sitä ei yläkroppa kestäisi. Yhdessäkin päivässä tämän homman tekisi, jos olisin yhtä terästä kuin ikkunaskrapa. Hyvään skrapaan (ja kroppaan) kannattaa panostaa. Ei mitään viiden euron hajoavia hilavitkuttimia, vaan järeät aseet. 

Etenkin lomaillessa kannattaisi näköjään vetää lomaläskiä sisään, jos ottaa kuvaa tästä kuvakulmasta! Muuten tällainen käsipeliskrapaus käy tehokkaasta liikunnasta. Suihkuun on pakko mennä muutenkin kuin hiontatomun takia. Olen lähtenyt verantahiessä ensin vielä juoksulenkille. Tätä aktiivielämän määrää heti, kun ei tarvitse olla töissä!? 

Tämä skrapa on hyvä, en nyt tietenkään muista nimeä. Saa rautakaupoista, hinta noin 20 euroa. Leveämpää skrapaa käytän seiniin, tätä kapeampaa ikkunoihin. Terät voi kääntää ja vaihtaa. 

Tittidii! Nyt ikkuna nummero viisi on valmis! Kolme päivää skrapausta, hiontaa ja pesua. neljäs päivä pohjamaalausta, viidentenä sitten maalataan kahdesti. Ylivoimaisesti helpoin osuus on jälkimmäinen. 

 

Toivon ehtiväni vielä maalata taustalla näkyvän toisen seinän tällä lomalla. Nyt viilenee ikävästi, mutta jollei sada ja on yli +5 astetta, voi näillä uusilla pellavaöljymaaleilla maalata. Virtasen paneelimaali on muistaakseni yhdistelmä monesta eri öljystä, kuitenkin hengittävä ja perinteinen. Isompi ongelma kuitenkin on se, kuinka ehdin skrapata. Vaikka kuvien perusteella homma voi näyttää nopealta, siihen menee todella paljon aikaa. Hyvin tehty pohjatyö on äärimmäisen tärkeää kaikessa maalaamisessa (myös taulujen).

Mietin, jätänkö johonkin näkyviin tuota seinän vanhaa sinistä ja vihreää. Sinisestä tulee mieleen ihan muumitalo. Se on siis alin värikerros. Tällöin ikkunat olivat kerman väriset. Vihreiden seinien kanssa ikkunaristikot olivat liilat ja karmit valkoiset. Tämän värityksen olisin itse halunnut palauttaa, mutta päätimme värit kompromissina. Usein kuitenkin ikkunat ovat olleet 1920-luvulla kaksiväriset, eivät vain valkoiset. 

Verannan alaosan vihreää maalia jäi yli niin paljon, että mietin yhä sävyn taittamista ällömintusta lähemmäs oliivia (eli tuota alkuperäistä) puhtailla luonnonpigmenteillä, joita minulta löytyy ikonimaalauksen takia. Voi olla, että se on iso virhe, mutta kiinnostaisi kokeilla. Päätän mahdolliset sävyn muutokset kuitenkin vasta sitten, kun veranta on kauttaaltaan valmis. Tätä ihmettä odotellessa!

To do -seinä tämän viikon loppuun mennessä!