Kahdeksan kymmenestä lukee kesällä

Aamun uutiskatsauksesta silmiin pomppasi Jörkka-analyysin ja etätyön päättymisruodinnan jälkeen erityisesti suomalaisten lukuinto kesällä. Adlibriksen teettämän kyselyn mukaan kahdeksan kymmenestä on lukenut tai aikoo lukea painetun kirjan tänä kesänä. Se on paljon - etenkin, jos aikomukset toteutuvat niiden monien muiden suunnitelmien rinnalla.

Jos edes nämä...

Lukeminen on suosituinta naisten keskuudessa ja ikäryhmistä erityisesti 18-35-vuotiaat ilmaisivat kiinnostuksensa lukemista kohtaan kasvaneen. Tämä ilahduttaa minua maailmassa, jossa aitoa sivistystä (myös sydämen) saa peräänkuuluttaa yhä useammin. Vai johtuuko tunteeni kenties lisääntyneistä Trumpin edesottamuksista, jotka päätyvät satelliittien ja tukiasemien välityksellä omaan olohuoneeseen harva se ilta? Sen verran utelias kuitenkin olen, että Trumpin veljentyttären (psykologian tohtori Mary L. Trump) kirjoittama analyysi on lisätty ajan X lukulistaan. 

Itsensä sivistäminen ei tietenkään ole vain tietokirjojen ahmimista. Fiktiolla ja vaikkapa Aku Ankalla voi laajentaa merkittävästi ymmärrystään ympäröivästä maailmasta. Tai ehkä pikemminkin lisätä ja ruokkia uteliaisuutta entisestään. Utelias ihminen lukee ja haluaa selvittää.

Pakko kertoa, että olen kerran vastannut yliopistotentissä aboriginaalien uniaikaan liittyvään kysymykseen pelkästään Aku Ankan perusteella! Pääsin tentistä läpi kiitettävin arvosanoin. Ehkä ei siis haitannut, jos yksi vastaus meni pieleen? 

Lukeminen on samaan aikaan myös aivojen laittamista narikkaan. Irtautumista arjesta, vapautumista velvollisuuksista. Siksikö huomaan itse lukevani aina aiottua vähemmän ja harvemmin? On niin vaikea luopua tietynlaisesta suunnitelmallisuudesta ja käyttää tiskivuoren purkamiseen varattu aika lukemiseen.

Monet huutaisivat tähän varmaksi ratkaisuksi äänikirjojen kuuntelun. Voi tehdä kahta asiaa yhtä aikaa, ja yhtäkkiä tiskivuori on jo hävinnyt! Latasinkin tällaisen äänikirjapalvelun ilmaiseksi testiin. Tähän asti olen kuunnellut lähinnä kummitustarina-podcasteja ja aloittanut  yhden romaanin kuuntelun, Eeva Kilven Sinisen muistikirjan.

Minulle on tyypillistä teilata jokin moderni formaatti tai ylipäätään uusi asia, jollen kokeillessa heti innostu siitä. Huomaan kaipaavani kirjan kuuntelussa tekstiä eteeni. Käpertymistä peiton alle kotoisaan turvaluolaan, jonne ei tunkeudu vieraan ihmisen ääni. Podcastit ovat ihan toinen juttu, mutta niidenkin kuuntelu olisi ehkä mukavampaa kuulokkeilla kuin rätisevällä kaiuttimella. Podcasteja alan varmasti kuunnella enemmän, enkä vielä luovuta kirjojen kuuntelunkaan suhteen.

Mutta entäs ne kesän luetut, painetut kirjat? Olen kyllä ostellut kirjoja alesta kiitettävästi, mutten lukenut juuri mitään. Olen jälleen kerran vain möllöttänyt sohvalla, grillannut ja käynyt mustikkametsässä lomailtuani reilun viikon. Eilen aloitin viimeisimmän hankintani, Pauliina Rauhalan Taivaslaulun lukemisen. Kohuttu esikoisteos, jota rakkaustarinanakin takakannessa mainostetaan, sijoittuu lestadiolaiseen elämänpiiriin.

Vasta 40 sivua lukeneena ei ehkä kannata kirjoittaa aiheesta sen enempää, mutta lestadiolaisjutut kiinnostavat minua omankin kaukaisen sukutaustan takia. Muistan ikuisesti vierailumme erään sukulaisen luo pohjoisessa, jonka eteisessä oli kenkävuoren lisäksi pino tyhjiä maitolaatikoita (jokaiseen siis mahtui 12 maitotölkkiä). Sukulainen kertoi, että yksi laatikko menee päivässä. En enää muista, oliko lapsia 10 vai 12, mutta silloin en osannut vielä sääliä perheen äitiä. Rauhalan teoksessa otetaan kantaa myös tilaan, jossa nainen saa tai joutuu elämään koko hedelmällisen ikänsä. "Jumalan terve" voi valitettavasti kääntyä myös naisen henkilökohtaiseksi sairaudeksi ja suoranaiseksi piinaksi liian monen raskaus- ja synnytyskokemuksen jälkeen.

Vastapainoksi Taivaslaululle löysin alepöydältä kiinnostavan, myös kohutun Presidentti ja toimittaja -teoksen. Maarit Tyrkkö (nykyisin Huovinen) avaa siinä henkilökohtaisia muistojaan presidentti Urho Kekkosesta. Voiko mitään Urkki-kirjaa välttää, etenkään kun aihe on näin mehevä? UKK oli poikkeuksellinen valtionpäämies, jopa instituutio (en tarkoita nykyistä UKK-instituuttia, heh). Tyrkön kirja varmasti osoittaa, miten vähän olemme tietäneet UKK:n vanhenevasta siviiliminästä. En tiedä, näin odotan.

Yöpöydän lukupinossa odottavat myös Jevgeni Vodoladzkinin Lentäjä, kirppikseltä löydetty Ilmari Kiannon Siviilimiehen sotapäiväkirjat sekä yhä edelleen Max Seeckin Hollywoodiin asti päätynyt dekkari Uskollinen lukija. Dekkarit ovatkin mainitun tutkimuksen mukaan yksi suosituin kirjallisuuden genre, etenkin miehillä. Itse en ole lukenut muita dekkareita kuin Millenium-trilogian ja satunnaisia Henning Mankellin teoksia.

Pitäisi kyllä lukea enemmän dekkareita eikä vain katsoa niitä, sillä jos ja kun itse kirjoittaa tähän alaan kuuluvaa käsikirjoitusta, olisi hyvä tuntea kenttä vielä paremmin. En tiedä, oletan. Jonkun kustantajan nettisivulla vinkattiin, että lukemalla paljon välttää sen, että olettaisi itse keksineensä jotain uutta ja ainutlaatuista. Lukeminen varmasti on kannattavaa aina, mutta minusta oman äänen löytäminen on helpointa kun aidosti seuraa vain omaa ääntään eikä vertaile siihen, mitä kaikkea muuta on tehty ja kirjoitettu.

Olen vähän järkyttynyt tajutessani, etten tosiaan ole saanut luettua tänä kesänä mitään kirjaa loppuun asti. Mutta vielä on kesää jäljellä! Aku Ankka Klassikkokin ilmestyi sopivasti postilaatikkoon, jotta saisin edes sen luetuksi.

Jotten olisi liian optimisti, lisään mieluummin syksyn tavoiteeksi vanhimman lukemisen odottajani lukemisen: Mika Waltarin Turms, kuolemattoman. Elena Ferranten Napoli-sarja kiinnostaa myös kovasti, "sitten kun".

Miten oma lukukesäsi on sujunut?