Voyerismin aikakausi

Ihminen on aina halunnut tirkistellä. Tarpeemme nähdä, mitä seinän, oven, muurin, verhon tai kieltomerkin takana on, on seurannut meitä varhaislapsuusvuosista lähtien. Lapsuuden uteliaisuus on vielä varsin viatonta, mutta siihenkin liittyy rajojen tunnustelu. Uteliaisuuden avulla opimme, mikä on sallittua, mikä kiellettyä ja mikä jotain siltä väliltä.

Muistan hyvin, että hissin punaista seis-nappulaa ei saanut painaa, mutta hillityn kiivas uteliaisuuteni esti käskyn tottelemisen. Painoin seis-nappulaa ja hissi pysähtyi kerrosten väliin. Opin kuitenkin, että minulle ei suututtu eikä minua läksytetty tästä pienestä kokeilusta. Kaikkihan me olemme halunneet painaa seis-nappulaa (tai sitten olen vain outo). Siispä uskalsin laajentaa reviiriä muiden uteliaisuuden kohteiden pariin. Sillä tiellä olen edelleen - vain sovinnaisuuden rajat pyrkivät minua estämään. Joku voisi kuitenkin sanoa: rajat on tehty rikottaviksi.

Tämä kuva on yhdestä lempielokuvastani, jonka paljastan postauksen lopussa. Sen kantavat teemat ovat rakkaus ja yksinäisyys. Tirkistely voi olla yksinäisen sielun tapa saavuttaa kuviteltu kosketus. Tulla siten näkyväksi, vaikka onkin pimeydessä näkymätön. 

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta tirkistely? Minä assosioin sanan siihen hetkeen, kun huomasin lukuisia kesiä sitten silmän pukukoppiin poratussa reiässä vaihtaessani ylle uimapukua. Kopin takaa juoksi karkuun lauma pikkupoikia, jotka toivottavasti näkivät ensimmäisen kerran puolialastoman tytön, joka olisi jo kovasti halunnut olla nainen. Kuitenkin nuo pojat olivat hyvin todennäköisesti tehneet jo ajat sitten saman löydön kuin minä: rannan läheisen metsäpiilon sinertävän kellastuneet aikuisviihdelehdet, joita käytiin porukalla ihmettelemässä ja nauramassa. Nykyään voimme muistella kaiholla tuota viattomuuden aikaa, jolloin paljon vahingollisemman liikkuvan kuvaston lataaminen 10-vuotiaan pikkupojan älypuhelimeen olisi tuntunut silkalta mahdottomuudelta.

Peep show lienee yksi vanhimmista tirkistelyn järjestelmällisistä muodoista. Madonnan musiikkivideo Open Your Heart vuodelta 1986 antaa hyvän ja varsin kiltin kuvan siitä, mitä peep show tarkoittaa nykyään. Kyseinen video on ensimmäinen tajuntaa laajentanut kokemukseni siitä, että on olemassa jotain sellaista, jota en vielä ymmärrä, mutta joka kiinnostaa tavattomasti. Ennen YouTuben aikakautta olin todella kiitollinen siitä, että äitini nauhoitti videolle Music TV:n musikkivideot ja Levyraadit. Edelleen tuntuu aivan eriltä katsoa näitä videoita alkuperäisine mainoksineen (kyllä, meillä on edelleen vhs-nauhuri...) kuin kilkata yksittäinen pätkä auki YouTubessa.

Vielä 1400-luvulla peep show'ssa ei kuitenkaan nähty verkkosukkahousuja ja kuolaavia miehiä. Peep show tarkoitti yleisesti esitystä, joka tapahtuu peep boxin sisällä laatikossa, jonne katsotaan reiästä. Pojat toimivat tavallaan siis ihastuttavan oikeaoppisesti katsoessaan uimakopissa tapahtuvaa esitystä pienestä reiästä. Peep boxia on pidetty lanterna magican esikuvana, joka taas oli nykyaikaisen kameran esi-isä. Peep boxin merkitykselle on siis turha nyrpistää paheksuvasti nenää, vaikka boxin nykyaikainen sisältö arveluttaisikin.

Iranilainen vanha peep box Golestanin palatsista. Kuva: Wikipedia. 

Tirkistelyä on toki moni muukin ihmisen harjoittama toiminta kuin seksuaalisesti latautunut salaläähätys. Esimerkiksi toisten koteihin kyttääminen kävelylenkillä tai Oikotie-asuntojen pläräys kahvitauolla ovat jossain määrin molemmat myös tirkistelyä, vaikka yritämme saada nämä toimet näyttämään lenkiltä ja asuntotarpeelta. Ehkä bloggaajien seuraamistakin voi pitää jonkinasteisena sallittuna tirkistelynä. Koko elämän voi avata täällä netissä, jos niin haluaa, ja aina löytyy kiinnostuneita. En kuitenkaan pidä teitä tirkistelijöinä, hyvät lukijat! Me kaikki olemme vain uteliaita.

Missä taas kulkee terveen ja sairaan uteliaisuuden raja, on kiinnostava kysymys. Pohdin tätä kyylätessäni tasaisin väliajoin naapurin terassille, näkyykö sillä kenties jotain kiinnostavaa toimintaa. Voi kuulkaa, viime viikkojen tapahtumat ovat viimeistään tehneet meistäkin naapurikyttääjiä. Humalassa ilman rihmankiertämää pihalla tallustava naapurimme jäi lukkojen taakse pahimmilla kesähelteillä ja jouduimme hieman avustamaan tässä akuutissa hätätilanteessa. Surkuhupaisin näky on kuitenkin se, miten touhukkaasti ja tarmokkaasti krapulan jälkeinen ruohonleikkuri surisee ja oksasakset laulavat. En usko naapurin muistavan aiemmista tapahtumista yhtään mitään.

Edellä mainittu näkymä saa minut mietteliääksi. Alkoholiongelma koskettaa tavalla tai toisella lähes jokaista suomalaista perhettä. Ainakin joku sukulaisista on tai on ollut alkoholisti. Niin monet vapaa-ajan hetket, perheet ja ihmisten elämät ovat lähes tuhoutuneet siksi, että alkoholi tai jokin muu päihde vie voiton kaikelta tärkeältä.

Tämä on elokuvan puolalainen juliste vuodelta 1988. Kuva: Wikipedia. 

Juomiseen on vaikea muiden ihmisten puuttua, mutta näin voyerismin aikakaudella olisi syytä toimia silloin, kun havaitsee jotain hälyyttävää. Edelleen perheväkivaltaan puuttuminen on vähäistä. Mukilointia kuulevat tai näkevät naapurit ajattelevat herkästi, ettei asia kuulu heille. Juorut kuitenkin kuuluvat? Yhdessä talossa tapeltiin juhannuksen tienoolla. Helpotukseksemme moni lähistöllä asuva oli mennyt pihalle kysymään, onko kaikki kunnossa. Poliisia ei onneksi lopulta tarvinnut soittaa paikalle. Ehkä pikkukylämäisyys on juuri sitä, että juoruilun ja kyttäämiseen vastapainona myös välitetään ja puututaan ajoissa.

Lopuksi kevennys: näppäilen tätä postausta uudella, toistaiseksi toimivalla puhelimella. Ei mennyt kuin 1,5 kuukautta tilauksesta, että sain tämän käteeni! Tämä ostokokemus lakkautettuine asiakaspalveluineen ja moikkamoi-chatteineen olisi melkein toisen postauksen arvoinen, mutta jätän sikseen. Nyt minulla on kuitenkin aina väline mukana, jolla googlettaa, selvittää, kytätä ja katsella. Älypuhelin on nykyajan lanterna magica, jolla pääsee virtuaalisiin stalkkaussessioihin mihin tahansa maailman kolkkaan. Mitä enemmän voimme haalia ja saada tietää, sitä enemmän janoamme lisää. Samaan aikaan huomaan, että pitkä tauko somesta ja näppäilystä sai minut kiinnostumaan taas uudella, eli perinteisellä tavalla ympäröivästä maailmasta. Keskityin enemmän olennaiseen, kuten oikeiden ihmisten tarkkailuun ikkunalasin läpi.

Oikea vastaus: Krzysztof Kieślowskin Lyhyt elokuva rakkaudesta. Riipaisevan koskettava taideteos.