Asuinalueiden erot & maskin käyttö

Mietin eräänä iltana minulle tuttuun tapaan, saako seuraavaa edes miettiä. Kuten arvaatte, pakkohan minun on kertoa täällä blogissa pohdintani. 

Olin ruokakaupassa kaupunkini asukkaiden keskivertotulotasoa selvästi köyhemmällä alueella. Kiinnitin huomiota siihen, että juuri kellään ei ollut maskeja sisätiloissa, jossa oli vaikeaa tai lähes mahdotonta pitää turvavälejä. Minusta tuntui, että olin huutomerkki peitetyn naamani kanssa kaupassa, jossa en yleensä asioi. 


Kuva Serina-maskin mainoskuva, serina.fi. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö. Minulla on Ahlstörmin maskeja, koska omistan näitä osakkeita. Loogista!?


Näin jälkikäteen mietin, vaikuttiko tuijotukseen enemmän se, että olin laittanut korolliset kengät ja muutenkin ylihienot vaatteet markettiasiointiin. Täytyy repiä juhla edes jostain näinä aikoina! Laitoin erehdyksessä myös huulipunaa miljoonan vuoden tauon jälkeen, vaikka tuo panostus jäikin maskin alle. Tunne huulipunasta on silti tärkeä! Alan ymmärtää entistä paremmin, miksi arabinaiset tälläävät kaapujensa ja huntujensa alla. Verho ei ole se pointti vaan korea totuus verhon alla. 

Mutta asiaan! Vain muutamaa päivää ennen ja muutama päivä "prolemarkettikokemuksen" jälkeen asioin "paremman väen" kaupassa ja kiinnitin huomiota selvään eroon: keskimäärin hyvätuloisten asuinalueella käytetään maskeja aivan selvästi enemmän kuin vähätuloisten asuinalueilla. Mistä tämä johtuu? Onko kyse maskien hinnasta vai jonkinlaisesta valistuneisuuserosta? Jokin minussa pistää silti ankarasti vastaan, että vähätuloisuus vihjaisi piittaamattomuudesta. 

Silti tilastot kertovat karua kieltään. Vähäosaiset ja kouluttamattomat (nuoret) esimerkiksi tupakoivat enemmän, myös raskausaikana, vaikka tuon tilan luulisi saavan aikaan tarpeen lopettaa kaikki syntyvälle lapselle haitallinen toiminta. Kuitenkin vähemmän vuodessa tienaavat kierrättävät (Suomessa) aktiivisemmin kuin yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevat (tosin tämän Biolanin tutkimuksen otanta oli vain tuhat taloutta). 

Oli tilastodataa tai ei, en ymmärrä, miksi koulutus ja/tai tulotaso vaikuttaisi puoliautomaattisesti tietynlaiseen valistuneisuuteen. Itse olen alunperin duunarien lapsi ja elänyt valtaosan elämästäni joko lähellä köyhyysrajaa tai sen alapuolella. Olen silti ollut aina kiinnostunut maailman menosta ja pohtinut sitä, mikä on oikein, mikä väärin ja mikä jotain siltä väliltä. Mihin laitoin superköyhänä opiskelijanakin vähät rahani, oli biletysalkoholin sijaan sanomalehti (nykyään viinit ovat kyllä ilmestyneet lehtikasan viereen). Tulotason ei todellakaan pitäisi kertoa ihmisen fiksuudesta tai päinvastaisesta yhtään mitään. 

Ehkä onkin typerää pohtia maskiasiaa tässä tuloeroyhteydessä, sillä maskin käyttö jakaa muutenkin hyvin vahvasti kansalaisia, oli pätäkkää ja koulutuspääomaa tai ei. Ehkä "prolemarketin" asiakkaiden maskittomuus oli sattumaa. Mutta minun on silti pakko mennä ensi viikolla uudelleen kyseiseen vähämaskiseen marketiin katsomaan, ollaanko siellä yhä yhtä naamat paljaina. Toivottavasti kukaan ei asioi ilman maskia ainakaan siksi, ettei niihin olisi varaa. Maskeja jaellaan myös ilmaiseksi vähätuloisille, mutta ymmärrän toki mahdollisen kynnyksen ilmaistavaran vastaanotolle.

Oletteko te huomanneet vastaavaa kuin minä tai niin sanottua maskisheimausta? Katsotteko sisäisesti pahalla ilmeellä ihmisiä, joilla ei ole maskia? Veikkaan leimaamisen lisääntyvän yhä kiihtyvämmin koronatilanteen rinnalla, mutta samalla pitää muistaa, etteivät kaikki voi käyttää maskia omien sairauksien takia.

Yksi päivä minunkin oli oltava töissä viimeinen puoli tuntia ilman maskia, kun en vaan kerta kaikkiaan kyennyt enää sitä pitämään ilman migreenikohtauksen riskiä. Muutenkin olo oli kuin astmasta kärsivällä vanhuksella. Riisuttuani maskin pois, heti tuntui siltä, että jotkut katsoivat: missä maski? Pari maskitonta asiakasta myöskin selittelivät puoliahdistuneina aiemmin päivällä minulle, miksei heillä ole maskia. Kukaan ei halua leimautua piittaamattomaksi kanssakulkijaksi. Ei ainakaan toimipisteessä, jossa asioi pääosin hyvätuloisia ihmisiä.

Käytätkö sinä maskia ja mitä tunteita tämä maskiasia ylipäätään herättää? 




Kommentit

  1. Käytän maskia töissä, julkisessa liikenteessä ja kaupassa, eli melkeinpä joka paikassa, kun poistun kotoa. Vähitellen alkaa väsyttää jo maskin käyttö, mutta koitan jakaa pitää. Koitan myös ymmärtää ihmisiä, joilla ei ole maskia. Heillä saattaa olla ollut maski koko päivän kasvoilla ja juuri nyt haluavat olla hetken ilman. Hetkikin ilman voi tosin olla kohtalokas, mutta maskisheimaamista en toivo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin tuntemuksesi. Kotona on ihana olla, kun voi hengittää vapaasti ilman maskia. Töissä on silti pakko käydä ja suojautua mahdollisimman hyvin, mutta olisi epäinhimillistä, jollei saisi edes pientä hetkeä "levätä". Koronapotilaita kun en kuitenkaan ole hoitamassa.

      Toivotaan tosiaan, että keväinen vanhusten kyykytys julkisilla paikoilla ei vaihdu nyt syksyllä maskisheimaukseen. Suvaitsevuutta ja tervettä järkeä täytyy näemmä joka maailmanajassa peräänkuuluttaa. Toivotaan, että tämä koronaelämä loiventuisi mahdollisimman pian kohti normaalimpaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!