Opetusten vuosi 2020

Tuskin olen ainoa, joka pohtii tämän vuoden tapahtumien tarkoitusta. Olisi helppo ajatella: tarkoitusta ei ole. Mutta miettiessämme koronapandemian, Beirutin räjähdyksen ja tietoturvavuodon takaisia syntyjä syviä, huomaamme, että kaiken takaa löytyy itsestään liian suuria kuvitteleva ihminen. Ihminen, joka piittaa enemmän omasta edustaan kuin yhteisestä hyvästä. 

Kun mietimme, miten kahtiajakautuneessa eriarvoisuudessa Yhdysvalloissa eletään, sielläkin nykyisen presidentin valinnan on tehnyt ihminen - tosin mahdollisesti pienen algoritmimanipulaation avulla. Aito äänestäjä ei toivottavasti kuvittele itsestään liikoja toisin kuin äänestystuloksessa paistattelija. Yksi pahin pelkoni onkin, että Donald Trump valitaan 4.11.2020 toiselle kaudelle. Pitää todella huolestua, jos ja kun maailmantalouden ja ekokatastrofin liikkeet voivat olla osittain kiinni yhden ihmisen ja hänen pelon ripuloittaman vasallikuntansa ajamasta mielenliikepolitiikasta. Demokratialla ei tosiasiassa taida olla enää paljonkaan tekemistä Yhdysvaltain politiikan kanssa. Tuoreimman Suomen Kuvalehden mukaan enää 21% äänestäjistä uskoo demokratian toteutumiseen vaaleissa, kun tuo luku oli vielä neljä vuotta sitten yli 50 prosenttia. Sekin on huolestuttavan alhainen lukema. 

Vuosi sitten tähän aikaan emme osanneet aavistaa, millaiseen myllerrykseen joutuisimme vuonna 2020. Kadut olivat kuvaushetkellä kuitenkin yhtä autiot kuin koronarajoitusten aikaan.
Nyt taas yritämme aavistaa, miten kohta julkistettava USA:n presidentinvaalien tulos vaikuttaa koko maailmaan, sitä kautta myös Turkuun ja omaan sijoituskukkaroon.

Demokratiaa ei myöskään löydy siitä kuviosta, kuka saa koronavirustartunnan ja ken ei, mutta sairaalahoidon ja selviytymisen mahdollisuuteen vaikuttaa varallisuus. Vastaamon asiakaskunta taas edustaa aika demokraattista otantaa, vaikka suuri osa potilaista taitaa olla nuoria naisia. Vastaamon asiakaskunnasta löytyy kuitenkin ihmisiä laidasta laitaan, kaikilla eri taustoilla. Niin vähäosaisia, joilla "lystin" maksaa pitkälti KELA, mutta myös elämän painosta kärsiviä rikkaita, joille terapiamaksu on investointi henkiseen hyvinvointiin. Ja sitten on satunnaiskävijät, joille ei muiden tavoin tullut edes mieleen, että he voisivat kuulla jotain omaan itseensä liittyvää rikosluontoista uutista tästä yrityksestä vuosien päästä. 

Kaikkia kävijöitä yhdistää se, että heidän tietonsa on nyt vuodettu rikollisille. Tämä on hyvin todennäköistä, sillä mahdollisesti erheellisesti hakkerin jakoon laittamasta massatiedostosta löytyi varmaankin jokaisen potilaan tiedot. Kullanarvoista kauppatavaraa Tor-verkossa ja sen ulkopuolella. Tuo jättitiedosto ehdittiin ladata Torista muutamia kertoja ja ilmeisesti osittain useamminkin ennen kuin se poistettiin. Koko jupakan takaa löytyy ihminen, joka luo kiivaalla tahdilla verkostoja ja verkkoja, joitta hän ei kykene hallitsemaan. Tekijä on jo tehnyt niin monia virheitä, että uskon KRP:n tapaan hänen jäävän kiinni ennemmin tai myöhemmin. Mutta jäävätkö muut tiedoista hyötyneet? Tuskin. Ainut asia, mitä pakollisten turvatoimenpiteiden jälkeen voi tehdä, on oppia olemaan jatkossa entistä varovaisempi tietoturvaan liittyvien asioiden kanssa. Yrityksille tämä on kova ja kallis vaatimus, johon onneksi on jo panostettu. Kuluttaja ei vain voi välttämättä tietää, mikä yritys on kantanut vastuunsa varmuudella asiaankuuluvin keinoin. 

Kuva dvd-elokuvan Lyhyt elokuva rakkaudesta (Kieslowski 1988) kannesta sopiikin osuvasti tietoturvateemaan sekä someaikakauteen. 

Ennen kuin tuntematon virus alkoi levitä wuhanilaiselta eläintorilta loppuvuodesta 2019, maailman hyväkuuloiset olivat saaneet vastaanottaa jo lukuisia varoituksia uhkaavasta pandemiasta. Joka. Tulisi. Leviämään. Paikasta. Jossa. Ihmiset. Ja. Eläimet. Ovat. Liian. Lähellä. Toisiaan. Epähygieenisissä. Oloissa.

Voiko tätä selvemmin enää ilmaista? Eikö mitään ole opittu vuosisatojen takaisten kulkutautien syntymekanismeista? Ihminen on yleensä kuuro ja sokea tai vain omassa ylemmyydentunnossaan yksinkertaisesti tyhmä. Jos tekee mieli sammakonreittä hapanimeläkastikkeessa, moni on valmis maksamaan mieliteon toteutumisesta riippumatta siitä, onko sammako uinut hetki sitten ripulissa vai puhtaassa lähteessä. Niin kauan kun ihminen ei tiedä, hän voi hyvin. Tähän perustuu silmien sulkeminen elämän tosiasioilta. 

Katsoimme elokuvan Tartunta muutama vuosi sitten ja keskustelimme, miten tällainen pandemia voisi syntyä koska vain ihan oikeasti. Tällöin en vielä tiennyt, että asiasta oli ihan oikeasti myös varoitettu. "Vaikeaa saada kiinalaisia kuriin" , kuulen miltei populistiselityksen. Onko yritys ollut riittävällä tasolla? On myös hyvin vaikeaa vähentää lihansyöntiä ja lopettaa tupakointi, mutta ainoa asia, mikä lopulta tarvitaan, on tahtotila. 

Ihmisen käytös perustuu usein lankeemukseen tai sen mahdollisuuteen. Jos nyt vähän vielä. Ei se nyt ole vaarallista, jos hieman sallii itselleen. Ei, mutta jos sallii kansalleen väärän johtajan ja kaveriporukalleen iloiset juhlat keskellä pandemiaa, voivat seuraukset olla kohtalokkaat. 

Ihminen tulee kuitenkin hulluksi, jos hän miettii valintojaan koko ajan kauheimman kautta. Pelon. Ja nyt tähän päälle tietoturvavuoto, jonka seuraukset voivat tulla radikaalilla tavalla näkyviin vasta vuosien jälkeen. Onko järkevää pelätä sitä jo nyt vai elää päivä kerrallaan kuten tähänkin asti? Luultavasti moni vastaisi jälkimmäisen. Ennen kuin omalle kohdalle osuu, on parempi elää normaalisti. Näin tarttuu korona ja yhteiskuntien tasolla jopa kansallismielinen välinpitämättömyys. Onkin taitolaji tasapainoilla terveen pelon ja elämästä nauttimisen välillä. 

Maailma kelluu kuitenkin tällä hetkellä fobioiden varassa. Kaikkea ohjaa järjettömyys, yliampuminen (valitettavasti myös kohteeseen ampuminen), fundamentalismi ja ihmisoikeustaistelu jopa ilman ideologiaa. Haemme huomiota omalle utopiallemme somesta, jonne syntyy tietynlainen rinnakkaistodellisuus. Samalla kun yksityisen ja julkisen rajat hälvenevät, valtioiden ja eri kansanosien rajoja korostetaan muurein. 

Minun piti valita tähän kuva geton muurista Krakovassa, mutta klikkasin vahingossa kuvaa toisen maailmansodan museosta Gdanskissa. Sirpaileisine, repivine ja valoa janoavine oksineen tämä kuva sopiikin asiayhteyteen.  

Mikä opetus koronalla on? Olisi kohtuutonta väittää, että sairastumisen yksi tarkoitus olisi opettaa ihmiselle jotain. Jos viaton lapsi sairastuu, mitä hänen muka pitäisi oppia? Aikuiset mediassa kertovat kuitenkin selviytymistarinoita, joissa sairaus on opettanut elämänarvoja uudelleen. Kun ei muuta voi kuin hyväksyä, voi kokemuksesta ehkä myös saada elämään jotain ajatuksia kristallisoivaa. Koronan opetus onkin yksilötason läksyn sijaan enemmänkin yhteiskuntavastuu. Maailman päättäjien tulee vihdoin tehdä yhteistyötä globaalin pandemian ja muiden uhkakuvien kitkemisen eteen. 

Vuoden 2020 opetus sekä yksilötasolla että yleisellä on se, että jokaisen on syytä pohtia omaa käyttäytymistään ja suhtautumistaan asioihin tässä suuressa maailmassa, jossa kaikella on seurauksensa. Tämä opetus on toki ollut läksynä joka ikinen vuosi. Olemme kuitenkin jatkaneet eloa vuosisatoja ja -tuhansia siten, että olemme jättäneet niin sanotun yhteiskuntavastuun jollekin toiselle. Tuolla toisella ei ole edes hahmoa ja hänen päänsä on blurrattu tunnistamattomaksi. Epämääräisen hahmon sijaan olemme uskoneet poliitikkoihin, jotka käyttäytyvät julkisuudesaa rokkistaran tai teurastajan elkein, mutta joilla ei ole mitään sanottavaa aidosti yhteisen hyvän eteen. Sellaisen hyvän, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. 

Ajan virta Aurajoki aiemmin tänä syksynä. 

Vanha intiaanisanonta luonto on lainassa lapsiltamme on noussut tänä vuonna yhä voimakkaammin keskiöön, vaikka asfaltoitu maa täyttyy väärään paikkaan heitetyistä kasvomaskeista. Yhteiskunnallisella tasolla on kuitenkin ihailtavaa, että suuret teollisuusmahdit kuten Japani ja Kiina ovat julistautuneet tulevaisuuden hiilineutraaleiksi valtioiksi. Merkittävämpi edistysaskel ihmiskunnalle kuin ensimmäinen askel Kuussa, sanonpahan vain. 

Yksilötasolla voimme pohtia omia kulutusvalintojamme ja tapaamme olla läsnä yhteisössä. Olemmeko läsnä vai etsimmekö mieluummin klikkiuutisia somesta? Toisen aito kohtaaminen vaatii sellaisia tietoisuus- ja tunneälytaitoja, että sosialiseeraaminen voi olla ajoittain raskasta - etenkin, jos toiselta osapuolelta puuttuvat nämä kyvyt. Emme kuitenkaan voi muuta kuin elää itse mahdollisimman hyvin, arvojemme mukaisesti. Jos osoittelemme sormella, siitä harvoin seuraa mitään hyvää. Tarvitaan nopeita toimia kärsivällisellä mielenlaadulla. Tarvitaan uskallusta tehdä asiat toisin, mutta järkeä käyttäen. 

Ei ole mikään helppo homma poliitikoilla. Jos olisi pakko valita, olisin ehkä mieluummin ministeri 1990-luvun laman Suomessa kuin nykyhetkessä. Lama-Suomen aikaan oli ratkaistavana ensisijaisesti talouskriisi, jolla toki oli hirvittävä määrä traagisia seurauksia. Mutta nyt lisänä vyyhdissä ovat kansainvälinen ilmastokriisi, tietoturvayhteiskunnan haavoittuvuuden aiheuttamat ongelmat sekä populismi, äärioikeistolaisuus ja kiihtyvä kansan eriarvoistuminen. Suomessa olemme onneksi kuitenkin kaukana Yhdysvaltain tilanteesta, jonka poliittinen teatteri on suorastaan järkyttävää seurattavaa. Suomessa olemme onneksi myös oikeutettuja ilmaiseen koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Ilman näitä kahta asiaa olisi meilläkin asiat heikolla tolalla, ehkä jopa sisäisten levottomuuksien näkökulmasta. 

Rauhaa ja rakkautta luonnon keskellä - mitä muuta ihminen lopulta tarvitsee?

Toivottavasti oma sormeni ei ollut tämän tekstin myötä ojossa kuin Ajatollah Khomeinilla, ei ollut ainakaan tarkoitus. Ihmettelen silti, miksi ihmisen on niin vaikea elää kohtuudessa. Buddhalainen elämänfilosofia on nerokas kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta se tuntuu olevan ihmiskunnalle haastavin omaksuttava. 

Jos mietin aikaa, paikkaa ja tilaa vain minuna itsenäni, ilman rakkautta muihin ihmisiin, olen onnellisin luonnon keskellä saadessani hengittää raikasta metsäilmaa ja nähdä tuurilla kauriin loikkivan hätäisenä minua pakoon. Muutaman kerran kauris on kuitenkin ylittänyt odotukseni ja syönyt iltapalaa rauhassa auringonkajossa, vaikka hän varmasti on haistanut ihmisen lähettyvillä. Tämänkaltaiseen harmoniaan tulisi ihmisen pyrkiä. Säilyttämään välit luontoon ja sen kaikkiin eläimiin keskinäisen kunnioituksen avulla. Opetella tyytymään vähempään, joka on lopulta kaikki ja paljon enemmän. Kunhan näistä kriisientäyteisistä vuosista selviydymme, toivon että olemme löytäneet kestävämpiä ratkaisuja ja kylväneet ympärillemme enemmän rakkauden siemeniä vihan akanoiden sijaan. 

Samalla ymmärrän, miksi romanttista rauhaa rakastavat runoilijat ja taiteilijat ovat usein niin yksinäisiä. Heitä ja etenkin näiden arvojen mukaisesti eläneitä poliittisia johtajia kuitenkin lopulta kaivataan jälkikäteen eniten tässä sekasortoisessa maailmassa. Heidän ajatuksensa sisältävät ainoan yli aikakausien kestävän sanoman. Lisätään toki joukkoon antiikin filosofit, jotka ajattelivat meille nykytallaajille varsin tunnistettavasti, että nuoriso on pilalla. 

Lopetan siis tämän osoittelun eilisillan kokemukseen, jolloin tunnistin juuri tuon saman kalkkisajatuksen mopopoikien räkiessä maahan rikkaampien jälkeläisten tukkiessa minulta tien mopoautoillaan. Mutta nämäkin nuoret ovat tulevaisuuden toivomme. Ehkä joku näistä räkijöistä on tulevaisuuden presidentti. Ainakin yksi tuntemani aikalaisräkijä on nykyisin huippukokki. Aina, kun näen hänen kuvansa lehdessä, muistan, miten hän sylki salaattiin kotitaloustunnilla. 

Ihminen on erehtyväinen ja siksi kykenevä myös oppimaan. Täytyy vain aloittaa vaikeimmasta: siitä, että hyväksyy, tunnistaa ja tunnustaa toimineensa aiemmin kestämättömällä tavalla. 

Hyvää viikonloppua, rauhallista pyhäinpäivää ja jännittävää odotusta kotivaalistudioihin!