The End

Aina se tulee siinä kohtaa kun ei haluaisi. Epäloogisesti, töksähtäen, dramaturgisesti epäonnistuneesti. Harvemmin onnellisena. Silti sanotaan, että kun kysymyksiä jää enemmän kuin vastauksia, loppu on onnistunut. Elämän loppuessa ei vain itse kuule kumpiakaan, kysymyksiä eikä vastauksia. Punainen lanka on katkennut.

Beatlesit tekivät uransa ehtoopuolella kappaleen The End, tietäessään että kaikki päättyisi. Sen aistii lopun sävelistä, musiikkivideon katseista, tyhjistä takeista. Kaikkensa antaneena, muttei kuitenkaan kaikkea saaneena, tuo maailmaa muuttanut bändi ymmärsi, että kaikella on aikansa.

Ihmisen aika on lyhyt. Hyttysen elämään verrattuna pitkä, mutta lyhyempi kuin universumin. Ihminen on aina halunnut olla maailmanomistaja. Sitä varten pitäisi elää ikuisesti - tai ainakin yli hiilineutraaliustavoitteiden toteutumisen. Hidas loppu voi tehdä kuolemastakin evolutiivisesti muokkautuvan kokemuksen. Mikään ei muuta sitä tosiasiaa. Me muuntaudumme kohti vääjäämättöntä, ellemme häviä elon kirjoista riuhtaisemalla. Jotkut riuhovat itse, suurin osa kohtaloon vedottavista syistä.

Tätä polkua ei enää ole olemassa eikä liioin Chaplinia kulkemassa sitä pitkin kohti horisonttia.

Mutta mitä on kohtalo? Onko se vain osoitus siitä, että ihminen tiedostaa ajan kulun voimakkaammin kuin lajitoverinsa? Samaan aikaan ihminen näkee peilistä itsensä, ei lajitoveriaan. 

Kykymme tiedostaa on tehnyt meistä kuolemattomia. Emme haluaisi kuolla, koska tiedämme sen olevan edessä. Viikatehenkilö teroittaa veistään, käyttääkseen sitä ensin rasvaa tihkuviin burgereihin pikaruokalan autojonossa. Vähemmän jokaiselle, enemmän kaikille. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Ihmisellä on monia tapoja tehdä itsestään kuolematon. Pikaruoka, suoratoisto ja sohva on nykyajan pyhä kolminaisuus, jossa loppu tulee liian varhain. The end, harvemmin enää kauniilla käsialalla, orkesterin soittaessa massiivista crescendoa. Tosielämässä Rhett Butler ei suutele Scarlett o'Haraa, vaan hoitajat peittelevät meidät, mikäli heillä on aikaa. Mikäli, yhtä kuin ei ole.

Onko mitään niin turvallista kuin peiteltävänä oleminen? Kokea sama palvelu kuin lapsena, kuumepedillä tai ilman. Samaan aikaan peittelystä tulee mieleen kuolema. Joku vetää valkoisen liinan yllemme. Yleensä joku muu kuin lähiomaisemme, jotka ovat ulkoistaneet tämän jalon teon sairaanhoitajalle ja hautausurakoitsijalle.

Ensimmäisellä maailmansodallakin oli loppunsa, jota nämä kohti "sankarillista kuolemaa" marssineet sotilaat eivät osanneet juuri toteutuneena aavistaa. Kuva Gdanskin toisen maailmansodan museosta (sillä ensimmäinenhän pohjusti toista maailmansotaa).

The End on elokuvissa nykyisin karumpi kuin aiemmin. Ennen takana oli liikaa sotaa ja kärsimystä. Haluttiin onnellisia loppuja. Muuttuvatko elokuvien loput korona-ankeuden jälkeen? Ainakin chick lit ja muu viihdekirjalkisuus ovat jo nostaneet suosiotaan. Mikään ei kuitenkaan muuta elämän ainoaa tosiasiaa. 

The End.