Onko romantiikka kuollut? Ajatuksia Havukka-ahon laitamilta

Kaunosielut ovat aina surreet maailman rumuutta. Mutta ajatelkaa, miten karmea ympäröivä todellisuus on pessimististen inhorealistien mielestä. He eivät näe romantiikkaa edes siellä, missä sitä puhtaimmillaan ja aidoimmillaan on, vaan niputtavat moisen siirapin tekaistuksi välineeksi, jota vaaleanpunaisiksi silmälaseiksikin kutsutaan. Maailma näyttää lohdullisemmalta niiden läpi. Mutta romantiikka on kaukana vaikkapa toksisesta positiivisuudesta. Se on sairaus, romantiikka vain jalo  elinehto, yhtä luonnollinen tarve kuin syöminen ja hengittäminen. 

Eikö ole vaikea päätellä, kumpaan karsinaan kuulun? Usein luulen olevani ainoa, lähes sukupuuttoon kuoleva laji tässä hyytävässä maailmassa, jossa yleisin läheisyyden muoto on katsoa sohvalla lätkää ja heittää laudanpätkiä toista päin taloremontin keskellä. Siis tämä kaikki on valovuosien päässä minusta: lätkä- ja rempparomantiikka. En todellakaan katsonut Suomen peliä vaan kuuntelin korpien kuisketta Lapissa. Sitä teen edelleen, vaikken kuule mitään. Täällä on täysin hiljaista. Jotkut eivät kestä sitä. Ehkä he eivät kestä omia ajatuksiaan?




Havukka-ahon ajattelija on Veikko Huovisen klassikkoteos vuodelta 1961 (WSOY). Löysimme sen mökin kirjatarpeistosta. Löytyi myös Kari Tapio ja Raamattu. Jylhä trio etten sanoisi! Jo ensimmäisenä iltana aloin lukea näistä yhtä, olisin kyllä voinut lukea näistä mitä hyvänsä. Mutta valitsin tuon ensimmäisen, sillä se(kin) on klassikko. Ja sopii täydellisti juuri Lapin lomaan. Olin valinnut pinon muita kirjoja luettavaksi, mutta näinhän aina käy, että luet sitten jotain muuta tai et mitään. Arttu Tuomisen dekkaria Vaiettu kyllä aloitin ennen Havukka-ahon löytämistä. 

Minun ei pitäisi vielä kirjoittaa kirjasta, joka on kesken. Joka on täynnä ajatusvirtaa, poukkoilua, varvasvälien tongintaa ja sierainanalyysiä. Ja jossa tietynlainen romantiikka loistaa poissaolollaan luonnon ja pienen ihmisen luontosuhteen tarjotessa sen kaiken tarvittavan. Jollain lailla Havukka-ahossa asuva ajattelija Konsta Pylkkänen on kuitenkin romantikko, joka pakenee ullakolle kuuntelemaan vesisadetta, pohtimaan Borneon eli Porneon nimeä ja toteamaan ihmisellä olevan avaruudessa kusiaisen valtuudet. 

Ihailen, miten vahvasti Havukka-ahon ajattelija on kiinni ajassa, kuitenkin eläen täysin sen ulkopuolella. Vähän kuin minä nyt täällä omassa mökkihuoneessani jonkinlaisessa arjen ja juhlan liminaalitilassa. Saavuin tänne suoraan SKR:n apurahajuhlista lomailemaan, rentoutumaan, eli juoksukisaamaan veren maku suussa!?


Kuva peräisin Karhunkierrokselta.


Voisin asua täällä aivan hyvin ainakin vuoden. Voisin lukea rajoituksitta yömyöhään, uida virran mukana tai pyristellä sitä vastaan, ostaa alerieskaa Prismasta, pakastaa sitä ja sulattaa tunturilunta juotavaksi. Voisin olla kuin Havukka-ahon ajattelija, joka haluaa "haistella välikaton täytekuntaa, kuunnella tuulten kohinaa pihan märessä haapapuussa ja m i e t i s k e l l ä, tutkia kaikenlaisia asioita."

Romantiikkaa on monenlaista, kuten nyt kaikkia elämän ilmiöitä ja tunnetiloja. Itse kuulun Turun Romantiikkaan, jolla on ainakin kaksi nykyistä jäsentä. Oikeastihan Turun romantiikka oli 1800-luvun alussa syntynyt poliitinen liikehdintä, joka liittyi läheisesti fennomaniaan. Henrik Gabriel Porthan oli yksi kansallisromanttisen liikkeen aatehistoriallinen idolihahmo. Sittemmin tuli myös bändi Turun Romantiikka, joka vaihtoi vasten esikuvaa nimensä englanniksi Turku Romantic Movement. Mitä ihmettä!?

Noh, täällä Kainuun korvessa ollaan varmasti suomalaisuuden ytimessä, mikäli se on kuusimetsä, kelotalo ja hammaspurenta joko tukkitöissä tai ultrajuoksussa. Minä en sentään ajatellut kuolla 160 kilometrin jälkeen. Nämä sissit, jotka sen matkan juoksevat, todennäköisesti kuitenkin säilyvät hengissä. Suomalainen sisu sopii hyvin juoksemiseen ja kaikkeen urheiluun. Ja kun tuossa kisanumeroa hain, mietin, että romanttisessa mielessä tarjontahan on varsin mallillaan tällaisissa max 50-vuotiaiden hyväkuntoisten nuorten täyttämissä kisoissa. Todennäköisesti rakkaus kukkii kuitenkin enemmän hiihtokaudella, kun after ski:t baareissa tuottavat jälleen uusia tulevia pettymyksiä. 

Usein kaunein romantiikka on sitä, joka ei koskaan toteudu. Kaihomielisyys, melankolia, kaipuu tiettyyn tilaan ja tunteeseen. Elämä kuitenkin on pääosin Prisman alelappua, keittiön tiskivuorta, jarruraitoja pytyssä sekä jonossa töniviä eläkeläisiä. Sen voi kuitenkin itse valita, katsooko lätkää vai yhtä romanttisinta elokuvaa koskaan: Kieslowskin Lyhyt elokuva rakkaudesta. Romantiikka on mielentila, joka ei kysy tai kyseenalaista olemassaoloaan. 

Kysyin Instagramin gallupissa seuraajilta, moniko mieltää itsensä romantikoksi. Suuri osa seuraajista on paljon lukevia ihmisiä. Yli 70 prosenttia löysi itsestään romantikon epävikaa. Mahtava juttu. Kysyin asiaa siksi, että olin juuri lukenut ihastuttavan historiallisen turkulaisromantiikan helmen Puuvillatehtaan varjossa (Ann-Christin Antell). Minun on siitäkin pitänyt kirjoittaa, sillä se herätti paljon ajatuksia rakkauden olemuksesta, eriarvoisuudesta ja siitä, mitä arvostamme parisuhteissamme tänään. Suosittelen kirjaa myös siihen tehdyn huikean taustatyön takia. On kuin eläisi 1800-luvun Turussa. Mutta kirjoittelen tästä varmaan enemmän myöhemmin. 


1800-luvun Turku oli kansainvälinen, vaikka kuva muulta näyttää. Kuva peräisin täältä.


Kysyessäni "Onko romantiikka kuollut?" mieleeni tulee taannoinen yleisen historian professori, joka kysyi ensimmäisellä yliopistoluennollani, aivan ensimmäisenä lauseena: "Voiko Amerikkaa ymmärtää?". Ehkä kysymys on jäänyt siksi erityisen hyvin mieleeni, että vastaus ei ole edelleenkään yksiselkoinen. Kaukana siitä. Samoin romantiikka on laji, joka ahdistaa monia jo vain siksi, että sitä on vaikea hahmottaa menemättä jonkun mielestä liiallisuuksiin. 

Kukkakimppu, joka rakkaudesta ostetaan, on toisen mielestä vain turhaa rahankäyttöä turhakkeeseen. Suosion ostamista, mielistelyä, jonkin asian hyvittämistä. Tarkoitusperällistä, siis jotain muuta kuin läheisen huomiointia. Romantiikassa aina joku pettyy, siltä tuntuu. Siksi parasta on, että kaksi romantikkoa ovat yhdessä tai kaksi pragmaatikkoa, jotka oksentavat sanasta romantiikka. Jos näitä kahta päälajia sekoitellaan, päästään tilanteeseen, jossa Harlekiini-romantiikan tarjonnalla todella on lukijakuntansa. Romantikon ja epäromantikon yhdistelmä on vain usein yhtä kuin toisen haikaileva kärsimys yhdistettynä ymmärtämättömyyteen, jossa toisen mielestä asiat ovat hyvin. 


Onko romantiikka yhtä kuin tämä europosters.fi -juliste? Eiffel-torni sopisi kyllä taustalle. 


Palataan vielä Havukka-ahon ajattelijaan. Konsta vetäytyy pohtimaan asioita silloin kun hänelle itselleen sopii. Sillä ei ole väliä, mitä mieltä vaimo asiasta on. Kunhan vaimo on. Ehkä romantiikan ytimestä löytyy ajatus toisen huomioon ottamisesta. Siinähän emme kukaan voi muuta kuin kilvoitella.Jos romantiikka kuvottaa, onko se sama kuin toisen huomioiminen olisi ällöttävää?

Onko romantiikka kuollut nuorten parien sohvilta, joissa sometetaan eri laitamilla lätkän tuubatessa sinivaloaan Ikeasta hankittuun sisustustauluun? Onko romantiikka kuollut parisuhteissa, joissa ei koskaan ilahduteta toista millään muulla kuin ilmoitusluontoisella tiedotteella nälästä, väsymyksestä tai vee itutuksesta? Miksi Suomessa usein halveksitaan romantiikkaa? Haluaisin tämän tietää, sillä aistin, miten moni sitä elämäänsä kaipaa edes ripauksittain. Moni suomalainen mies on myös herkkä. Jopa herkempi kuin moni nainen. Luulisi romantiikan kukkeavan loistoonsa tällaisen juron kansan kelohonkain keskellä. Puitteetkin kun ovat äärimmäisen kansallisromanttiset. Romantiikka on kuitenkin lajina sellainen, että kautta historian sitä on ollut romantikkojen mielestä olemassa liian vähän. Ihan samoin kuin nuoriso on (jo Aristoteleen) mukaan ollut aina pilalla. Jotkut asiat eivät muutu. Mutta kun romantiikan lähteessä on kerran saanut uida, mikään muu ei kelpaa enää sen jälkeen. 

Siispä hyvät lätkänapanöyhdänkaivajat: jospa kirjoitatte nyt ensimmäisen runonne sielunne sopukoista ja löydätte sisäisen romantikkonne. Muu ei enää käy. 

Nyt takaisin Havukka-ahon ja kuusimetsän kuiskeen pariin. Oletko sinä romantikko vai rationalismin kannattaja? 


Linkit:

Turun romantiikka uudelleen tulkittuna

Väitöskirja romanttisesta kirjallisuudesta

Ann-Christin Antellin haastattelu Annassa

Aamulehti: testaa kuinka hyvin tunnet rakastavaiset

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!