Kesätauko (ehkä), muttei rikoksista

Blogissa on nyt kesätauko. Ainakin se on kestänyt tähänastisen kesäkuun verran. Olisi kirjoitusaiheita huru mycket, muun muassa Lappi ja Koillismaa noin niin kuin retkeilyn, kivi- ja kalliobongauksen kannalta. Sekä kirppispläjäys, kirjapläjäys (juu, olen ihme kyllä lukenut enemmän ja useammin kuin aikoihin, myös ääniformaatissa). Mutta tieto siitä, että luova aika on rajallinen, pakottaa minut vihdoin hommiin. 

Aloitin nurmikonleikkuulla (käsipeli), jotta saan terveen kirjoitushien pintaan. En tiedä mitään kamalampaa kuin istumakooma, kadonneet pakaralihakset ja tunnoton hiirikäsi. No, helpostikin tiedän kamalampia asioita, luinhan juuri Rauno Lahtisen Murhia- ja hirmutekoja Turussa -kirjan. Kovin kaukana omasta lukaalista ei ole veritekoja ollut tapahtumatta. Tapahtuuhan niitä kaikkialla, joka ajassa. Emme vain onnekkaasti tai uhrien kannalta onnettomasti enää muista niitä tai tiedä niistä vuosikymmeniä myöhemmin. 

Kuva on otettu syksyllä 2021, jolloin ostin tämän kirjan Turun kirjamessuilta. Vasta nyt sain sen luettua. Taattua Rauno Lahtista, huolella taustoitettu ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Tämän jälkeen on vaikea ohittaa ainuttakaan tuttua paikkaa, joissa ei aiemmin tiennyt tapahtuneen henkirikoksia. Teos ei silti ole vain "paheksuttavaa" true crimea. Tapaukset kertovat paljon oikeuslaitoksesta ja asennemuutoksista yhteiskunnassa. Eli historiasta ja ihmisyydestä. Nyt pitää varoa, etten hairahdu lukemaan Jorma Palon teosta Hans Assmanista...

Suomen rikoshistoriassa käänneettiin uusi lehti, kun 28 vuotta kadonneena ollut turkulainen lakimies Ilpo Härmäläinen vihdoin löydettiin. Hänet ongittiin Airiston pohjasta kravatti kaulassa, ankkuriin sidottuna. Mitä rikosuutisointia olen seurannut, aika usein ensimmäinen vahva epäilys on ollut oikea. Härmäläisen "liikekumppani" tuomittiin elinikäiseen vankeusrangaistukseen, vaikka hän kielsi loppuun asti syyllistyneensä rikokseen. Näytöt häntä vastaan ovat sen verran pitävät, että tuomio saatettiin langettaa. Esimerkiksi Hesarissa lisää uutisointia tapauksesta. 

Vaikka usein "tietäisimme", että joku on syyllinen (menkää te lukemaan murha.infoa, minä en uskalla etten menetä pikkusormen myötä koko elämää sinne), oikeusvaltiossa tarvitaan tietty määrä todisteita syyttämiseen ja sen jälkeiseen mahdolliseen tuomioon. Silti on mahdollista saada armahdus ja sitä useammin kevennetty tuomio. Kansa ei useinkaan tätä kestä. Me vaadimme edelleen hirttäjäisiä, joissa asioille on selvä alku ja loppu ilman armoa. Vertauskuva tuli ehkä mieleen parhaillaan kesken olevasta teoksesta, Niklas Natt och Dagin brutaalista 1793. Minun on pakko hengähtää hetki, jotten saa kuvastoa painajaisiini. Mutta älyttömän hyvin kirjoitettu teos, upea ajankuva ja vetävä, jopa koskettava tarina Ruotsin vanhimman yhä voimissaan olevan aatelissuvun jäseneltä. Odotan todella, koska saamme luettavaksemme hänen uusimman projektinsa, oman suvun mysteereistä kertovan teoksen, josta tulee kuulemma kaksiosainen. 

Seuraavat osat ovat nimeltään 1794 ja 1795. Ainakin tämä eka osa sijoittuu Tukholmaan, jossa kohta unelmissa ja todellisuudessa astelen, niillä samoilla Södermalmin kujilla, joista kirjassa kerrotaan. Tämä on kyllä hyvä pohjaluku matkalle!

Keskiajalla ja vielä pitkään sen jälkeen hallittiin kahtiajaon keinoin. Suurin osa muistaa varmasti historiantunneilta Pähkinäsaaren rauhan vuosiluvun (muistatko?) sekä sloganin "hajota ja hallitse". Nykyisin sitä toteutetaan käytäntöön ehkä useimmiten huonolaatuisissa parisuhteissa. Mutta niin ikään luokkayhteiskunnassa jokainen tiesi paikkansa. Edelleen tämä tausta vaikuttaa meissä, suhtautumisessamme muihin ihmisiin ja heidän tekoihinsa (versus yhteiskunnallinen status). 

Kerttulinmäen hirttokukkulan muistomerkki Turussa. Kuva: Wikipedia. Olisi omiakin, mutta ne ovat eri koneella. Lisää kuvia paikasta ja tiivistys hirttokukkulasta löytyy Turun museokeskuksessa työskentelevän Kaponieerin blogijutusta.

Hyvän ja pahan välinen vastakkainasettelu yhteiskunnassa on voimakas, mutta harvoin todellinen. On paljon asioita, jopa rikoksia, joita ei voi niputtaa yksioikoisesti kumpaankaan. Joskus saatamme ymmärtää, miksi rikollinen on joutunut rikosten kierteeseen tai päätynyt johonkin kohtalokkaaseen tekoon. Mietimme myös nykyisin julkisesti, jopa tieteen keinoin, miten diktaattori onkin voinut olla joskus niin suloinen lapsi tai etevä nuori opiskelija vailla merkkiäkään radikalisoitumisessa. Aivan kuin meissä kaikissa olisi pahuuden siemen, joka joidenkin sisällä puhkeaa katalimpaan kukkaansa. 

Ihmisen kykyä hyvään ja pahaan olen pohtinyt koko vuoden, toisaalta elämän, erityisesti nyt tämän kesän. Toivon, että joskus sato korjataan siten, että minä olen jyvä enkä akana. Olen täyttänyt laareja kiitettävästi elämäni aikana olematta itse vilja. 

Nyt oli niin huono lausahdus, että parempi syödä suklaa-Eskimo loppuun ja vaihtaa toiseen tiedostoon. Anteeksi, Puikko. Tuleeko muillekin mieleen peräpuikko? Sitä toivottavasti en tarvitse, vaikka sponsoroidut mainokset somessa muuta väittävät. Toivon, etten pilannut kesän woke-Eskimo-nautintojasi. Siis Valion klassikkojäätelön syömistä, jolle en keksi enää soveliasta nimeä. Saanko itse vain käyttää edelleen Eskimoa? Enhän minä pelännyt mustaa miestäkään mustana, kuvittelin hänet valkonaamaiseksi rikolliseksi, jolla on musta hattu. Pahaa ei ole aina siellä, missä haluamme sitä nähdä. 

Ehkä kirjoitan tänne nopeastikin, ehkä en. Nyt tähän on mennyt puoli tuntia tehokasta kirjoitusaikaa, mutta aivot tarvitsevat dadalepoa. Toivotan sinulle nautinnollista kesää, ellen ole sitä täällä hetkeen toivottamasssa! 

Koroistenniemen mietintäpenkki. Vieressä 1200-luvun piispanistuimen rauniot, joiden löytämisestä voit lukea Ann-Christin Antellin ihanasta Puuvillatehtaan varjossa -kirjasta.