Hylätyt talot, autiot pihat

Tuota 1990-luvun klassikkoelokuvaa en ole edelleenkään nähnyt, tuskin näenkään. Autiotaloja senkin edestä. Enää rakennusten jääminen tyhjilleen ei ole vain maaseudun ongelma, vaan autiotaloja löytyy yhä enemmän kaupunkialueiden lähettyviltä. Jopa keskeltä kaupunkeja. Ei nyt mainita erikseen Turkua, joka on jo kiitettävää mainetta niittänyt vanhojen kohteiden heitteillejätöstä. 




Portaat vievät aina jonnekin. Kaikkien äärellä ei ole selvää, minne. Palasin katsomaan, mitä kuuluu eräälle vanhalle pihapiirille, jonka keskeltä löytyy kenties 200-300-vuotias tammi. 




En muistanut, että paikka oli näin raunio. Ei se viimeksi ollutkaan. Oli yllätys, että tietyt autiotalot oli purettu, vaikka se olikin odotettavaa. Eihän niitä kuvausta varten säästetä, kuin ei elinpiirinkään. Aina vedotaan rottien sun muiden elukoiden pesiin. Kehitykseen, joka kehittyy. Jäljelle jää hyvällä tuurilla ehkä kivikasa, joka korvataan kaupunkialueella parkkipaikalla. 



Usein autiotalojen pihat ovat täynnä vanhaa perinnekasvillisuutta, jopa arkeofyyttejä. Tässä varsin inspiroivasti iso omenatarha. Niin usein mietin, löydänkö minä tiettyjen teemojen luo vai teemat minun. Tämän tarhan olemassaoloa en edes tiennyt, löysin sen nyt. Paljon on omenaa tuloillaan, täytyy syksyllä palata poimimaan. Josko silloin olisi jotain muutakin satoa korjattavana. 



Joskus myös yllättyy, kuinka jokin aiemmin käytössä ollut kohde onkin yhtäkkiä autio. Aina herää kysymys miksi, vaikka tietää vastauksen olevan useimmiten raha. 




Tässä kioskissa olen jopa käynyt sisällä sen ollessa vielä toiminnassa. Siitä on noin 20 vuotta aikaa. Se taisi olla silloin puoliksi antiinkimyymälä, tai osto-ja myyntiliike. Ei ihan heti uskoisi. Joka kerta paikan ohittaessani mietin, miltä höyryävä nakkisämpylä joskus maistui, vai saiko luukusta edes niitä. Vai vain irtokarkkeja kymmenellä pennillä. Ainuttakaan kioskia, joista lapsuudessani karkkeja ostin, ei ole enää jäljellä. Kioskit ja huoltoasemat ovat katoavaa kansanperinnettä. On synti, että esimerkiksi Naantalin "bunkkeri" purettiin linja-autoasemalta. Ja toki sitä ennen paikalla ollut upea funkkisilmestys. 




Instagramissa on nykyisin jokaiselle asialle oma erillinen fooruminsa. Autiotaloille, kirjoille, vanhoille liikennemerkeille... Itse olen pysytellyt näiden ulkopuolella, vaikka sinänsä aiheita seuraankin. Yksi syy on se, ettei minulla juuri koskaan ole kännykkää mukana lenkeillä, jolloin aina autiotaloja ja muuta mielenkiintoista löydän. Minulle oikeastaan on riittänyt näkeminen, tunne. Ei minun ole tarvinnut jakaa näistä kuvia somessa, vaikka muuten asioita tuuttaankin. Mutta lopulta olen monet uhanalaiset kohteet mennyt aina jälkikäteen kuvaamaan. Koskaan kun ei tiedä, koska ne puretaan. 




Tämän kohteen muistan vielä käytössä. Se on toiminut niin sanottuna kerhotalona, varmaan joskus myös asuinkäytössä. Todella surullista huomata, että ikkunat on rikottu ja paikka päästetty retuperälle. Tämä olisi vielä täysin kunnostuskelpoinen. 



Huussikin on lähes priima. Vielä entiseen tapaan kaksi reikää rinnakkain. Huussit ovat usein parhaiten säilyneet, ellei niitä sitten ole jo aiemmin purettu tai muutettu vajoiksi. 




Aika usein löytää myös hylättyjä kohteita, joiden funktio ei ole aivan selvä. Mietin, onko seuraava kuva jokin vedenpumppaamo, kun alueella oli pohjavedestä kertovia kylttejä. 



Netissä juuri kukaan ei paljasta, mistä autiotalot löytyvät, eikä sijaintia ole tapana kysyä. Sille on syynsä. Ei näihin kaivata yhtään ulkopuolisia ihmisiä, sillä mitä enemmän populaa, sitä enemmän paikkoja hajotetaan. On myös oma tunteensa löytää jotain täysin yllättävää. Etsimällä ei yleensä löydä, vaan ainakin itselläni parhaat kohteet ovat tulleet eteen sattumalta. Parhaimmillaan autiotalot ovat aikakapseleita, joiden säilymistä naftaliinissa voi vain hämmästellä.


Useammin näky on jotain tällaista. Hylätty päätyy aina kaatopaikaksi. Mutta niidenkin anti on kiinnostava. 


Kiinnostaako sinua autiotalot, vai kierrätkö ne kaukaa? 



Kommentit

  1. Kiinnostaa, enkä kierrä kaukaa. Naantalissa Ruonassa (oisko katu ollut Rantaruonankatu) oli vuosia autiona kaunis vanha puutalo, jonka puutarha oli, vaikkakin villiintynyt, myös ihana. Nykyään sen paikalla taitaa olla joku Jämerä Kivitalon kuvokki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tämän hyvin, jos tarkoitat sitä punaista. Surullista, että se purettiin. Myös Karvetissa oli Aurinkotien kupeessa punainen hieno talo, eikä tilalla taida olla mitään. Se voi joskus olla parempi vaihtoehto kuin kuvokki!

      Poista
  2. Minua myös surettaa monien vanhojen, hienojenkin, talojen kohtalo joutua hylätyiksi ja vähitellen vuosikymmenien saatossa rapistua ja ränsistyä. Osalle niistä olisi ostaja ja uusi asukaskin voinut löytyä, mutta jostain syystä - ilmeisesti ainakin perikuntien riitojen ja muun myyntihaluttomuuden vuoksi - niiden annetaan mieluummin jäädä tyhjilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen samaa. Etenkin kaupunkialueilta löytyy liian usein jopa kartanomaisia rakennuksia, jotka ovat jääneet tyhjilleen. Niiden kohtalo hämmästyttää erityisesti. Luulisi, että perikunta olisi rahsn toivossa edes myynyt.

      Poista
  3. Hylätyt talot surettaa ja ihmetyttää lähes järjestäen. Itse en jostain syystä uskalla katsoa sisään, "ihailen" kauempaa. Varsinkin kaupunkialueella hylätyt ja hyväkuntoiset talot ihmetyttää erityisen paljon - ja aiheuttaa vaikka millaisia tarinakuvioita päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen hyvin varovainen arpoessani, mihin taloon menen sisälle ja mihin en. Ehkä vähän liiankin varovainen. Etenkin kahta olen jäänyt harmittelemaan, sillä nyt kummatkin on purettu. Tarinallisia autiotalot todellakin ovat, heh heh!

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!