Maailma, jossa yli-ihmisillä on asiaa
 |
| Teoksen on kirjoittanut aiemminkin kirjoillaan ansioitunut, oikeusalalla työskentelevä Juli Zeh. |
Yli-ihmisiä ottaa kantaa moniin nyky-yhteiskunnan ilmiöihin, kuten äärioikeistolaisuuden nousuun, kasvissyöntiin, koronan ja auktoriteettien pelkoon tai järjestyksen palvontaan. Sanoisin, että monelle someaktiiville tämä kalikka saattaa kalahtaa varsin kivuliaasti.
Me olemme itse luoneet maailmamme, jossa elämme. On eri asia valittaa kaupan spelttikeksivalikoimasta kuin raataa öisin, jotta perhe saa ruokaa. Tämä polarisaatio on mahdollista yhden valtakunnan sisällä, myös Suomessa.
Tuskin olen ainoa, jonka mielestä tässä aikakaudessa on jotain tavattoman friikkiä. Samalla samaistun päähenkilön Doran tarpeeseen asua erakkomökissä stukkokorosteiden keskellä. Pääasia on, että ne eivät puhu, ja niillä ei ole asiaa. Mutta uusilla naapureilla voi sitten olla sitäkin enemmän.
Yli-ihmisiä on mehevää luettavaa imaisevalla kerronnalla. Juli Zeh onnistuu tiivistämään olennaisen jopa yhdellä lauseella. Esimerkkejä en nyt pikaisesti plärättynä taaskaan löydä kirjasta, kun en ikinä kirjoita mitään ylös. Kuitenkin suosittelen teosta kaikille teille, jotka haluatte ajatella. Ja teille, jotka haluatte ottaa tiedon vastaan pureksittuna. Samalla Yli-ihmisiä on vaihtoehtoinen matkaopas elämiseen Berliinissä ja yleisesti Saksassa.
Miksei tämä ole vielä äänikirjapalveluissa? Teoksen on ansiokkaan oloisesti suomentanut Anne Kilpi.
 |
| Olin itsekin "pakomatkalla" Helsingissä kirjoittamassa, samalla sain luettua tämän kirjan loppuun. Kun vain ehtisi kirjoittaa jutun myös muusta pääkaupungin annista! Tämäkin kirjoitus on nyt tavanomaista lyhyempi, koska huomaan tekeväni päällekkäin kolmea eri työtä, josta vain yhdestä maksetaan huonosti, toisesta välttävästi ja kolmannesta ei oikeastaan lainkaan. Niinpä olen ristiinnaulittu läppärin eteen, eikä paukkuja jää enää vapaaseen aivopierahteluun. Nyt säästänkin itseäni ja menen sänkyyn kuuntelemaan Ylen Viimeinen johtolanka -podcastia, johon olen tällä hetkellä pelottavan koukussa. Lukemisesta haluan silti pitää nyt kiinni. En tahdo, että se jää enää koskaan. Toistaiseksi tavoite sujuu hyvin, etenkin sadekelien keskellä. |
Kirjoituksesi on inspiroiva ja olen näköjään inspiroitunut jo aiemminkin, olen nyt nro 72 varausjonossa....
VastaaPoistaKiitos Leena! Tämä oli kuulemma jollain hillittömällä jonotussijalla Helsingissä. Minua ennen oli vain kaksi varaajaa kuukausi sitten Turussa. Mutta näkee myös, mikä vaikutus on Hesarissa julkaistulla arviolla. Ei ole ihme, että kirjailijat sitä aina toivovat.
PoistaJa minä onneton palautin tämän lukematta, kun en ehtinyt lukea ja kirjalla oli muitakin varaajia.
PoistaKävin alkuviikolla parin päivän visiitillä Helsingissä ja peräti neljässä tasokkaassa näyttelyssä samana päivänä: Sanomatalon Vuoden lehtikuvat, Ateneumin Albert Edelfelt, Valokuvataiteen museon Kämp Gallerian Jäätikön hiljaisuus ja Design-museon Kustaa Saksin Rajamailla.
Jos ehdit, Esmeralda, niin käy näissä... ai niin, kirjoittamassa. No, toivotan kirjoitusintoa sitten!
Onneksi kirjan saa aina lainattua uudelleen, paitsi nyt voin joutua hieman odottamaan! Tämä oli kyllä niin hyvä, että melkein voisi ostaa omaksi.
PoistaKiitos, kirjoituskin rullasi, mutta kyllä tuli myls keskityttyä muuhun. Ateneumissa kävin jo toukokuussa katsomassa Edelfeltin uoean näyttelyn. Kustaa Saksin hienot ryijyt taas näin Turussa Aboa Vetuksessa. Voi toki olla, että tämä olisi ollut laajempi näyttely. Nyt pyhitin huomioni Tom of Finlandin nahkasaappaisiin ja Jörn Donnerin uskomattoman hienoihin valokuviin. Kyllähän hän monilahjakkuus oli, oli persoona sitten mitä hyvänsä ja miehen teot yksityiselämässä. Pakko toki oli ladata äänikirjaksi vaimon Bitten muistelut.
Erityisesti harmittaa kyllä tuo, etten ehtinyt vuoden lehtikuvia katsomaan!