Viha ei lopu

Katsoin loistavan elokuvan Mississipi palaa (Mississippi Burning). Se sai ensi-iltansa miltei päivälleen 35 vuotta sitten, vuonna 1988. Elokuvassa käsitellään tositapahtumia Yhdysvaltain rotusorron kulminaatiopisteessä. Vuonna 1964 tuomittiin myös poliiseja viharikoksista, jotka tehtiin vain ihonvärin tähden. Veri, jota vuodatettiin, on koko ihmiskunnalla yhtä punainen. Saman värinen.

Elokuvan dialogi on kerrassaan vaikuttavaa, kuten myös Gene Hackmanin ja Willem Dafoen näyttelijänsuoritukset. Kaikessa koskettavuudessaan on yhtä aikaa järkyttävää, miten ajankohtainen elokuvan sanoma on. Viha vähemmistöjä, kansallisuutta ja ihonväriä kohtaan vain yltyy. Historia toistaa itseään, eikä siinä ole mitään uutta ihmiskunnan taivaan alla. Kuinka kukaan kuvittelee täällä pääsevänsä taivaaseen? Nekin uskovaiset, jotka taivaspaikkaa kiivaimmin julistavat, sortavat usein ihmisoikeuksia yhteisössään, kääntävät selkänsä eri tavoin ajatteleville, hylkäävät oman lihansa ja veren.

Yhdysvalloissa mustien kirkot poltettiin, vielä 1960-luvulla. Rauhan tyyssijat? White Anglo Saxon Protestants, ovatko he saaneet jotain hyvää aikaan tässä maailmassa? Uskonnot on lopulta valjastettu vihan eli ihmisen tarkoitusperiä varten. Hyvyyden naamiona on helppo pitää laupiaasti hymyilevää esitteenojentajaa. 

Ihminen ei ole moraalinen eläin. Eläin toimii eettisemmin kuin ihminen, kun se tappaa vain syödäkseen, pysyäkseen hengissä. Ihminen tappaa vihatakseen yhä enemmän. 

Joskus tuntuu niin turhalta kirjoittaa tätä blogia. Tätä lukevat todennäköisemmin ihmiset, jotka ajattelevat itseni tavoin. Jostain syystä, viime aikoina, minua on kiinnostanut niin sanotusti vaikuttaa siellä, missä en ole "omieni" parissa.

Taustatiedon määrä ihmisillä vaihtelee, kyky asettaa tieto kontekstiinsa. Monikaan ei tiedä, mitä on konteksti. Se on asioiden asettamista taustaansa, se paljastaa yhteyden, josta puhutaan. Vihapuhe perustuu juuri sille, että yhteys tarkoitushakuisesti erotetaan. Ihmisten yhteys toisiinsa.

Joku voisi nähdä tässä viittauksen itärajan sulkemiseen. Siitä ei ole kyse, vaikka rajan molemmilla puolin asuvien yhteydenpito toisiinsa vaikeutuukin. En epäile hetkeäkään, etteikö Suomen puolustusvoimien arviointikykyyn valtiollisesta uhasta voisi luottaa. Mutta kaksi viikkoa ei riitä sellaista uhkaa vastaan, jonka olemassaolo perustuu vihalle. Sen kierre seuraa valtiomiehestä toiseen, välillä suhdanteet vaihtelevat. Se kuoppaa hyvää tehneet, hautaa historian silloin kun se ei palvele haluttua etua. Monet valtiot toimivat samoin. Koska valtiota, järjestelmää ei voi asettaa syytteeseen. Vain ihmisen voi. 

Valo ja varjo, ihminen niiden välissä, itseään valaisevana varjona. 

Kun Ku Klux Klan tuikkasi ristin jos toisenkin palamaan, se halvensi kristinuskon yhtä verisen historian. Tappamalla historiassa jo orjuutettuja se osoitti, elokuvaa vapaasti siteerateen, kuinka valkohattujen alla on vain luuta. Ei sellaisessa kallossa liiku mikään, jossa ei ole vihan takia tilaa ajattelulle. 

Viha on opittua, siihen kasvetaan. Se syntyy pienistä hienovaraisista vihjauksista, lapsille opetetuista asioista. Joskus tietämättömyydestä kumpuavan ennakkoluulon ja vihan raja on häilyvä. 

Itse opin aikanaan rivien välissä, ettei Venäjään kannata luottaa. Pikkulottana sodassa toiminut mummuni tapasi sanoa: ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. Tosin hän ei kertonut olleensa lotta kuin vasta hetkeä ennen kuolemaansa. On hirveää huomata ajatelevansa yhä useammin, miten oikeassa mummu oli, kun mietitään Venäjän johtoa. 

Onko minussakin vihan siemen, joka itää tässä maailmanajassa? Myönnän vihaavani ihmisiä, jotka vihaavat ihmisiä, toisiaan. Kierre on valmis. 

Elokuvassa niin sanottu hyvä puoli triggeröityy niin, että syyllistyy itse väkivaltaan, kostaa. Vaikka kuvion voi ymmärtää, palveleeko se ketään? Todellisia rauhantekijöitä ovat he, jotka löytävät dialogin nyrkkejä käyttämättä. Heitä on maailman kriisitilanteissa niin vähän, että he ansaitsevat valtiolliset hautajaiset. 

Lähi-idässä sota pahenee jälleen kerran, vanha viha yltyy. Uutiskuvissa haastatellut kertovat, miten haluaisivat vain elää rauhallista elämää. Kaikki kaipaavat vain rauhaa, saada elää ihmisarvoista elämää vahingoittamatta muita. 

Tämä on vihan saastuttamille ihmisille liikaa. Aivan kuin vihan kyllästyttämät kuvittelisivat omistavansa toisten ihmisten oikeuden elää. Vihapuhe on jumalana esiintymistä. Jos sanotaan, että jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, lienee selvää, että meidän jokaisen sisällä kasvaa saatana. Pahuus ei ole erillinen saareke, vaan pimein musta ihmiskunnan historiassa, meissä kaikissa. 

Minua hävettää olla ihminen. Seuraavassa elämässä toivon olevani tähti, joka sammuu silloin kun kukaan ei enää katso taivasta toiveikkaana. Onko se hetki nyt?