Veronkevennyshaaste - lahjoita verohelpotuksesi köyhäinapuun
#veronkevennyshaaste
Jos haluat käyttää tunnistetta sosiaalisessa mediassa, se olkoon yllä. Haasteeseen voi kuitenkin osallistua tekemättä siitä minkään valtakunnan numeroa. Voi vaikka ostaa ruokakaupan lahjakortin ja pudottaa sen naapuruston köyhän yksinhuoltajan postiluukkuun anonyymisti. Järkyttäväähän on, miten moni köyhistä tuntee häpeää, vaikka häpeällistä on ainoastaan monen suhtautuminen köyhyyteen. Häpeällistä on olla välittämättä.
Monille vastaanottajille ja lahjoittajille voi kuitenkin olla helpointa käyttää väylänä järjestöä, joita Suomessa piisaa. Sininauha, Hope, Lahja lapselle -keräys, diakoniatyö, vaihtoehtoja riittää.
Turussa saattaisin lahjoittaa summan vähävaraisten jouluruokailun järjestäjälle, sillä viime joulunakin Logomosta jouduttiin kännyttämään pois valtava määrä ihmisiä, jotka jäivät ilman jouluruokaa. Jos rahaa olisi enemmän, tilaisuuksia saataisiin kaksi. Vaihtoehtoisesti tilanpuuteesta oven ulkopuolelle jääneille voitaisiin jakaa jouluruokakassi, vaikka tällöin yhteisöllinen ulottuvuus jää kokematta. Se on tärkeä osa köyhyyden torjumista.
Itse olen todella kyllästynyt siihen empatiavajeeseen, joka Suomessa vallitsee. Se on luikerrellut päätöksentekoon, jossa ennen vedettiin eri puolueidenkin välillä yhtä köyttä. Ihmisarvo oli jakamaton, (joskaan ei vielä maailmansotien aikaan). Samaa ei voi sanoa tästä päivästä, joka näkyy tämän hallituksen päätöksistä. Esko Aho ja Iiro Viinanen kommentoivat laman jälkeen, että leikkausten olisi pitänyt ulottua tasaisemmin koko väestöön. Miksei näin läheisestä historiasta opita?
Myös Sixten Korkman lausui juuri näytetyssä Perjantai-ohjelmassa (Kenen syytä köyhyys on?), että lapsiperheiltä leikkaaminen ei ole millään mittarilla järkevää. Kokenut taloustieteilijä tietää mistä puhuu, eritoten köyhän lapsuuden kokeneena. Valitettavaa yhä on, ettei köyhyyteen oikein voi samaistua ellei ole itse kokenut taloudellista niukkuutta pidempikestoisesti. Jos tietää elävänsä ajan X todella tiukasti, psyyke sen kestää paremmin kuin päättymättömän tarinan.
Köyhien keitaita ovat kirkko ja kirjasto. |
Haluan omalla toiminnallani vaikuttaa, että tämä täysin kestämätön ratkaisu verokevennyksestä kompensoituisi edes osittain summan suuntaamisella köyhille. Rehdisti, tarvitsetko oikeasti kyseistä summaa mihinkään? 25 000 euroa tienaava hometalossa asuva yksinhuoltajaäiti varmasti kaipaa joka penniä 230 euron verohelpotuksesta, mutta suurin osa ei tee summalla mitään niin merkittävää, etteikö sillä voisi pelastaa vähävaraisemman päivän elämästä. Ehkä jopa koko elämän.
Jos tämä on nykyajan anekauppaa, olkoon niin. Se on sitä hyvän asian puolesta. Ja kun hyvää jakaa, paha vähenee. Koskaan et voi tietää, koska olet itse avuntarvitsija. Tietenkään ensisijaista ei saisi olla tuen saaminen avustusjärjestöjen ja lahjoitusten kautta, mutta tulevan hallituskauden aikana yhä useampi joutuu niiden asiakkaaksi. Pidetään siis huoli, että järjestöillä on tähän varaa.
Lähdetkö mukaan haasteeseen?
Lahjoituskohteita:
Operaatio Ruokakassi (Turun seutu)
Hurstin Apu (pääkaupunkiseutu)
Kotimaanapu (kohdennetut tarvekeräykset vaikeuksissa oleville ihmisille)
Sininauha (asunnottomien apu)
Aseman lapset (syrjäytymisvaarassa olevan nuoret)
Hope (vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille)
...ja monia muita, joita ei nyt tähän tullut mainittua. Voiko esimerkiksi kirkon diakoniatyöhön lahjoittaa? Jos keksit hyvän lahjoituskohteen, voit kertoa siitä kommenttiin.
Jotain hyvää siis unettomista öistäkin. Todellakin paras idea! Tästä voisi tulla vuoden haaste :D
VastaaPoistaKiitos! Joo, ja onhan osa kässäristäkin yöllä kirjoitettu :D mutta terveydentilan takia pitäisi kyllä saada tämä luova fokus siirrettyä päiväsaikaan! Jään odottelemaan kutsua Vuoden haaste -gaalaan!
PoistaSitä pitää tietenkin lähteä, että hallitus hoitaisi asiat nykyistä paremmin, mutta hyväntekeväisyys on silti aina tärkeää.
VastaaPoistaItse olen Planin kuukausilahjoittaja ja tuen välillä muitakin avustusjärjestöjä. Yksi taho, jota voisi tukea enemmän on Lääkärit Ilman Rajoja. Näistä apu menee kylläkin ulkomaille, maailman köyhille lapsille ja kriisipesäkkeisiin.
Itse haluaisin tukea vaikeassa asemassa olevia nuoria, joten Aseman lapset voisi olla minun kohteeni. Haaste siis vastaanotettu.
Viime aikoina olen joutunut panemaan rahaa kovasti hampaisiini ja mietin, miten köyhät vanhat ihmiset oikein maksavat kaikki terveyskulunsa, joita vanhana tulee vääjäämättä kaikille, hoitoja ja lääkkeitä.
Hienoa, että olet kuukausilahjoittaja, ja lähdet silti vielä tähän mukaan! Lääkäri ilman rajoja on todella hyvä ja tärkeä kohde myös. Tähän liittyen, nyt on juuri tullut kirja suomalaisesta kirurgista Ruandassa, mutten tiedä, pystynkö lukemaan. Varsin pieni kynnyscsilti verrattuna siihen, millaisissa oloissa lääkärit joutuvat kriisipesäkkeissä työskentelemään.
PoistaSuomessa Aseman lapset ei varmasti tarpeekdi lahjoituksia saa, joten se on oikein hyvä kohde senkin takia.
Samaa olen miettinyt, terceydenhuollon kulut ovat todella kovia. Minullakin meni 300 euroa hammaslääkäriin ennen joulua, jatko on yhä tekemättä kun tässä välissä on yhtä mukavat sähkölaskut. Hienoa, että joillain talous kestää kaiken. Se on etuoikeus.