Rahapuhetta kaivataan lisää

Olen pitkään tiedostanut, etten ole enää kirjoittanut blogiin sijoitusasioita. Olen jotenkin väsähtänyt, mikä johtuu toki myös siitä, ettei rahaa enää ole pistettäväksi jemmaan kuten ennen. Tämäpä onkin oiva hetki tarttua kirjaston herätelainaan, Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjaan. Lisätekstillä Näin säästin kymppitonnin vuodessa. En tiedä, miten lisäys vaikuttaa teihin, mutta minulle se synnytti ennakkoluulon hyväosaisen kertomuksesta, eli juuri siitä richplainaamisesta, jota Thurén teoksessaan eri näkökulmilla käsittelee. Saatoin päästä yli inhoamastani anglismista ja todeta, että teos on varsin kattava opus rahasta. Siitä puhutaan yhä liian vähän, ja tämän kirjan myötä moni varmaan on innostunutkin kertomaan ääneen raha-asioistaan. 

Kummatkin maailmaa pehmentävät viltit olen aikoinaan saanut palkkatyöstäni joululahjoina. Suomi on yhteiskunta, jonka verotus ja kaikki mahdollinen perustuu työsuhteessa tehtyyn työhön. Täällä ei kannata olla yrittäjä, ellei sitä ole heti niin suurilla tuloilla, että siinä olisi jotain järkeä. Onkin hyvä, että Thurén puhuu myös pienyrittäjän ahdingosta, joskin kaipaisin tästä vielä enemmän yhteiskunnallista keskustelua. SAK ja hallitus eivät kumpikaan aja köyhimpien pienyrittäjien asiaa. 

Jos kaikki puhuisivat rahasta, se kaventaisi palkkakuiluja, vähentäisi eriarvoisuutta ja antaisi etenkin vanhempien tekemänä lapsille enemmän eväitä elämään kuin rahasta vaikeneminen. Vanhemmat haluavat kuitenkin herkästi suojella lastaan köyhyyden tuottamalta ahdistukselta vaikenemalla koko asiasta. Tämä vain siirtää ahdistuksen sukupolvella eteenpäin, vaikka toki myös köyhyys on ylisukupolvinen kokemus itsessään. Ehkä sekin voidaan kokea kuluttavana, että vanhempi sanoo koko ajan kaikkeen "ei ole rahaa". 

Kaikki rahasta -kirja ei ole tehty heille, joilla ei jää mitään sukan varteen. Mutta se on kirjoitettu hyvin heille, joilla on edes 15 euron kuukausittainen mahdollisuus säästää. Viisitoista euroa on pienituloisillekin suhteellisen helposti nipistettävä summa, kun vain alkaa suunnitelmallisemmin miettiä talouttaan. Se ei tarkoita kirjaan haastateltujen antamia esimerkkejä nipistää take away -kahveista ja keskustalounaista. Nämä eivät ole minulle olleet koskaan edes palkansaajana itsestäänselvyys. Tietyn Helsinki-keskeisyyden ehkä esimerkeistä huomaa. Eihän esimerkiksi myöskään ´ndujapizzaa ja natuviinejä suosita Turun seudulla lainkaan kuten Kallion trendiravintoloissa. Helsingissä ja muualla Suomessa eletään eri kuplissa. 

Tätä kaikkea yhteiskunnallista keskustelua rahakirja myös ihan ansiokkaasti käsittelee. Keillä on mahdollisuus säästää ja keillä ei? Voisiko kuitenkin sellaisellakin ihmisellä olla, joka on aiemmin ajatellut, ettei mahdollisuutta ole? Voisiko köyhimmälläkin vasemmistolaisella olla tämän kirjan myötä toinen ajattelutapa, kuin ettei missään nimessä lue mitään kapitalistista raharaamattua, josta huokuu hyväosaisuus? Tällaiset ennakkoluulot kannattaa kaikki pistää romukoppaan. 

Fiksu pistää sen viisitoista euroa kuussa rahastoon, jotta näkee korkoa korolle -ilmiön ihmeitä tekevän voiman kahdessakymmenessä vuodessa. Toki, jos lisätään nolla perään, on summa vielä huomattavasti suurempi pitkällä tähtäimellä. Tämä on tilastojen valossa paras tapa sijoittaa. Riskit ovat pienet ja tuottoprosentti pitkällä aikavälillä suuri. 

Hyvä kirjoittaa tätä juttua pientuloiseksi, ellei jopa köyhäksi luokiteltuna, kun eilen tuli nautittua kuuden ruokalajin samppanjaillallinen. Se kuului työetuuteen, tai voisiko sanoa palkkion osaan. Pienyrittäjillä ei ole varaa tehdä töitä ilmaiseksi, sillä puolet palkkioista menee veroihin ja eläkemaksuihin. Se on hyvä jokaisen muistaa, jos vaikka pitää 300 euron toimeksiantoa liian suurena. Yrittäjän käteen jää siitä 150 euroa, eikä kyse ole vain siitä hetken asiasta, minkä asiakas näkee konkreettisena edessään, vaan usein päivien työstä. 

Koska rahapuhetta pitäisi olla yhteiskunnassa lisää (ei vain valitusta sen puutteesta, vaan läpinäkyvyyttä), kerron nyt tähän kuinka itse säästän. Kuinka saan rahani riittämään, kun tulot ovat aivan maksimissaan 1500-1600 euroa käteen, ja asumismenot hipovat kuitenkin tonnia kolmeasataa pahimpina sähkökuukausina? No, tilanteessa auttaa se, että kun kaksi pienituloista asuu yhdessä, kulut jakautuvat paremmin tasan. Yksin asuminen on usein taloudellinen katastrofi, kuten myös yllättävä remontti tai muu rahaa vaativa vastoinkäyminen elämässä. Miltei kaikesta on kokemusta. 

Koska osaan ja teen mahdollisimman paljon ruokaa itse ja käytän suosikkiainesosaani kaalia, ruokamenot pysyvät alhaisina. Törsään ainoastaan viineihin, kaikessa muussa pystyn nipistämään. Vaatehankinnat teen lähes poikkeuksetta kirpputorilta, kuten oikeastaan kaiken muunkin tarvikeoston. Tällä viikolla esimerkiksi ostin tämän Ratian laadukkaan unimekon vain kuudella eurolla, kun vanhat yöpaidat alkavat jo olla mukavan reikäisiä. 

Rahaa en käytä myöskään lounaisiin kuin hyvin harvoin. Kulttuuria kulutan paljon, mutta minulla on Museokortti, jota vingutan aktiivisesti. Visaa en juuri lainkaan. Sitä käytän vain silloin, jos olen ulkomailla (viimeksi Georgiassa yli neljä vuotta sitten) tai sen käyttäminen kannattaa jostain muusta syystä. Enää tuskin edes saisin pienyrittäjänä Visaa saati asuntolainaa, joten asunnon myyminen raharatkaisuna olisi vain väliaikainen helpotus. Haluaako tästä säästömahdollisuudesta luopua, kun tietää, ettei tulisi enää uudelleen saamaan mahdollisuutta vastaavaan? Vuokrien maksu tulee etenkin pääkaupunkiseudulla huomattavasti kalliimmaksi kuin asuntolainan lyhennys. Siksi onkin kamalaa, etteivät säntillisesti vuokransa maksavat ihmiset voi saada asuntolainaa, mikäli heidän tulotasonsa tai tulojen säännönmukaisuus ole pankin mielestä riittävä. Toistan itseäni kertomalla, että tämä maa on tehty vakituiseen kehdosta hautaan -työsuhdetyöskentelyyn. 

Ihmisen mielenterveydelle on tärkeää päästä nauttimaan kulttuurista, tai ostaa joskus kauniita asioita kotiinsa. Tätäkään kukkakimppua en onneksi joutunut itse maksamaan, en uskalla edes ajatella mitä se on maksanut. Varmaan vähintään 50 euroa. Sillä saisi hätätapauksessa jopa viikon ruuat. Kukat luovat kuitenkin hyvinvointia, ja joten en pitäisi satunnaista vastuullisesti viljeltyjen kukkien ostoa kovinkaan suurena syntinä. Jos ne tuottavat iloa, eikö investointi ole silloin rahan väärti? 

Sen sijaan vaatteiden osto kiinalaisista halpatuotantofirmoista on asia, josta jokaisen tulisi pyrkiä eroon. Se on myös ihmisoikeuskysymys. Jokaisen kannattaa perehtyä lisäksi Kiinan Silkkitie 2.0.-projektiin ja kysyä itseltään, haluaako rahoittaa tätä toimintaa. Itse en pienituloisena hanki mitään Kiinasta. Vaatteita löytää upealla vintagelaadulla kirpputorilta, etenkin jos sattuu vaatteisiin mahtumaan. 

Tähän teki kyllä tiukkaa mahtua, mutta kaupat syntyivät. En kyennyt vastustamaan 1960-luvun pikkumustaa, joka vaatekaapin ajaton klassikkohankinta. Jollei juhlia ole näköpiirissä, niin hautajaisia aivan varmasti. 

Seuraavaksi pitääkin mainita, että ilman palkansaajana aloitettua systemaattista säästämistä olisin nyt mieron tiellä. Kun aloitin suoran osakesijoittamisen täysin noviisina koronaromahduksessa, kantapää opetti astujaansa. Löin kantapään sata kertaa kiveen, mutta joka kerta opin lisää. Edelleenkään en ole lukenut ainuttakaan sijoituskirjaa, ellei sitten tätä Kaikki rahasta -opusta lasketa mukaan. Olen itse oppinut tekemällä ja löytänyt hyväksi havaitut konstit juuri minulle sopivina. Nyt en pysty säästämään lainkaan yhtä paljon rahastoihin kuin palkkatyöläisenä, mutta jo 50 euroa on aina osa tulevaa pesämunaa. Yhden rahaston jouduin myös myymään remontin takia, mutta sitä vartenhan rahastot osin ovat - yllättäviin elämän käänteisiin. Osa rahasta kyllä kannattaa pitää normaalilla käyttötilillä, jottei rahastoa tai osakkeita tarvitse myydä mahdollisesti miinuksella. Se jos mikä sapettaa.

Pienistä kampelapuroista kasvavat suuret lohivirrat, sanoi Esmeralda kirpputorilla tähän sympaattiseen minikampelaan langenneena. Uin tämän kanssa kotiin suuremman emokampelan luo. Siitä tarjoillaan aina kalat, se on ollut jo lapsuudenkodissani käytössä. 

Voi siis sanoa, että ilman aiempia säästöjä ja niiden mahdollistamaa osakesalkkua en voisi ylläpitää edes nykyistä hyvin niukkaa elintasoani. Jatkossa esimerkiksi alanvaihtajien pitää ottaa tämä huomioon, kun aikuiskoulutustukea ei enää saa. Alanvaihdosta tulee hyväosaisten harrastus. Tätä pidän hallituksen pahimpana virheenä sen lisäksi, että ansiosidonnaisesta poistetaan 300 euron suojaosa. Se kannustaa ihmisiä jatkuvaan työntekoon, toisin kuin kannustinloukkua pahentava suojaosan poisto. 

Asumistuen ja sosiaalitukien käytöstä minulla ei ole juuri kokemusta. En ole saanut asumistukea muistaakseni koskaan, ellen sitten hetken opiskeluaikana. Silloinkin se vaati yksin asumista, joka jäi minun kohdallani hyvin vähäiseksi ajaksi. Rahoitin elämäni työnteolla opintojen ohessa. Samoin olen toiminut aina, en ole edes tajunnut olevani oikeutettu joihinkin tukiin. Nyt olisin varmasti ollut jo vuoden ajan oikeutettu asumistukeen, mutta omistusasujilta tämä mahdollisuus viedään. Tässä ei oteta huomioon sitä, miten vaikea asuntoa on pistää rahoiksi tiettynä aikana, ja miten valtava henkinen taakka muutto on. Muuttorumba on tehty vain terveille, ei sairaille ja pienituloisille. Silti suuri osa heistä joutuu kohta muuttamaan asumistuen leikkausten takia. Parempi siis omalla kohdalla on, kun ei tukea haekaan, niin ei harmita niin paljon sen poistuminen. 

Oma tilanteeni on siis tietyllä tapaa friikki, mihin olenkin elämäni aikana tottunut. Olen köyhä sijoittaja, joka harrastaa viinejä ja toisinaan samppanjoitakin. Moni voisi kuvitella elämäni koostuvan luksuksesta, mutta kaikkea muuta. Sen takia rahasta kannattaa puhua, ettei syntyisi aiheettomia väärinkäsityksiä. Ihmiset kuitenkin herkästi postaavat someen hankittuja asuntoja, juotuja samppanjoita ja rahalla saatavia elämyksiä, vaikka olisivat korviaan myöten veloissa. Siitä olen itse ylpeä, etten ole koskaan elänyt yli varojeni. En edes nuorena, jolloin törsäsin heti viikkorahani sipsiin ja muihin mukavuuksiin. En ole myöskään koskaan pyytänyt vanhemmiltani rahallista tukea mihinkään, joilla sitä tiettyinä elämäntilanteina olisi ollut kuitenkin mahdollisuus antaa. Mutta toisinaan olen kyllä saanut jotain pyytämättä. Olen sijoittanut ne rahat tai tehnyt pakollisia hankintoja. 

Yksi säästövinkki vielä, mikä tulee kyseeseen erityisesti pienyrittäjien kohdalla. Katso suurennuslasilla veroehdotus läpi. Yleensä sieltä löytyy aina jotain vähennettävää. Itse tein vähennykset jo etukäteen. Korotetusta työhuonevähennyksestä riippumatta joudun silti maksamaan mätkyjä 250 euroa. Tämä sapettaa minua älyttömästi. Toivoisinkin, että loppuvuodesta olisi ollut paukkuja hoitaa pari kodin pientä remppa-asiaa loppuun, sillä vielä ne olisi saanut kotitalousvähennykseen. Saako enää ensi vuonna?

Fakta lienee, että kaikkialla on nyt kallista ja rahaa on suurimmalla osalla vähemmän kuin ennen. Mutta hyväosaisilla on aina helpompaa. Lopuksi voit lukea, kuinka rikkaat kertovat inflaation vaikutuksista elämäänsä. Vierivä kyynel. 

Oletko lukenut Julia Thurénin kirjan? Mitä pidit siitä? Minkälainen rahankäyttäjä olet itse?