Puhuvat päät - reelsien ja yhteiskunnan raskaudesta

Aikoinaan ihmiset pitkästyivät tv-ohjelmien puhuvista päistä. Nykyisin niitä vaaditaan somessa. Jopa uutismediat ovat sortuneet Tiktok-vaikuttajien tielle, jolla toki saavuttaa klikkauksia. Paitsi että reelsejä ja videoita ei käsittääkseni tarvitse klikata. Riittää, kun tippahuulena tuijottaa ruutua.

Ihmiset eivät jaksa enää lukea sanomalehtiä, paitsi hyvällä tuurilla sunnuntaisin. Silloin panostetaankin lukemistoon, johon arkena ei riitä aika ja keskittymiskyky. Näitä kumpaakin kyllä olisi, jos arjen priorisoisi toisin. Syyllistäminen ei kuitenkaan auta printtimedian ahdingossa. Lopulta on mentävä sille lavealle tielle, jolla kaikki huutavat kenenkään kuulematta. Kuuntelematta?

Sosiaalisen median algoritmit pelittävät parhaiten, kun ruudussa on puhuva pää. Jos tämä pää kertoo vielä minämuodossa asioita, olivat ne sitten faktoja maailmasta tai kokemuksia meikkivoiteesta, kuulija on koukutettu.

Mietin, kuinka paljon on meitä, jotka vaihtavat heti levyä. En kestä ainuttakaan puhuvaa päätä, ellei hän ole Maarit Tastula Punaisessa langassa tai Karpo karvalakkeineen asioimassa. Uudempikin malli käy, kuten Yle Uutisten päivitetty puhujagalleria. Tosin olen hyvin pettynyt uudistuksen siihen osaan, jossa vaatteita on rennonnettu ja puvuista luovuttu. Missä ovat meteorologien puvut? Ylen Uutiset ovat olleet vielä viimeinen arvokkuuden linnake.

Aika mennyt ei palaa, vai mitä Arvi? Kuvakaappaus Yle Uutisista: tv-uutisten historiaa

Sanomalehtien kesätoimittajarekryistä huomaa, että linja on päinvastainen. Kesä on täynnä reelsiä, toimittajia ratikoissa, busseissa ja tapahtumapaikoilla selittämässä asiaa. Varmasti kiinnostujat ovat nuorempia kuin minä, siksihän diginatiiveja on rekrytty toimituksiin elämänkokemuksenkin tuoman asiantuntemuksen sijaan. Tärkeintä on sykintä, reaktiokyky ja visuaalinen tuuttaus ajassa, jossa luetun ymmärtäminen on yhä tärkeämpää. 

Tiedän liian monta kovaa "vanhempaa" osaajaa, jotka ei koskaan etene kesätoimittajarekryissä. Tietysti kuulun itse heihin. Hain yhtä poliittista osaamista vaativaa paikkaa, johon rekryttiin henkilö, joka pohti, miten hän uskaltaa kirjoittaa poliittista asioista. Tämä on loistava tiivistys, ei niinkään omasta katkeruudestani, vaan ajan hengestä. Siihen kuuluu myös ikärasismi kaiken muun rasismin lisäksi.

TS 3.7.2024

Samalla kun yhteiskunta on olevinaan suvaitsevampi kuin koskaan ennen, sitä katsotaan entistä kapea-alaisemmin. Läpät suojaavat myös näkemästä epämiellyttäviä totuuksia, joita kuuluu pehmentää sisältävaroituksin. Minulla menee yhä tunteisiin sisältävaroitukset koulun oppitunneilla. Esimerkiksi historian opettaminen ei ole mitään muuta kuin sisältövaroitusta. Turvallisen tilan periaatteesta taas pitävät ääntä ihmiset, jotka eivät ole koskaan lukeneet tilan pelastussuunnitelmaa. Osaisivatko he toimia hätätilanteessa, jossa kaikki yrittävät pakoon samasta ovesta?

Minä pyrin pakoon tästä yhteiskunnasta siinä onnistumatta. Hiljattain jouduin itse kokemaan vihafestivaalin. Näin iäkäs sukulainen nimesi Tuska-festivaalin nimen väärin muistaen. Vihafestivaalista tuli vastine vallitsevalle yhteiskunnalle, jossa ei uskalla enää kävellä kadulla vailla silmittömän väkivallan uhkaa. Syyksi voi kelvata sattuma tai vaikkapa naissukupuoli, johon mielenterveysongelmista kärsivä yksinäinen susi purkaa patoutumansa.

Positiivista jälleen lienee, että apurahansaajalle ei voi maksaa sairauslomaa. Menetys tulee omaan takkiin, mutta onneksi yhdellä kädellä pystyy kirjoittamaan blogitekstin tai vähintään swaipata uutisreelsiä vasemmalle. Haluan ehkä olla oman elämäni puhuva pää, muttei tulisi mieleenkään kuvata tätä tekstiä asiaksi videolle someen.

Traumaperäisen stressihäiriön kirjoon kuuluu eristäytymien, sosiaalisten tilanteiden välttely ja tietyssä pisteessä kyynistyminen, totaalinen välinpitämättömyys. Oikeastaan mikään ei ole elämäni aikana muuttunut. Synnyin keskelle lähestyvää traumaa, jonka hedelmällisin käsittelytapa minulle on kirjoittaminen. 

Mietin, millaisen trauman saan tästä ajasta, joka sykkii logoa, fonttia ja puhuvia päitä. Otan mieluummin kerran siipeeni kuin todistan loputtomiin tätä demokratian eroosiota. Historiasta voimme kuitenkin oppia sen, että asioilla ja yhteiskunnalla on tapana muuttua.

Ihminen on silti aina sama. Puhuva pää kertomassa turhaa asiaa.