Puhuvat päät - reelsien ja yhteiskunnan raskaudesta
Aikoinaan ihmiset pitkästyivät tv-ohjelmien puhuvista päistä. Nykyisin niitä vaaditaan somessa. Jopa uutismediat ovat sortuneet Tiktok-vaikuttajien tielle, jolla toki saavuttaa klikkauksia. Paitsi että reelsejä ja videoita ei käsittääkseni tarvitse klikata. Riittää, kun tippahuulena tuijottaa ruutua.
Ihmiset eivät jaksa enää lukea sanomalehtiä, paitsi hyvällä tuurilla sunnuntaisin. Silloin panostetaankin lukemistoon, johon arkena ei riitä aika ja keskittymiskyky. Näitä kumpaakin kyllä olisi, jos arjen priorisoisi toisin. Syyllistäminen ei kuitenkaan auta printtimedian ahdingossa. Lopulta on mentävä sille lavealle tielle, jolla kaikki huutavat kenenkään kuulematta. Kuuntelematta?
Sosiaalisen median algoritmit pelittävät parhaiten, kun ruudussa on puhuva pää. Jos tämä pää kertoo vielä minämuodossa asioita, olivat ne sitten faktoja maailmasta tai kokemuksia meikkivoiteesta, kuulija on koukutettu.
Mietin, kuinka paljon on meitä, jotka vaihtavat heti levyä. En kestä ainuttakaan puhuvaa päätä, ellei hän ole Maarit Tastula Punaisessa langassa tai Karpo karvalakkeineen asioimassa. Uudempikin malli käy, kuten Yle Uutisten päivitetty puhujagalleria. Tosin olen hyvin pettynyt uudistuksen siihen osaan, jossa vaatteita on rennonnettu ja puvuista luovuttu. Missä ovat meteorologien puvut? Ylen Uutiset ovat olleet vielä viimeinen arvokkuuden linnake.
Aika mennyt ei palaa, vai mitä Arvi? Kuvakaappaus Yle Uutisista: tv-uutisten historiaa |
Sanomalehtien kesätoimittajarekryistä huomaa, että linja on päinvastainen. Kesä on täynnä reelsiä, toimittajia ratikoissa, busseissa ja tapahtumapaikoilla selittämässä asiaa. Varmasti kiinnostujat ovat nuorempia kuin minä, siksihän diginatiiveja on rekrytty toimituksiin elämänkokemuksenkin tuoman asiantuntemuksen sijaan. Tärkeintä on sykintä, reaktiokyky ja visuaalinen tuuttaus ajassa, jossa luetun ymmärtäminen on yhä tärkeämpää.
Tiedän liian monta kovaa "vanhempaa" osaajaa, jotka ei koskaan etene kesätoimittajarekryissä. Tietysti kuulun itse heihin. Hain yhtä poliittista osaamista vaativaa paikkaa, johon rekryttiin henkilö, joka pohti, miten hän uskaltaa kirjoittaa poliittista asioista. Tämä on loistava tiivistys, ei niinkään omasta katkeruudestani, vaan ajan hengestä. Siihen kuuluu myös ikärasismi kaiken muun rasismin lisäksi.
TS 3.7.2024 |
Samalla kun yhteiskunta on olevinaan suvaitsevampi kuin koskaan ennen, sitä katsotaan entistä kapea-alaisemmin. Läpät suojaavat myös näkemästä epämiellyttäviä totuuksia, joita kuuluu pehmentää sisältävaroituksin. Minulla menee yhä tunteisiin sisältävaroitukset koulun oppitunneilla. Esimerkiksi historian opettaminen ei ole mitään muuta kuin sisältövaroitusta. Turvallisen tilan periaatteesta taas pitävät ääntä ihmiset, jotka eivät ole koskaan lukeneet tilan pelastussuunnitelmaa. Osaisivatko he toimia hätätilanteessa, jossa kaikki yrittävät pakoon samasta ovesta?
Minä pyrin pakoon tästä yhteiskunnasta siinä onnistumatta. Hiljattain jouduin itse kokemaan vihafestivaalin. Näin iäkäs sukulainen nimesi Tuska-festivaalin nimen väärin muistaen. Vihafestivaalista tuli vastine vallitsevalle yhteiskunnalle, jossa ei uskalla enää kävellä kadulla vailla silmittömän väkivallan uhkaa. Syyksi voi kelvata sattuma tai vaikkapa naissukupuoli, johon mielenterveysongelmista kärsivä yksinäinen susi purkaa patoutumansa.
Positiivista jälleen lienee, että apurahansaajalle ei voi maksaa sairauslomaa. Menetys tulee omaan takkiin, mutta onneksi yhdellä kädellä pystyy kirjoittamaan blogitekstin tai vähintään swaipata uutisreelsiä vasemmalle. Haluan ehkä olla oman elämäni puhuva pää, muttei tulisi mieleenkään kuvata tätä tekstiä asiaksi videolle someen.
Traumaperäisen stressihäiriön kirjoon kuuluu eristäytymien, sosiaalisten tilanteiden välttely ja tietyssä pisteessä kyynistyminen, totaalinen välinpitämättömyys. Oikeastaan mikään ei ole elämäni aikana muuttunut. Synnyin keskelle lähestyvää traumaa, jonka hedelmällisin käsittelytapa minulle on kirjoittaminen.
Mietin, millaisen trauman saan tästä ajasta, joka sykkii logoa, fonttia ja puhuvia päitä. Otan mieluummin kerran siipeeni kuin todistan loputtomiin tätä demokratian eroosiota. Historiasta voimme kuitenkin oppia sen, että asioilla ja yhteiskunnalla on tapana muuttua.
Ihminen on silti aina sama. Puhuva pää kertomassa turhaa asiaa.
Rakastan sitä, että kirjoitat pitkästi. Pidä se!
VastaaPoistaEn voi ymmärtää, miksi lehdistö on alkanut matkia jotain tiktokviestintää. Meitä on paljon, jotka lukisimme entisajan lehteä, jossa oli muhkeat kulttuurisivut. Nyt esim Hesari keskittyy hyvänolon juttuihin, joissa julkkikset yksi toisensa perään lupaavat lakata suorittamasta ja hyväksyä itsensä "sellaisina kuin ovat". Olisi todella virkistävää lukea jostakusta joka lupaa potkia itseään perseelle ja olla parempi ihminen.
ja kaikkein parasta tietysti olisi,e ttä minäminä-juttuje sijaan keskityttäisiin asioihin.
Olen aivan samaa mieltä tarjonnan tasosta. Tosi surullista, mutta valitettavasti sitä on tuutattava mitä merkittävä osa kansasta janoaa. Mutta on se myös sitä, ettei toimittajilla ole enää asiantuntemusta muuhun tai ainakaan resursoitua aikaa hyödyntää osaamistaan.
PoistaKirjoittamisen pitkästi ajattelin pitää, se on elämäni pisin seuralainen. Kiitos!
Ylen uusissa uutisissa: asiantuntijamies puhuu, samaan aikaan teksti juoksee alareunassa, kuuntelen puhetta, teksti alareunassa tulee tajuntaan koska ovat äidinkieleni sanoja, sinisessä taustassa kulkee pystyviiva vasemmalta oikealle uudestaan ja taas kuin jossain vanhassa huonossa vastaanottimessa vuosikymmeniä sitten.
VastaaPoistaEn tiedä mikä on reels enkä kai haluakaan tietää.
Ihminen on varmasti onnellisempi, kun ei tiedä mitä reels tarkoittaa. Minua häiritsee myös suunnattomasti uutisten juoksevat tekstinauhat. Hirveetä sykintää kaikki, missä on ruutuja. Ihmisetkin sitä samaa. Huoh.
PoistaEn minäkään tiennyt, mutta, hih, googletin.
PoistaTeeveen uutisista en tiedä *yhtään* mitään, koska en omista televisiota, enkä sitä miltään korvikkeeltakaan katso. Mutta (digitaalisista) uutisista pahoitan kyllä taajaan mieleni, koska en pidä klikkiotsikoinnista, asiapentit syrjäyttäneistä influenssereista, enkä oikein siitäkään, että varmistaakseni uutisen oikeellisuuden, joudun kirkkaamman linkistä, mitä siinä Guardianissa tai Naturessa nyt oikein lukikaan. Ennen vanhaan oli sentään pakko luottaa siihen, mitä toimittaja paperilehdessä väitti! Nykyään ne hyväkkäät yhyttää toistamiseen ällistyttävien käännösvirheiden ai suoranaisten väärinymmärrysten ääreltä. Olen miettinyt, johtuvatko ne kiireestä (toimituksen hektinen rytmi), Googlekääntäjän puutteellisuuksista (valtakieli englantia ei sittenkään osata ihan niin hyvin kuin uskotaan) vai kerta kaikkiaan vaan puutteellisista pohjatiedoista (ei vaivauduta tarkistamaan lähteitä). Pinnallistuminen on pop kaikilla elämän alueilla!
Kiire selittää paljon - tulee kirjoitusvirheitä ja ajatusten jäsentymättömyyttä, mutta kyse on myös siitä, että juttuja editoi usein joku muu henkilö ja ehkä keksii otsikot. Siinäkin kiire sanelee - jutun sisältö ei välttämättä enää vastaa otsikkoa, tai siinä on jotain muita asiavirheitä. Ennen kun toimittajat tekivät hommia vakitöissä samassa lafkassa tyyliin hautaan asti, oli aikaa panostaa juttuihin paljon pidempään. Mutta nämä ajat ohitettiin jossain ysärilaman aikoihin.
PoistaJa todella paha ongelma on tuo vaikuttajamedian ryntäys alalle. Se syö asiantuntemuksen tilaamista heiltä, joilla sitä oikeasti on. Rahasta kaikessa on kysymys.