Kaukaisuus

Intuitiivinen kirjoittaminen on parasta etenkin silloin, kun aikaa sille ei ole. Tällöin kokee vain tarvetta suoltaa jonkin kuvan tekstillä tai tekstin kuvalla. Ihmiskuntaa ei olisi olemassa ilman tarvetta kirjalliseen ja kuvalliseen ilmaisuun. Ihmisyys on kiinni kulttuurista, jonka teemme jollain tavoin näkyväksi. 

Kuluneen kolmen kuukauden aikana olen matkustanut enemmän kuin viiteen vuoteen. Viiden vuoden aikana käytin vain kerran passiani Georgiassa. Toisella kerralla Euroopan rajalla sitä ei tarvittu kuin lentokentän automaattiin, jota onneksi kompensoi palvelu määränpäässä. Helsinki-Vantaasta on tullut sieluton tiskittömyys, joka jostain syystä on valittu maailman parhaaksi. Itse toivon, ettei minun tarvitse enää katsoa välkkyviä valoja passintarkistuksessa, johon naamatauluni ei kuitenkaan kelpaa. Lopulta tarvittiin elävä ihminen arvioimaan, että olen ihminen, ja oikea sellainen. 

Yllä oleva kuva on otettu suolajärveltä Kyproksella. Sain miltei lämpöhalvauksen sinne talsiessani. Jossain kohtaa väreili kirkko esiin ikoneineen ja pelargonioineen. Pelagia, pelastus. Ei varmaankaan näin, mutta jotain sinne päin. Kirkko oli tosi, oloni epätosi. 

Sellainen se oli myös kuluneena keväänä, kun jouduin yhtäkkiä opettamaan matematiikkaa. Minun piti googlettaa, mitä tarkoittaa sievennä. Kerroin oppilaille, että kutosen tai seiskan matikalla saattaa aikuisena opettaa matikkaa, joten kyllä se taso varmasti riittää. Lukio-opetukseen ei takuulla olisi enää riittänyt, mutta olen aina selviytynyt laskuistani, ennakoinneistani ja maalaisjärjellisestä rahankäytöstä. En osta velaksi, paitsi asunnon. Valitettavasti menin näin tekemään. 

Lähellä kupsahduspistettä mietin rahaa, miten turhaa se on. Mutta ennen kupsahdusta hyvinkin tarpeellista. Taloudellisen itsemurhan takia minun on varmaan pakko tehdä opettajan töitä, vaikken tavallaan haluaisi. Tiedän kuitenkin olevani siinä hyvä, silloin ehkä jaksankin. Mutta olen liian introvertti ihmisvihaaja niin sosiaaliseen ammattiin. En jaksa muita ihmisiä, koska ihmiset ovat yksinkertaisesti raskaita. Varmasti olen itsekin. Nautin eniten ollessani yksin. Teineiltä kuitenkin siedän enemmän kuin aikuisilta. Tietty aivottomuus on usein nerokasta, ja edelleen olen sitä mieltä, että lapset ovat usein fiksumpia kuin aikuiset. 

Kyproksella tein myös töitä, mutta yritin lomaillakin. Ensimmäisen kerran elämässäni ymmärrän ihmisiä, jotka valitsevat all inclusive -loman. Makoilin rantatuolilla Kale Puontia lukien suolaisen merituulen ja Keon hyväilemänä. Mikri bukala Keo parakalo. Mietin, miksi niin moni lukee dekkareita ulkomaisella ranalla, ja miksi minä luen jostain Jakomäestä Larnakassa? Yhtä kaikki teksti upposi sisuksiin yhtä nopeasti kuin souvlaki, jonka grillauksesta voisi tehdä Unescon kansanperinteen. Vain muovituolit, kylän miehet ja jalkapallomatsi ympärille, se on siinä. 

Nämä ovat ensimmäiset vapaaehtoiset kirjoitetut sanani lomalla. Ajattelin, että niistä kannattaa pitää kiinni. Myös lomasta silloinkin, kun siitä ei saa palkkaa. Pidän ainakin kolme viikkoa lomaa, jonka aikana on pakko investoida kahteen asumiseen, remonttiin ja helvetin esikarsinaan. Mutta luhistumispisteestä se suurin nauru kajahtaa. 

Minä en ole siellä. 

Nykyisin vihaan sanaa manifestoida, sillä ainakaan minulle se ei ole tuonut mitään hyvää. Olin kirjoittaa, että manifestoin itseni kuvan hotellinäkymään, mutten taidakaan. Kyproksella on nyt yli 40 astetta lämmintä. Jo toukokuussa paloautot kaarsivat pillit ulvoen vastaan ensimmäisten metsäpalojen merkkinä. Silti moni matkustaa Välimerelle keskellä tukalinta kesää. Miksi niin moni ottaa tietoisen riskin? Kaikin mokomin, mutta Iltalehteen ei tulipalossa kannata ottaa yhteyttä. 

Meno Telluksella käy yhä ahtaammaksi. Ei ole suuntia, vain pakokohteita. Me kaikki varmasti ymmärrämme, miten monelle se on Suomi. Asenneilmastoa on pakko muuttaa, halusimme tai emme. Ihminen on aina haaveillut paremmasta. Joskus syntyi utopiavaltioita, versioita todellisuudesta, joka sitten olikin odotuksia karumpi. Itse en selviäisi, ellen uskoisi utopiaan. 

Tällä hetkellä sitä edustaa esimerkiksi kirjoittaminen, johon ajallisestikaan ei riitä rahkeet. Rahoitan silti lomaani osin apurahalla, koska muuten sekoan. Pakkasin juuri Salvador Dalin Neron päiväkirjan muuttolaatikkoon.