Rajatuotos on tuotantofunktion derivaattafunktio

Tällainen lausehirviö on parhaillaan edessäni toisella välilehdellä. Minun on pakko kirjautua blogiin ja vuodattaa tuskani ulos. Kuvittelen ymmärtäväni taloudesta paljonkin, mutta tästä en tajua mitään. Miksi en tajua? Olenhan minä hoitanut itsenäisesti inventaariot, tilaukset, sijoitukset, erinäiset rahankäytön vastuutehtävät ja niin edelleen. Ja kirsikkana kakussa, joudun opettamaan matematiikkaa. Väitän ymmärtäväni siitäkin enemmän peruskoulutasolla kuin taloustieteestä yliopistossa. 

Eräällä tunnilla käyttämäni uutisdia. 

Niin, miksi en tajua? Kysymys on ammattikielestä tai tieteenalan kielestä, jota toisinaan kutsutaan jargoniksi. Kirjoitinkin joskus erinomaisesta lukukokemuksestani Työelämän tyhjänpuhujat. Laura Niemi osui kultasuoneen, kun myös media innostui kirjasta. Esimerkiksi Ylellä voi testata, ymmärrätkö jargonia. En silti ymmärrä, miksi minun on ymmärrettävä, mitä otsikko tarkoittaa. Otsikko on myös kutsu kauppakorkealaisille eksymismatkaan humanismin pariin. Me otamme tällaiset asiat tunteella. Rajatuotos kuulostaa minulle ulosteelta, joka on aidattu. 

Toisella tunnilla käyttämäni dia Heinzin sijoittajapäiviltä. 

Hyvä sinänsä, että ripulillakin on rajat. Kyllä minä tästäkin selviän, kun ulkoa opettelen. Näin pääsin aikanaan kisaamaan Jyrki Otilan eteen, en tosin siihen tv-visaan. Monivalintatehtävässä piti nuolla EU-pyllyä, kun Helsingin kauppatorin heinäpaalit vielä savusivat. Olin lottovoittajan tuurilla EU-tietäjä, vaikka arvasin ehkä puolet kysymyksistä. Lopputuloksena oli niukin naukin häviö, en päässytkään luokan kahden nörtin ja opettajan kanssa Brysseliin. Lopulta kuitenkin seisoin vuosia myöhemmin EU-rakennusten edessä. Oli sunnuntai, olin matkannut metrolla tyhjyyteen. Talousnobelistina en tajunnut, että rakennukset ovat tietenkin sunnuntaina suljettuja. Palasin takaisin sillä samaisella metrolinjalla, jossa myöhemmin tuli tunnetuksi terroristisesta iskusta. 

Huomaan ajan rientävän. Olen käyttänyt tunnin tehokasta opiskeluaikaa kahvitteluun, viestittelyyn (tuo otsikon lause ympyröitynä huutonaurulla) sekä tiskiveden kimaltelun ihailuun auringonvalossa. Kohta säteet laskevat mailleen ja aivotoimintani samoin ehtyessä. Miksi velvollisuuksien välttely on näin helppoa? 

Etenkin tätä tapahtuu, jos asioilla ei ole itselle tarvittavaa hyötyarvoa. Oliko tämä sopiva termi? Hyötysuhteen samahyötykäyrä. Tarkoittaako tämä jotain? Toivottavasti ainakin tentissä. 

Minusta tuntuu, etten tarvitse näitä opintoja käytännön työssä mihinkään. Eihän ihmiskuntakaan opi, vaikka kissan kokoisin kirjaimin tavattaisiin. Mutta silti jokin aihepiirissä kiehtoo. Ehkä se, etten olisi koskaan voinut kuvitella edes sijoittavani. 

Olen opettanut ehkä eniten kaikista kouluaineista yhteiskuntaoppia, ja ammattitaustani kaikin tavoin tukee tämän opettamista. Silti juuri siitä minulta puuttuu kursseja, jotta saan kokonaisuusmerkinnän. Eli mahdollisuuden vakituiseen virkaan, jota en kuitenkaan välttämättä halua. Mutta ei se ainakaan siitä saa olla kiinni tulevaisuudessa, että se olisi minusta kiinni. 

Talousnobelistina joudun nyt maksamaan kursseista erikseen. Kaikki olisi pitänyt käydä kolmen vuoden sisällä valmistumisesta, jos haluaa jonkin pätevyyden. Samalla opintoihin jää koukkuun juuri tässä vaiheessa elämää. Onhan aivan ihanaa kiukutella vaikeiden aineiden äärellä aivan erilaisessa ilmapiirissä kuin tutkinto-opiskelijana 20 vuotta sitten. Silloin kaikki vain ahdisti ikuisena koulun jatkeena. Puursi väkisin, mitä toki teen nytkin. Mutta perverssillä tavalla tämä on silti nautinnollista. Olen juuttunut rajatuotokseen. Mitä silloin voi muuta tehdä kuin piehtaroida?

Mikä on ollut vaikein opiskelemasi aine tai asia? Onko aikuisopiskelu helpompaa kuin vitsan vääntö nuorena?