Hajonnut tietokone, ehjä kovalevy

Otsikko tarkoittaa ihan todellista syytä kirjoitustaukoon. En silti malta olla rinnastamatta tietokonetta hilavitkuttimeen nimeltä ihmiskeho ja kovalevyä sentään vielä suht normaalisti raksuttavaan aivotoimintaan. Joka kolmannessa blogissa pahoitellaan taukoa kirjoittamisesta, sillä syysflunssa on vienyt voiton tai pehmeät vällyt ihan muuten vaan. Aina ei jaksa kirjoittaa, ei tehdä yhtään mitään. Syksy on juuri se vuodenaika, jolloin pimeys, uudet tv-sarjat ja suoranainen vetelyys vievät voiton. Olen myös saanut halkosavotassa mojovan tällin jalkaani, lojunut kuumeflunssassa sohvalla ja kärsinyt pahoista migreeniputkista. Olo on ollut kuin vanhuksella. Juuri tänään elämäni paras kaukonäköinen päätös on ollut vaihtaa osa lomarahoista ylimääräiseen lomaviikkoon.

Muistatteko kiukaan, josta kirjoitin kesäkuussa? Tai sen juhannussaunan, jossa ei ollut kiuasta? Ostimme sen kyllä kesällä, mutta saimme sen vasta viime viikolla seinään. Omaa laiskuuttamme, sitten vielä sähkömiehiä sai odotella ikuisuuden. Mielestäni yli vuoden mittainen saunatauko on kuin moderni suomalainen kidutusmenetelmä. Pitkä ja piinaava, ennen kaikkea nihkeä. Silti laiskuus on vienyt voiton. Emme ole jaksaneet tehdä koko kuumana kesänä mitään saunaprojektin eteen. Mieheni on ollut myös huolissaan, pilaisiko saunasta kamariin leijaileva vesihöyry hänen 1990-luvun hyvin aktiivisesti luetut Guinnessin ennätyskirjansa tai vielä vanhemmat VHS-kasettinsa, jotka on arkistoitu iloiseen sekamelskaan erinäisiin muovikasseihin ja pahvilaatikoihin. 

Nyt, kun kuumasta kylmään vaihtuneelta ilmanalalta ei pääse pakoon, oli vihdoin tartuttava toimeen. Jotta edes joulusaunassa (toivottavasti myös joulurauhassa) istuminen olisi realistinen visio. Olen pessyt syyssateessa kiuaskiviä (en tiennyt, että nekin täytyy pestä ennen käyttöönottoa) ja hinkannut saunan vanhoista tiililaatoista ties keiden jalanläljet näkymättömiin. Voi, kunpa kädenjäljetkin olisi piilotettavissa jonkun lahjakkaan timpurin taideteoksesta nimeltä saunajakkara. Tässä asumismuodossa on kuitenkin pakko karsia ja priorisoida menoeriä. Vino ja jaloista jo vettynyt puujakkara kelpaa meille niin kauan, kun se kestää omiensa ja mielellään myös meidän jalkojemme alla lahoamatta. 

Tietokoneemme on hajonnut jo kahteen otteeseen, toki juuri sopivasti takuuhuoltoajan päätyttyä. Mieheni sarjapommittaa juuri huoltopalvelua soitoillaan. Ai että. Ymmärrän molempia puhelinlangan päitä. Kukaan ei vastaa. Kohta varmasti tulee kuitenkin tekstiviesti, jossa pyydetään arvioimaan asiakaspalvelun taso. Toivon hartaasti, että kohta kuulemme onnentilulilun ja mieheni pääsee jatkamaan "bisneksiään" ja minä ehkä kirjoittamaan blogia hänen ruokataukojensa aikana. Minulla on keskeneräisenä kolme eri kirjoitusta, joita en voi postata täysin aivopierumeiningillä, sillä historialliset faktat täytyy tarkistaa ja niin edelleen. Sitä ennen yritän saada rebootattua tämän oman koneeni, eli saada kroppani jälleen kuntoon. Se tekee erityisen hyvää myös kovalevylle.