Tämän blogin epäsuosituimmat tekstit

Blogipostausten perässä näkyy usein kolme kyseisen kirjoittajan suosituinta tekstiä. Minua kiinnostaa usein enemmän, mitkä ovat ne vähiten suositut ja miksi. Veikkaan, että moni kirjoittaja toivoisi laajempaa näkyvyyttä juuri niille teksteille, jotka ovat saaneet vähiten klikkauksia.

Kun aloin kirjoittaa blogia huhtikuussa 2018, minulle ei ollut ehtinyt muodostua kovin syvällistä käsitystä blogimaailmasta. Pikaisen blogiportaalikatsauksen jälkeen huomasin, että suosituimpia tuntuivat olevan hää-, raskaus- ja sisustusblogit. 

Vaikka osasin aavistaa, mitkä teemat vetoaisivat eniten lukijoihin, päätin pitäytyä vain sellaisissa aiheissa, joilla on minulle itselleni jotain merkitystä. Lopputuloksena on ehkä temaattinen sillisalaatti, mutta sellainenhan elämä on (harva edes pitää sillistä). Renessanssiajan humanistinen koulutus yhdisti lukuisat eri tieteenalat, joita nykyään opiskellaan täysin erillisinä oppiaineina (esim. anatomia/lääketiede, tähtitiede, historia ja kuvataide saattoivat sisältyä samaan tutkintoon). Minun sisälläni elää selvästi pieni renessanssiajan humanisti. En voisi kategorisoida blogia tiukasti yhteen aihepiiriin enkä myöskään elää kategorioiden mukaisesti. Yliopistossa otin railakkaasti sivuaineita eri tiedekunnista ja tutkin samaan aikaan mahdollisuuksia esimerkiksi kultasepän ja konservoijan ammattiin. Blogimaailmassa vahvuutena on kuitenkin aihepiirin rajaus - mikäli et ole luonut itsellesi henkilöbrändiä.

Päätin kirjoittaa anonyymisti, jotta voisin käyttää tätä blogia ihan todellisena aivopierukanavana. Anonyymius ei ole blogin suosion kannalta kovin järkevä valinta, mikäli uskomme Millainen on hyvä blogi? -artikkelin antia. Henkilöbrändätyt blogit ovat usein niitä suosituimpia. Näen tässäkin yhteyden evoluutio-/sosiaalipsykologiaan - ihmisen on juoruiltava selviytyäkseen. Kun tiedämme tarkalleen, kenestä blogin kirjoittajassa on kysymys, se synnyttää luottamuksen ja vetoaa aisteihimme koukuttavammin kuin kertomukset tyypin X elämästä ja ajatuksista. 

Tällä pohjustuksella siirryn tutkimaan vähiten luettujen postausten sisältöä.

Niissä yhdistävänä tekijänä toimii jonkin sortin jäsentelemättömyys, tekstin pituus (joko liian lyhyt tai liian pitkä?) sekä yleisesti ehkä kiinnostamaton otsikko. Otsikonluonnin suhteen halusin kuitenkin toimia yhtä intuitiivisesti kuin tekstin kirjoittamisenkin - ei väkisin keksittyjä 3 x sitä ja tätä -otsikoita tai lukijoita haalivia klikkiotsikoita, vaan yksinkertaisesti se ensimmäisenä mieleen tuleva. Luotan intuitioon hyvin vahvasti elämässäni - valitsen usein sen ensimmäisen vaihtoehdon enkä juuri hiulaa ja muokkaa mitään muuta kuin maalaamiani tauluja. Otsikko ei kuitenkaan toimivanakaan toimi, jollei sen aihe kiinnosta lukijaa. Itse asiassa lukijamäärä on suoraan sidoksissa otsikkoon ja hakusanoihin. Esimerkiksi tekstin rakenne ei voi vaikuttaa siihen, avaako lukija postauksen vai ei. 

Sitten punaiselle matolle! Jaettu jumbosijapalkinto ojennetaan kahdelle tekstilleni, joista toinen on Vanhuuden ylistys ja toinen Sukupolvien perintö. Aplodeja! 

Otsikot voivat ehkä olla jonkun mielestä tylsiä, mutta uskon, että kyse on enemmän aiheesta. Vanhuus tai omien sukujuurien tutkiminen eivät lähtökohtaisesti kenties ole kiinnostavimpia aiheita blogeja seuraavien ihmisten parissa. Oletan, että suurin osa blogien aktiivilukijoista on alle 35-vuotiaita, ehkä jopa alle 25-vuotiaita. Ehkä tästäkin on tehty jokin tutkimus, jota en nyt pikaisella haulla löydä. Eipä nuoressa iässä yleensä ole tarpeellista pohtia vanhuutta tai mielekästä uhrata aikaa mummin siskon Karjala-muisteloille. Toki poikkeuksia löytyy - olenhan itsekin sellainen.

Jumbotekstien sisältöjä on ehkä turha avata sen enempää, sillä nehän voi lukea klikkaamalla. Vanhuuden ylistys sai alkunsa Louhisaaren kartanosta löytyvästä taulusta, jossa vanha mies lusikoi keittoa. Mielestäni otsikko kuvaa aika hyvin postauksen sisältöä, jossa pohdin vanhuutta ennen ja nyt sekä vanhuuden sijaa yhteiskunnassamme. Esperi-kohun myötä luulisi aiheen jossain määrin kiinnostavan lukijoita. Nyt medialle on lisäksi tullut ikään kuin uutena tietona, että myös tavallisissa vanhainkodeissa laiminlyödään vanhusten hoitoa. Karu totuus lienee se, että vanhusotsikot ovat kahden viikon päästä jääneet jälleen kerran säälööppien jalkoihin. 

Sukupolvien perinnossä uppouduin oman sukuhaarani vaiheisiin kaunokirjallisen, mutta tosipohjaisen Juhani Konkan teoksen kautta. Kirjoitukseni kertoo myös sodan vaikutuksista sukupolvien perintöön, jota on viime aikoina tutkittu paljon. Vaikutukset näkee lukuisissa suomalaiskodeissa tutkimattakin. Veikkaan, että tämä aihepiiri kiinnostaa eniten yli 50-vuotiaita lukijoita. Ehkä myös sukuhistoria kiinnostaa luonnollisesti eniten kyseisen suvun jäseniä - ei ulkopuolisia. Mikrohistorian fanittajana olen kuitenkin itse ollut aina kiinnostunut yksilön tarinasta, vaikkei minulla itselläni olisi pienintäkään kontaktia tähän kyseessä olevaan henkilöön. Yksilö kertoo kuitenkin paljon ajasta, paikasta ja tavasta. Yhden suvun edustaja voi olla joskus ainoa ruohonjuuritason kertoja menneestä ajasta. Kun yhdistämme tämän tiedon laajempaan kontekstiin, elävöitämme historian.

Kolmanneksi vähiten luettu blogipostaukseni on sitten kepeämpää juhannushöpinää, jota tosin varjostavat raskaat ajatukset. Juhannuskeidas vie keskelle lähimetsää, joka silloin juhannuksen 2018 aikaan aiottiin hakata osittain pois asuinrakentamisen alta. Tiedoksi niille harvoille lukijoille, jotka löysivät somepolun blogikirjoitukseni luo kesken juhannuksenvieton: Nyt se metsä tosiaan on puoliksi hakattu ja tie on raivattu tulevien rivitalojen luo. Kävin poimimassa viimeiset tatit ja haperot entisestä paratiisista hakkuiden keskeltä. En edes ottanut kuvaa muutoksesta, sillä olin niin lannistunut. Ehkä tässä jutussa otsikko oli liian tynkä, mutta kuvan olisi luullut puhuttelevan ainakin luontoihmisiä. Ehkä ajoitus oli väärä - juhannuksen aika on yksi niistä harvoista, jolloin moni tiuhasti kännykkää ja tietokonetta räpläävä keskittyy muihin ajanvietteisiin mökillä tai kaveriporukassa.  

Mietin vielä kuvien merkitystä blogipostausten kiinnostavuudelle. Olemme juuri hankkineet aika pro-tason järjestelmäkameran, mutta nämä kaikki blogin kuvat olen näpsinyt kännykkäkameralla. Se nyt on aina mukana, enkä ole ottanut juurikaan kuvia ns. blogia varten. Olen liian mukavuudenhaluinen nähdäkseni hirveästi vaivaa muuhun kuin kirjoittamiseen. Rakastan valokuvien ottamista, mutta osittain migreeniherkkyyden takia pyrin minimoimaan kaiken ajan tietokoneella (kirjoitan joskus tekstit ensin ruutupaperille, jotta koneaika olisi mahdollisimman vähäinen). Siksi ulkoasulliset seikat blogissa jäävät helposti paitsioon. Teksti on minulle tärkeintä vaikka toki visuaalisuus on mukava lisä. Edelleen hyvä blogi -jutun mukaan kuvien taso, laatu ja visuaalisuus ovat merkittävällä sijalla blogien/blogipostausten kiinnostavuudessa. Olen huomannut, että Blogger muuttaa kuvan pienempiresoluutioiseksi, jolloin kuvan laatu toisin sanoen kärsii. Jos haluaisin panostaa kuviin enemmän, olisi varmaan syytä vaihtaa blogipohja kokonaan toiseen ja tosiaan alkaa ladata tänne järkkärillä otettuja kuvia. Koska meillä on edelleen vain yksi tietokone, näpyttelen liian usein postauksia kännykällä. Silloin kuvatkin tulee valittua kännykän muistista. 

Selittelyjen jälkeen siirryn niihin suosituimpiin postauksiin. Ne eivät ole tämän jutun perässä näkyvät postaukset, jotka ovat vain viimeisen 30 päivän luetuimmat. Vaihdoin asetuksia, koska kyllästyin katsomaan aina niitä kolmea samaa koko blogihistorian suosituinta postausta. Uudet lukijat toki klikkasivat niitä auki yhä uudelleen, koska ne ovat helposti tarjolla kulloinkin vaihtuvan postauksen perässä. Näin suosituimmat postaukset eivät muutu koskaan. Kaksi kolmesta kirjoituksesta liittyy kirpputoreiluun ja sitä kautta sisustamiseen. Yksi täysin poikkeuksellisesti hautausmaihin. Hautausmaiden hiljainen lumo on ylivoimaisesti luetuin postaukseni siksi, että joku oli jakanut sen hautausmaa- ja sukututkimusfanien Facebook-sivustolla. Oikea kohderyhmä löysi itseään kiinnostavan aiheen. 

Siitähän blogipostausten suosion tai epäsuosion salaisuudessa lopulta on kysymys, kuten monissa muissakin elämänalueissa - kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta.