Puutalonudismia, maalausta ja puutarhanhoitoa

Viikonloppu on hellinyt meitä entisiä villakerrastokansalaisia toden teolla. Aurinko on lämmittänyt kotimme vihdoin pysyvästi 20-asteiseksi (kunnes lukema taas syyskuussa laskee horrostasolle). Lämmityskauden päätösbileet voisi pitää vaikkapa vappuna pallogrillin antimista nauttien. Täytyyhän sitä nyt johonkin tuli sytyttää, ettei tule vieroitusoireita tästä alkukantaisesta toiminnasta.

Vappua ennen olemme juhlineet lämpöä kulkemalla sisällä puolinudisteina, koska kylmään tottuneena voin sanoa, että nyt on hiki! Silti on yllättävää, miten nopeasti ihminen tottuu uusiin, lusksusmaisiin olotiloihin. On jo täysin tavanomaista kulkea kotona hihattomassa paidassa ja nukkua ilman sitä seksikästä villakerrastoa. Niin ihanan normaalia ja vapauttavaa!

On myös tutkittu juttu (siinä tutkimuksessa, jota en nyt Google-haulla löydä), että parisuhteen laatu kärsii merkittävästi huonelämpötilan laskiessa alle 18 asteeseen. Ihmekös tuo, kun kaikki energia kanavoituu siihen, miten saisi pidettyä itsensä lämpimänä! Elämme yhä iilimatovaihetta osittain tästä syystä. Kauniissa ja rohkeissakin Ridgelle ja Taylorille ei jäänyt kylmässä mökissä muuta vaihtoehtoa kuin langeta taas kerran toisiinsa, sillä muutoin he olisivat voineet menehtyä hypotermiaan. Rohkenen kuitenkin epäillä tutkimustulosta, sillä ennen muinoin alle 18 asteen huonelämpö oli täysin normi ja ihmiset elivät tyytyväisinä, ainakin mikäli lisääntymistahti toimii mittarina. Tekemisen puutteesta se tuskin kertoo, sillä telkkarien ja älylaitteiden puutteessa löytyi aina uusi lusikka veistettäväksi ja utare lypsettäväksi. 

Palataanpa nykyaikaan, jossa odotan puolinudistina parisuhteen kukoistavaa kesää. Avoin ulko-ovi estää meitä kuitenkin toimimasta samoin sisällä, kuin naapurimme ulkona (miehellä pelkät kalsarit, 70 -vuotiaan rouvan push up-rintaliivit eli hänen mielestään yhtä lailla bikinit sekä nudemikrosortsit, jotka näyttävät kaukaa siltä, että vieraammekin huudahti: "Onks toi teidän naapuri alasti tuolla!?"). Kieltämättä olemme joskus pohtineet, ovatko naapurit ehkä mökillään täysnudisteja, mutta täällä eivät vain kehtaa. 

En myöskään tiedä, onko puutaloalueilla avoin ovi jokin yleinen koodi: tervetuloa meille sisään! Meillä se kertoo vain siitä, että veranta alkaa muuttua saunaksi. Erään episodin jälkeen olen aina hieman varpaillani, jos ulko-ovi on auki. Naapuri vain tulla tupsahti sisään täysin varoittamatta. Onneksi pianonsoiton keskeyttänyt mieheni oli aamutakissaan niin järkyttyneen näköinen sekasotkuvaltioon tunkeutuneesta uhasta, että häirintä jäi *kop kop* ainoaksi kerraksi. Voitte kuvitella (kun pianon alta ei kuule paljon muuta elämää), miltä tuntuu, kun huoneessa seisookin yhtäkkiä naapuri. Tämän verran moderni kaupunkilainen minustakin on tullut, että koen lapsuuden avoimet ovet -tavan nykyään vieraaksi. En halua olla koko ajan pukeutunut säädyllisesti ja pitää eteistä vapaana vaatekasoista sen takia, että joku saattaa tulla sisään.

Tämä kokemus toimii pohjustuksena sille, että kevät on totaalisen aktivoitumisen aikaa. Asuinalueemme muistuttaa nyt muurahaiskekoa. Yhtäkkiä ihmiset ovat heränneet talviuniltaan pihoilleen nikkaroimaan, kuokkimaan, grillaamaan ja kännäämään. Lapset kiljuvat trampoliinilla aamusta iltaan. Minua ei nuo äänet häiritse lainkaan, sillä ne kertovat vain elämänilosta. Nikkarointiäänet taas ovat alitajuisesti syyllistäviä, koska täällä on vallalla eetos hautapaikan lunastamisesta tehdyn työn määrällä. Voin kuitenkin kertoa, että nyt meiltäkin kantautuu hermoja raastavaa maalinraapimisääntä. Katsotaan, saanko joskus aikaiseksi postauksen, joka esittelee valmistuneen työn hedelmät. Vanhan verannan skrapaaminen on maailman hitainta puuhaa, ja yhden skrapauspäivän jälkeen kroppa vaatii lepopäivän. Hiljaa hyvä tulloo!

Verantaprojektin jatkamisen lisäksi olen ylpeä hetkellisestä viherpeukalostani sekä siitä, että olen jälleen aktivoitunut taiteellisesti. Yritän hakea ensi vuodeksi näyttelytilaa ja ehkä ansaita muutaman kolehdin töilläni. Yksi ikoni minulta on jo ostettu. Vaikka tyylini varmasti sopisi ikonimaalaukseen syvällisemminkin, en halua, että se on ensisijainen taiteentekemismuotoni. Ikonimaalaus on hyvin kurinalaista, eikä siinä jää paljon tilaa luovuudelle. Ikonit ovat kuitenkin hyvin puhuttelevia ja pidän tärkeänä yhden maailman vanhimman maalaustekniikan hallitsemista. Sitä voi toki käyttää muuhunkin taiteeseen.

Ennen öljyhierontaa

Ensimmäisen öljyn jälkeen.
Vielä pari lisää ja kuukausia kuivumista.

Viherpeukalous puolestaan tarkoittaa kohdallani useimmiten sitä, että bongaan kaupasta euron kukkakimpun, joka lakastuu maljakkoon päivässä. Sitten vien kimpun verannalle kuivumaan. Kuivattuja kukkia on asunnossamme jo sen verran, että palotarkastaja varmaan sanoisi "soo soo". Mutta lakastuvatkin kukat luovat kauneutta ja herkkyyttä tilaan.

Nyt olen kuitenkin laajentanut osaamisaluettani kuivuneiden narsistisipuleiden istuttamiseen. En ollut edes tajunnut, ettei narsissiruukkuja kannata heittää pois kuivumisen jälkeen, vaan ne kannattaa istuttaa. Seuraavana keväänä penkistä toivottavasti nousee muutakin kuin nämä kaksi puskaa, joiden nimeä en nyt muista. Niissä on liilat kukat, jotka aukeavat loppukesästä.

Muistatteko kaihoni menettämäämme kriikunapuuta kohtaan? Kyllä kriikuna on sitkeä sissi. Se on luonut maanalaisen tunneliverkoston ja vienyt elinpotentiaalinsa piiloon sitä vainoavilta naapureilta. Oikean hetken tullen, jolloin vain minä olin näköpiirissä, kriikuna pukkasi pari taimea ylös sinfoniaorkesterin saattelemana. Aistin, että tällä pihalla kriikuna ei saa elää rauhassa, sillä joku käy varmasti nyppimässä "rikkaruohon" pois. Niinpä kaivoin taimet ylös ja istutin ne isoon ämpäriin. Nyt vain toivon hartaasti, että nämä turvapaikanhakijat selviävät rasituksesta ja uskovat uuteen elämään jossain vieraassa paikassa, jonka sijainti on vielä kysymysmerkki. Jos pääsen istuttamaan kriikunat piakkoin, uutta hedelmää pitäisi olla tiedossa 4-5 vuoden kuluttua. Odotus on sen väärti. Hiljaa hyvä tulloo.
Voitteko kuvitella, että viereinen muratti säilyi hengissä talven yli!? Pakkasta oli jopa -20 astetta! Ilmeisesti lumi toimi tehokkaana eristeenä. Luonto on ihmeellinen.

Kevät on todella aktivoitumisen aikaa myös minulla. Bongasin viime viikolla kirpputorilla edullisia taulukehyksiä ja maalauspohjia. Silloin en pystynyt kantamaan niitä kotiin, joten menen nyt katsomaan, olisiko niitä tuurilla vielä jäljellä ja ehkä jopa puoleen hintaan. Täytyy olla varuillaan, ettei uinunut kirppisharrastukseni pääse lervahtamaan kevään tullen käsistä, sillä yhtään ylimääräistä kaappitilaa ei edelleenkään ole. Viimeksi oli silti pakko ostaa kolmen euron pinkki-punaiset retroverhot, jotka eivät välttämättä edes sovi tämän kodin aikakauteen ja sisustukseen. Täytyy kokeilla, sillä rakastan tuota valon läpäisevää kangasta, joka jättää jälkeensä varjoruudukon.

Katsotaan, onko seuraava postaus turhien kirppislöytöjen esittelyä. Ehkä se on vaihteeksi virkistävämpää kuin maailmantuskan vuodatus, josta olen saanut kevään kunniaksi hetkellisen yliannostuksen.

Aurinkoista viikonloppua!