Savilöytöjä osa 2 + design-aarre kirppikseltä

Lomaillessa on ihanasti aikaa koluta kirpputoreja läpi antaumuksella. Olen tehnyt niin hyviä löytöjä sekä vaatepuolella että kipot ja kupit -genressä, että blogin kirjoituskynnys ylittyy. Nyt on muutenkin ajankohtaista kirjoittaa kirpputoreista, sillä ainakin Turun seudulla tuleva viikko on oikeaa pihakirppistelyn kulta-aikaa. Tässä Arjen pilkahduksia -blogin tärpit esimerkiksi eri puutaloalueiden pihoille (joissa kannattaa vierailla jo pelkän miljöön takia): https://arjenpilkahduksia.wordpress.com/2019/05/14/toukokuu-kirppistellen-2019/

Omia löytöjäni en ole kuitenkaan tehnyt pihoilta enkä edes omasta kellaristani tällä kertaa. Kävin pitkästä aikaa Kirppis-Center Manhattanissa, joka on arvostelujen mukaan varkaiden paratiisi ja omien havaintojeni perusteella siellä pyydetään lähes antiikkiliikehintoja vanhasta posliinista ja designlasista, ellei jopa enemmän. Tällä kertaa yllätyin positiivisesti. Löysin muutamalla eurolla Michael Schilkinin kermakon aiemmin keräämieni teekuppien pariksi. Ja voisihan nekkaa käyttää myös anopinkielen henkilökohtaisena kastelukannuna, niin samanlainen pinta on sekä ruukussa että kannussa.

Kyse on siis Arabian punasavisesta, värilasitteisesta MS-mallista, joka oli tuotannossa vuosina 1944-1953. Ostin aiemmin antiikkimessuilta myös saman sarjan keltaisen teekupin, mutta minulle kävi katastrofaalinen vahinko: rikoin kupin jo viikon kuluttua ostohetkestä tiskatessani sitä! Ehdin sentään nauttia pienen hetken teenjuonnista tuosta kupista, joka on aavistuksen ohuempi kuin siniset kupit. Siis teenjuonnin kannalta vielä optimaalisempi. Täytyy olla kiitollinen siitä, mitä on saanut, eikä surra sitä, mitä on menettänyt... nyt keltainen kuppi tarjoilee vain estetiikkaa keittiön ylähyllyllä.

Verannalle olen kerännyt Kupittaan Saven sinistä keramiikkaa. Nyt veranta on täynnä hiontatomua ja kaaosta, mutta nämä viehättävät kolmen euron lautaset odottavat jo pääsyään vaikkapa kynttilänalusiksi. 

Voisihan näitä käyttää hyvin myös ruokailuun, mutta pinta on niin röpölöisen savinen, että minulla nousee gorillankarvat pystyyn kynsien osuessa lautaseen. Suosiolla esteettiseen käyttöön siis. Kuten myös tämä vanha, ehkä jonkun hienon tavaratalon teepurkki, jonka ostin lähikirppiksestä vitosella ihan käyttötarkoitusta varten. Mutta purkki sopikin niin hyvin verannalle, että se saa jäädä sinne ainoana posliiniesineenä savisten joukkoon. 

Nyt en tiedä, onko viimeiseksi jätettävä paras löytö vaate- vai kippopuolelta. Ehkä kuitenkin kippopuolelta, koska va
atteet ja asusteet eivät synnytä minussa samanlaista intohimoa kuin astiat. Olin kuitenkin hyppiä riemusta, kun löysin tietääkseni hyvin kalliit Capricen lähes käyttämättömät nahkasaappaat 20 eurolla! Jotka vieläpä istuvat kuin nakutettu: ne ovat harvinaisen kapealestiset ja tiukat pohkeesta, siispä minun ripakintuilleni sopivat. Tosin nyt, kun olen lomalla juossut extremesti enemmän kuin työviikkoina, pohkeet ovat kummasti pullistuneet. Onneksi saappaista löytyy joustoa. Enää ei tarvitse lähteä Baltian maihin asti shoppailemaan sopivia saappaita!

Näiden kanssa sopiikin loistavasti SPR Kontista ostamani italialaishenkinen jakku, joka maksoi vain 5,50 euroa! Olen etsinyt pitkään juhlavampaa jakkua, joka ei kiristäisi hartioista, muttei kuitenkaan olisi pienehköön kokooni nähden mikään teltta. Tästä jakusta tuli heti yksi lempivaatteeni, ja se sopii täydellisesti italialaisen silkkihuivini kanssa (joka sekin on löydetty kirpparilta kahdella eurolla).

Ja sitten se viimeinen löytö. Ai että. Upea Kauklahden lasitehtaan (toiminnassa 1923-1952) spiraalimalja, josta maksoin viisi euroa.

Samantapainen isompi malja ilman spriaalia maksaa Ajattomat astiat -sivustolla 70 euroa. Itse asiassa en ole kuvahaulla löytänyt maljaa spiraalikuviolla. Minulla onkin oletus, että tämä löytämäni malja saattaa olla jokin kokeiluversio, ns. ruokatuntiversio tai kakkoslaatua, sillä lasissa on hieman tarkoituksetonta poreilua. Viisi euroa on silti naurettavan halpa hinta. Olen aivan ihastunut näihin Kauklahden liehureunaisiin maljoihin ja vaaseihin, joita minulla on entuudestaan vain yksi musta-valko-vihreänä.

Bongasin kerran yhden samanlaisen mustan pienemmän maljakon osto- ja myyntiliikkeen ikkunasta, mutta juuri tuolloin minulla ei ollut aikaa mennä ostamaan kyseistä vaasia. Muutaman päivän kuluttua jouduin järkyttymään havainnosta, että tuo liike olikin yhtäkkiä lopettanut toimintansa. Laitoin sähköpostia ja yritin soittaa vanhan nettisivun puhelinnumeroon tuloksetta. Noh, ehkä vielä jonain päivänä tuo pienempi malja tulee eteeni. Keräilyn koukuttavuus on juuri ennalta-arvaamattomuudessa. 

Kauklahden lasi ei ole ollut kovin tunnettu keräilykohde, mutta parisen vuotta sitten Espoossa oli suuri Lasin aika -näyttely, jonka myötä Kauklahti ponnahti jälleen suuremman yleisön tietoisuuteen. Lasinkeräilijän blogista löytyy tietoa tästä näyttelystä sekä lasitehtaasta yleisesti. Lasitehtaan tuotantokausi oli lyhyehkö, mutta tuotteita syntyi valtavasti lampunkuupista juomalaseihin, lautasiin ja kukkavaaseihin. Moni varmaan tunnistaakin käsinmaalatut kukkamaljat isovanhempien ja kirpputorien hyllyiltä. Myös parin numeron takaisessa Antiikki & Design -lehdessä esiteltiin Kauklahden lasia - ehkä se on tulevaisuuden keräilykohde?

Yksi keräilyfilosofiani onkin, etten koskaan kerää sitä mikä on muotia. 1920-30-luvun Arabiaa löytää paljon edullisemmin kuin suosituimpia 60-luvun emilioita ja pomonoita. Vanhan Arabian herkkä muotokieli myös viehättää minua enemmän, kuten myös Rörstrandin. Antiikkipuolella etsimme aina sivusilmällä tummaa mahonkiempireä, etenkin venäläistä överikeisarillista, jota löytää halvalla ja joka ei yleensä istu suomalaiseen sisustusmakuun. Toki tärkeintä on, että pidämme itse näistä esineistä. Edullinen hinta on vain plussaa. 

Löytämisen iloa ja aurinkoisia kesänkorkkauspäiviä!