Syksy kuvina
Syksy on yksi neljästä lempivuodenajastani, sillä luonto tarjoaa upeita värejä ja makuja työstettäväksi ja vain nautittavaksi. Ihmismieli vaipuu hiljalleen horrokseen, vaikka syksy onkin työväenopistojen, liikuntakuurien ja kaikenlaisten naurettavien aktivoitumisyritysten kulta-aikaa.
Pihatyöt on toki meidänkin tehtävä, mutta katson usein parhaaksi lähteä vaikkapa kuvaamaan silloin, kun pitäisi tehdä muuta (tai pihalla on tunkua). Yllä olevat kuvat olen ottanut Turun Katariinan kirkolla. Aikamoinen kontrasti heti takana siintävälle betonibrutalistiselle Turun Ylioppilaskylälle, joka nykyään taitaa olla suojelukohde.
Kävelyretkillä voi bongata kaikkea huvittavaa. Kiuas pikkumetsikön keskellä?
Kiukaan vierestä löytyy myös grilli.
Tämän kuvan voisikin nimetä:
Suomalaisen pyhä kolminaisuus
Hylätyt talot...
...autiot pihat.
Autiotalon vajan katoksen alla pitelimme sadetta, joka ei ottanut loppuakseen. Miten rauhoittavaa onkaan jäädä vain seisomaan ja ihmettelemään, kuuntelemaan sateen ropinaa rikkinäistä peltikattoa vasten. Tämä talo on kohta purettu. Tilalle rakennetaan rivitalo, asfalttipiha ja autokatos. Tilan 1800-luvulle asti ulottuva historia pyyhkiytyy pois liikenteestä saastuneen maan uumeeniin. Maan, joka joskus tuotti elannon silloisen takamaan asukkaille ja luultavasti myös Kauppatorin lukuisille tinkijöille. Itäharjun Prisma on rakennettu tämän tilan entisille maille. Joten sama maa itse asiassa ruokkii yhä sadat ja tuhannet ihmiset. Lehmät eivät kuitenkaan enää laidunna muualla kuin tienviittojen nimissä ja maitopurkkien kansissa. Eikä bonuksina anneta verohelpotuksia vaan aina liian pieniä summia tilille, jonka kirstunvartijana toimii S-etukortin vingutustahti.
Tänään olisi saanut -20 prosenttia uusista kumisaappaista, mutta tyhjä vapaapäivä ilman konsumerismin riemuvoittoa on tuon hinnan arvoinen.
Myrskyn jälkeen on poutasää.
Tämä syksy on ollut sateinen, mutta myös kuulaita päiviä, etenkin aamuja, on mahtunut joukkoon. Niinä hetkinä on ollut nautinnollista suunnata kohti sienimetsää, mikäli aikaa on ollut siihen. Suppiloiden, karvarouskujen, tattien ja kantarellien lisäksi olen paistanut tänä syksynä myös oranssirouskuja leivän päälle. Joku oli poiminut kaikki suppilot, mutta jättänyt oranssit söpöläiset juuri minua varten sateiselle sammalpedille. Näistä sienistä minulla ei ole kuvaa, sillä akku loppui parahultaisesti (yksi lempisanani kadonneesta kielestämme).
Kaipuu metsään on ihana tunne, jota kannattaa seurata. Me suomalaiset olemme harvinainen kansa Euroopassa siinäkin mielessä, että me emme pelkää metsässä kävelyä. Siihen ehkä Rooman valtakunnan laajeneminen tyssäsikin, kun vastaan tulivat saksalaiset pelottavat metsiköt sekä metsän kansoista ja oudoista ilmiöistä kumpuavat äänet. Kyllä minuakin pelottaisi metsässä samoilla yöaikaan, ja siitä on kokemustakin. Valonlähteenä pelkkä otsalamppu, autiomaja kateissa ja nälkä niin hirmuinen, etten edes jaksanut ajatella näkymän yhteneväisyyttä Blair Witch Projectiin.
Nykyään minulle riittää kauhuksi dekkarit joko elokuvallisessa tai kirjallisessa muodossa. Koska on sunnnuntai, on taas aika lopettaa kirjoittaminen ja siirtyä takkatulen äärelle syömään olutlimppua ja katsomaan Maria Werniä.
Kaunista syksyn aikaa juuri sinulle!
Kauniita kuvia! Tykkään syksystä tosi paljon, etenkin vielä kun ei ole liian pimeää. Kaunista syksyn aikaa myös sinulle! :)
VastaaPoistaKiitos Emilia! Pidän usein syksyllä lomaa juuri väriloiston ja rauhallisuuden takia. Kun voi olla valoisaan aikaan ulkona, ei tulee minkäänlaista kaamosoireilua (muuta kuin sokerinhimo :))
Poista