Natsitaiteilija Emil Nolden näyttely kohahduttaa

Last but not least - museokortin ja kohutun taidenäyttelyn jo lähestyessä umpeutumisaikojaan sain vaihdoin hilattua itseni Turun taidemuseoon. Olen käynyt katsomassa jokaisen tämän vuoden vaihtuvan näyttelyn, mutta tämä tämä viimeinen alakerran show oli vähällä jäädä näkemättä. Ei vain kulttuurielämää vastaan sotivien työaikataulujen takia, vaan myös taiteilija Emil Nolden kansallissosialistisen taustan vuoksi. Nolden natsimenneisyys on ollut esillä mediassa ja blogimaailmassa kiitettävästi ja herättänyt paljon keskustelua (linkit postauksen lopussa). Sitähän taide parhaimmillaan on - jopa silloin, kun kritisoija ei ole teoksia vielä edes nähnyt!

Hehkuva iltataivas (1945), yksi näyttelyn suosikeistani.

Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että taiteella on itseisarvonsa, johon muiden tekijöiden ei pidä antaa liikaa vaikuttaa. Jos vaikkapa kärjistetysti Pohjois-Korean johtaja, "aikuislapsi" Kim Jong-un piirtäisi valloittavan Disney-hahmon, teos on silti hieno, vaikka tietäisimmekin kansalaisten kuolevan samaan aikaan työleireillä. Moraalinen ongelma syntyy vasta sitten, kun pohditaan Kim Jong-unin näyttelyn hankkimista eli rahallista sijoittamista.

Tietoisuus omasta perhetaustastamme sotiikin hieman sitä ajatusta vastaan, että maksaisimme näyttelystä, jonka rahavirrasta osa ohjautuu kansallissosialismia fanittaneen henkilön kuolinpesään. Tai säätiöön, jonka sivuilta löytyy hieman tietoa myös Nolden kytköksistä kansallissosialismiin. Hienoa, ettei aihe ole tabu ja että Nolden perintöä halutaan tutkia myös arempien aiheiden kautta. Saksassa on työstetty menneisyyden painolastia kypsemmin kuin monissa muissa valtioissa. Jopa henkilökohtaisella tasolla: Rudolf Hessin pojanpoikakin luennoi nykyään keskitysleirillä natsismia vastaan. Ja Hess oli aivan toisen tason rikollinen kuin Nolde, joka kuului vain natsipuolueeseen. Todella moni saksalainen kuului siihen - sellaisetkin, jotka eivät välttämättä edes kannattaneet aatetta sen kummemmin.

Nolde oli kuitenkin vankkumaton antisemitisti. Tästä syystä mieheni jäi lopulta kotiin lähtiessäni itse vinguttamaan museokorttia. Kieltämättä jäin pohtimaan mieheni argumentointia: Miksi Nolden töiden pitäisi päästä esiin, kun hän itse oli ihmisyyttä vastaan? Taide kuuluu kaikille ihmisille. Taiteen pitäisi palvella ihmisyyttä. Miten Nolden taide palvelee sitä, kun hän itse ei ollut kaikkien ihmisten puolella? Taideteos itsessään voi olla ideologioista vapaa, mutta antisemitististä taiteilijaa ei pidä kannattaa. Näin ollen Emil Nolden näyttelyn tuominen Turun taidemuseoon oli museolta epäeettinen teko.

Emil Nolde (1867-1956). Kuva peräisin Nolde-museon ja sitä pyörittävän säätiön sivuilta.

Kansallissosialismi kääntyi myös Noldea vastaan. Natsi-ihanteisen mukaisesti Noldenkin olisi pitänyt suosia esittävää taidetta, jossa vaalitaan Saksan suuruutta ja korostetaan kansallissosialistisia arvoja. Ehkäpä Nolden koloristiset "töherrykset" eivät edustaneet juuri sitä kuvaa, jonka tuhatvuotinen valtakunta olisi halunnut antaa itsestään. Samaan aikaan monet natsijohtajat pitivät Nolden töistä.

Kyllä pidän minäkin. Nolden rohkea kolorismi ja mahtavat siveltimenvedot vetoavat minuun, joka itsekin pidän vahvojen värien käytöstä maalauksissani. Olen myös Van Gogh -fani, ja Nolden teoksissa on nähtävissä samanhenkistä ekspressionismia.

Nolde oli alunperin puunveistäjä, eikä häntä hyväksytty hakemaansa taidelaitokseen Berliinissä. Times of Israelissa tuodaan esille yhteneväisyys Hitlerin taustaan tässä suhteessa: myös Nolden pääsystä taidekouluun päättivät juutalaiset taiteilijat. Yksi teoria Hitlerin juutalaisvastaisuuden laukaisevaksi tekijäksi oli juuri vastaava kokemus, jossa juutalaiset eväsivät Hitleriltä mahdollisuuden.

Nolde kouluttautui taiteilijaksi itse, muun muassa taiteilijoiden Mekassa Pariisissa. Nolde lähti myös hakemaan monien muiden taiteilijoiden tapaan vaikutteita eksoottisista maista - muun muassa Papua Uusi-Guineasta. Tällöin syntyi monia naivistishenkisiäkin maalauksia alkuperäiskansojen edustajista ja merinäkymistä.

Taidemuseon alakerrassa oli kokoelma lehtiartikkeleita Noldeen liittyen. Yhdessä niistä sanottiin, että Nolden mielipiteet olisivat olleet varsin kosmopoliittiset (1900-luvun alussa?) ja hän kieltäytyi kuvaamasta rodullisia ominaisuuksia matkoillaan. Ei ainakaan siltä näyttänyt, kun katseli hienoja maalauksia. Yllä olevassa verkkojulkaisussa myös kerrotaan, että Nolden kirjoittamien kirjeiden perusteella hänen ajatuksensa olivat antisemitistisiä jo 1910-luvulla.

Museon seinältä löytyi vuoden 1937 kohdalta lyhyt toteamus Nolden antisemitismistä. Tätä olisi voinut avata hieman enemmän ja muutenkin panostaa vuoropuheluun aiheeseen liittyen, kuten tehtiin Nolden Berliinin näyttelyssä. Nyt en löytänyt edes vieraskirjaa, josta olisin voinut lukea ihmisten kommentteja. Voi tietysti olla, että isolle osalle katsojista teokset ovat "vain" teoksia, taidetta - Nolden aatemaailman painolastista irrotettuna.

Se kyllä tuotiin esille, että Nolde oli myös kansallissosialismin uhri - hänen 1000 taideteostaan kun takavarikoitiin ja lopulta Noldelta vietiin oikeus ammattiinsa. Tätä Nolde käytti hyväkseen sodan jälkeen. Hän onnistui välttämään sotasyyllisyysoikeudenkäynnit uhristatuksellaan. Nolden tarina oli varsin perinteinen - ehkei hän ollut ensin kovinkaan rasistinen, mutta hänestä tuli sellainen Saksan kovenevan ilmapiirin myötä. Lopulta hän kuului natsipuolueeseen ja oli täysi antisemitisti. Sodan jälkeen hän ei yhtäkkiä ollutkaan osallinen mihinkään, vaan ainoastaan uhri. 

Toivottavasti myös Nolde joutui katsomaan muiden saksalaisten joukossa kuvamateriaalia keskitysleireiltä juutalaisten vapautuksen jälkeen. Minkäänlaista tietoa Nolden mahdollisista myöhemmistä, sodanjälkeisistä ajatuksista juutalaisiin liittyen en löytänyt - muuta kuin sen, että hän oli vain viaton taiteilija.

Turun taidemuseon näyttelyssä katsoja ei saanut riittävästi eväitä tämän tason pohdintaan, ja se oli tarkoituskin. Museoon ei haluttu tuoda esille todisteita Nolden antisemitismistä vaan keskittyä vain taiteeseen. Kuitenkin esimerkiksi lehtiarvosteluissa moraalinen pohdinta nousee selvästi esiin. Niiden lukemisen jälkeen voisi kuvitella, että näyttelyvieraat kaipaisivat taustoitusta myös Nolden natsimenneisyyttä koskien.

Mietin, olisinko suhtautunut näin tunteella näyttelyyn ilman perhetaustaamme. Uskon silti, että olisin. Ajatellaan tilanne vaikkapa näin: nousisiko kynnys järjestää taidenäyttely, jos taiteilija olisi yhä elossa oleva uusnatsi? Ehkäpä nykyajassa tämä olisi vain houkutus, sillä kohun myötä taidenäyttelyyn tulisi yhä enemmän väkeä. Eli järjestäjän taskuun ropisisi yhä enemmän rahaa. Sitä on ajateltava etenkin Suomessa, jossa kulttuurilaitokset olivat ahdingossa etenkin ennen Museokortin lanseeraamista. Nolden tapauksessa on toki pohdittava merkittävän, taiteellisesti ansioituneen ihmisen taideteosten arvoa itsessään. Silti olen sitä mieltä, että tämän näyttelyn hankkimista olisi voinut pohtia vielä tarkemmin tai ainakin näkökulmaa siihen.

Turun synagoga sijaitsee taidemuseon läheisyydessä. En voinut olla ajattelematta polkiessani synagogan ohi, miten tuo pieni arkkitehtoninen helmi on jäänyt puristuksiin isojen kerrostalojen väliin. Mietin myös, että samaan aikaan, kun kukkulan päällä komeileva taidemuseo sisältää natsin taidenäyttelyn, pienessä synagogassa joudutaan turvautumaan vartiointiin tämän päivän uusnatsien ja mielenvikaisten takia. Samanlaisia juutalaisvastaisia kirjeitä, joita luultavasti Noldekin kirjoitti, kirjoitetaan yhä tänään ja yhä enenevässä määrin.

Ymmärrän silti kaikkia heitä, jotka näkevät Nolden töissä puhtaan taidearvon kansallissosialimista irrotettuna. Emil Nolden näyttely on mahdollista nähdä vielä lauantaihin 5.1.2020 asti.

Noldesta blogeissa:

Tuula's Life: Emil Nolden kohuttu näyttely Turun taidemuseossa

Berliini.net: Emil Nolde ja natsi-Saksa

Google-haku löysi tähän hätään vain nämä, mutta kerro ihmeessä, jos olet itsekin kirjoittanut Noldesta tai vain haluat jakaa kommenttikentässä ajatuksesi!

Noldesta mediassa:

Ylen artikkeli Noldesta

HS: Nolde paljastui aktiiviseksi natsiksi

Ilta-Sanomien artikkeli Noldesta

The Nation: Miten Noldeen pitäisi suhtautua?  Artikkeli on englanniksi, mutta pitkänäkin lukemisen väärti.