Pitäisikö huolestua?

Tämä kysymys nousee mieleen yhä useammin mediaa seuratessa. Mediaa, johon vielä Suomessa voimme luottaa. Olen kuitenkin huolestunut kansalaisten lähdekritiikittömyyden kasvusta. Jollei tiedä tai ota selvää, mistä tieto on peräisin ja mitkä ovat tuohon tietoon johtaneet perustelut, todistetaan kohta nopeasti eskaloituvaa someraivoa aiheeseen kuin aiheeseen liittyen.

Vaikka linkkaan tänne blogiin välillä tietoja Wikipediasta, sen antamaa infoa ei voida pitää kaiken suhteen "varmana" totuutena. Kuka tahansa voi muokata Wikipedian informaatiota. Wikipedia-linkkaus on kuitenkin mielestäni pienempi paha kuin vaikkapa MV-lehdestä napattu "tieto". Tämä avoimesti rasistinen ja antisemitistinen lehti ammentaa artikkeleita aiheesta sun toisesta, tarkoituksena usein kärjistää eroja, leimata ja kohahduttaa. Jollei tiedä lehden taustaa eikä kyseenalaista lukemansa lähdettä, voi päätyä vaikkapa linkkaamaan raflaavan MV-artikkelin Facebookiin. Näin teki yksi suvaitsevainen tuttavani, joka ei missään nimessä jaa MV-lehden arvomaailmaa. En tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun en kommentoidakaan kehdannut.

Lähdekritiikittömyys ja luetun ymmärtämättömyys ovat yhä suuremmat ongelmat myös koulumaailmassa. Laajojen kokonaisuuksien jäsentämisen tavoite vielä tähän vielä päälle on kuin ylipainoinen kirsikka lässähtäneessä kakussa. Se, ettei kotona lueta enää kirjoja, vaikuttaa ilman muuta ongelman laajuuteen. Ehkä sitäkin enemmän älypuhelinaika ja digitalisaatio. Huomaan itsellänikin keskittymiskyvyn alentuneen sen vaivaisen kolmen vuoden aikana, jolloin olen ollut älypuhelimen omistaja. Nytkin aloin kirjoittaa puhelimella tätä postausta kesken aamulehden, koska inspiroiduin eräästä eilisestä uutisotsikosta. Näin ei olisi käynyt ennen älypuhelinta. Olisin jättänyt artikkelin näkyviin tietokoneen viereen ja palannut asiaan myöhemmin (ainiin,  ennen älypuhelinta minulla ei ollut blogiakaan).

Mikä tuo artikkeli sitten on? Tai pikemminkin uutinen, josta pitäisi huolestua? Venäjän nuorisoarmeija opettaa lapsille sotilaskuria, joka taitaa olla maksumuurin takana. Vaikka otsikko kuulostaa ensihätään siltä, että isäni olisi voinut siirtää minut teininä vastaavanlaiselle leirille, kyse on vakavasta asiasta, josta tukee mieleen kansallissosialistinen Hitler-Jugend. Eikä vain vähän.

Kuulin ensimmäisen kerran Junarmijasta vajaat kaksi vuotta sitten katsoessani dokumenttia nyky-Venäjästä. Olin aivan unohtanut, että vuonna 2016 perustettu nuorisoarmeija elää ja voi hyvin edelleen. Junarmijassa nuori oppii kansalaispuolustustaitoja, ryhmäkuria ja lisäämään liikuntaa elämäänsä. Näin kauniisti ilmaistuna. Näissä opeissa on toki hyvät puolensa, vaan ovatko tarkoitusperät? Kukaan ei voi väittää, että 17-vuotiaalle lapselle ojennettu Kalashnikov tekisi hyvää kasvatuksellisessa mielessä tai olisi jotain muuta kuin nationalisisen puolustusreservin vahvistamista tulevaisuuden varalta. Kaikki nämä tuhannet nuoret ja lapset, jotka voivat olla jopa vain 8 vuoden ikäisiä, koulutetaan leireillä palvelemaan Putinin luoman "suur-Venäjän" tarpeita. Asenteet ja arvomaailma luodaan lapsuudessa. 

Nuorisoarmeijan kovan kurin ja ruumiillisten harjoitusten väitetään olevan kuin pelastus syrjäytyneille nuorille, jotka vain pelaavat tietokonepelejä, mikäli eivät asu kaduilla imppaamassa liimaa. Ongelmanuoria autetaan sosiaalistumaan ja heille näytetään toinen tie, parempi tie. On parempi, että me teemme sen, eikä poliisi. Näin sanoo Junarmijan johtaja Igor Korovin Turun Sanomien haastattelussa (31.12.2019). Hyvillä tarkoitusperillä on peitelty vallanhimoisia hankkeita läpi historian.

Erilaisia (poliittisesti) tavoitteellisia nuorisoleirejä ja -seuroja on joka maassa, mutta Junarmijasta tekee huolestuttavan juuri sen selkeä tarkoitus valmentaa nuoria sotatilaan. Lasten ei kuulu harjoitella liejussa ryömimistä tai opetella rynnäkkökiväärin käyttöä. Asia, joka tämän lisäksi huolestuttaa vielä enemmän, (koska se on lopulta syy Junarmijan perustamiselle) on Venäjän valtiojohdon luotsaama vääristynyt historiatulkinta. Kun Stalinia ihaillaan sotasankarina ja unohdetaan tietoisesti kaikki hänen tapattamansa kenraalit sekä tavalliset venäjän kansalaiset, eletään maassa, jossa on syytä pelätä tulevaa. Ja pelätäänkin. Putinin arvostelijoille, kuten joillekin rohkeille toimittajille ja oligarkeille, ei ole käynyt hyvin. Kukaan ei saa olla esteenä Putinin tarkoitusperille. Eikä mikään. Venäjä on pärjännyt jopa talouspakotteiden ikeessä luopumatta miehitetystä Krimistä. Länsimaat eivät voi Venäjälle mitään, ja siitäkös Putin nauttii.

Kuten natsi-Saksaan, myös nykyiseen venäläiseen ilmapiiriin kuuluu rasismi, homofobia ja voimakas kahtiajako "oikeanlaisiin ja vääränlaisiin" ihmisiin. Jo tämä yksistään saa kysymään, kannattaako Pietariin matkustaa Eremitaasin taideaarteiden ja Lomonosovin posliinitehtaan houkuttamina. Olen halunnut pitkään matkustaa Pietariin junalla, mutta vierailuni osittain miehitetyssä Georgiassa sai minut ajattelemaan, etten halua antaa ruplaakaan itänaapurille (ostan kyllä venäläisiä säilykekurkkuja, sillä ne ovat liian hyviä). 

Pitäisikö suomalaisen huolestua? Alussa kirjoittamani lauseet median luotettavuudesta ja luetun ymmärtämisestä liittyvät siihen, miksi Venäjällä eletään monin tavoin kahlitussa ja vihamielisessä yhteiskunnassa. Voimme ajatella, että Suomessa ei ole pelkoa lähellekään vastaavaan, sillä meillä on aina ollut suhteellisen vapaa media ja vapaus kertoa mielipiteemme joutumatta vankilaan tai köyden jatkeeksi. Meillä ei ole myöskään ollut taipumusta kaivata vahvan auktoriteetin johtajuutta (unohdetaan nyt UKK ja ehkäpä henkisellä tasolla myös Sauli Niinistö), joka Venäjällä on ilmennyt vuosisadasta toiseen eri asteisten diktaattorien esiinmarssina Iivana Julmasta Putin Karhupainijaan.

Meidän on Suomessa huolestuttava ilmapiiristä, jota tiedon tarkoitusperäinen muokkaus ja lähdekritiikittömyys saavat aikaiseksi. Ne kärjistävät polarisaatiota, vihapuhetta ja luovat pohjaa yhteiskunnalle, jossa tietyt kansanryhmät leimataan huonommiksi kuin toiset. Talousennusteiden synkkeneminen lisää tätä kahtiajakoa. Olisiko Hitler voinut nousta valtaan Saksassa ilman syvää lamaa ja massatyöttömyyttä? Tällaisessa tilanteessa kansalaiset kaipaavat valmiita ratkaisuja. Jonkun tai joitakin, jotka etsivät syylliset ja pelastavat maan turmiolta. Suomessa ei onneksi olla tässä tilanteessa eikä toivottavasti tulla olemaankaan, mutta meilläkin on pitkä lista "syyllisiä". Heidän tekemisiään ruoditaan somessa, kassajonoissa ja lehtien sivuilla. Heitä nauretaan ja vähätellään. Ilman heitä yhteiskunta olisi mielikuvissamme parempi tai ainakin järkevämmällä tolalla.

Jospa seuraavan kerran katsoisimme itseämme, omaa suhtautumistapaamme peilistä. Emmehän ole itse luomassa sellaista yhteiskuntaa, jossa kärjistetään eroja sen sijaan, että koettaisimme nähdä meitä yhdistävät arvot?

Meidän ei tarvitse lähettää lapsiamme oppileireille. Riittää, kun hankkii kotiin kirjoja, kertoo lapselle maailmasta ja vaalii lapsen luontaista uteliaisuutta. Sillä utelias ihminen alkaa yleensä luonnostaan kaivata totuuden selvittämistä. Ja kun on tarve selvittää totuus, ei lankea yhtä helposti vihapuheiden, provokaattoreiden ja kiusaajien jatkuviin ansoihin. Kun on tarve selvittää totuus, pärjää usein myös koulussa ja työelämässä. Utelias totuudenselvittäjä haluaa kantaa kortensa kekoon oikeudenmukaisemman ja vapaamman yhteiskunnan puolesta.

Valoisampaa uutta vuotta ja vuosikymmentä toivotan meille kaikille - koko maailmalle!

Loppukevennys: En osallistunut mellakkaan, vaan avasin pihalla pinnalta haljenneen kuohuviinipullon suojalaseissa ja venäläisessä ninjahuivissa. Selvisin hengissä ja maku oli vaivan väärti!